Publisher

National Public Health Institute
Original page

adipose tissue, adult type diabetes, birth weight, children's development, coronary disease, diabetes, gestational, muscles, risk factors

Julkaistu 4.1.2007

Pienen syntymäpainon ja myöhemmän sepelvaltimotaudin yhteys on osoitettu useassa tutkimuksessa. Syntymäpaino on kuitenkin vain osa riskiä, joka voidaan useimmiten vähentää elintavoilla. Syntymäpainon lisäksi sairastumisriskiin vaikuttaa suuresti kahden ensimmäisen elinvuoden kasvu.

- Pieni syntymäpaino on riskitekijä silloin, kun siihen yhdistyy hidas kasvu kahden ensimmäisen elinvuoden aikana ja sen jälkeen nopea kiinniottokasvu. Lisäksi tarvitaan usein altistava perimä, sanoo professori Johan Eriksson.
Riskiä pitäisikin Erikssonin mukaan tarkastella elämänkaaren näkökulmasta. Riskit eivät välttämättä kumuloidu, ja korjaavia keinoja, kuten liikunta, on paljon. Osalla pienipainoisina syntyneistä elimistön varhainen ohjelmoituminen aiheuttaa kuitenkin sen, että terveellisetkään elämäntavat eivät riitä poistamaan sairastumisriskiä.

Historiallinen väestöotos vahvisti varhaisen kasvun merkityksen

Englantilainen David Barker julkaisi nimellään tunnetun hypoteesin pienen syntymäpainon yhteydestä sepelvaltimotautiin 1980-luvulla. Nyt jo tieteellisesti hyväksyttyä hypoteesia on tutkittu Suomessa laajassa Idefix-projektissa, jota tehdään professori Johan Erikssonin johdolla Kansanterveyslaitoksessa yhteistyössä Barkerin kanssa. Projektin alkuperäinen aineisto koostui kaikista vuosina 1934–44 Helsingin naistenklinikalla syntyneistä. Laajassa aineistossa ja 60 vuoden seurannassa näkyy pienen syntymäpainon ja hitaan varhaisen kasvun yhteys myöhempiin sepelvaltimotautikohtauksiin.
- Idefix on historiallinen väestöotos, josta ei voida vetää johtopäätöksiä suoraan nykylasten elämään. Meillä on liian vähän tietoa siitä, miten tämän päivän lapset kasvavat ja mikä on heidän tulevaisuutensa 20 vuoden kuluttua, korostaa Eriksson.

Yhtäläisyyksiä Idefix-aineiston tuloksiin on kuitenkin nähtävissä joissakin erityisryhmissä. Alle 1,5 kilogramman painoisina syntyneillä, varhaiseen aikuisikään ehtineillä keskosilla näyttää olevan normaalipainoisina syntyneitä useammin tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä siitä huolimatta, että he ovat hoikkia.

Toinen erityisryhmä ovat raskausdiabetesta sairastavien äitien lapset, joiden syntymäpaino on suuri. Näillä lapsilla on myös selvästi suurentunut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen.
- Myös Idefix-aineistossa kolmasosalla niistä, jotka kehittivät diabeteksen, syntymäpaino oli korkeahko, mutta heidän kasvutapansa oli hiukan erilainen kuin niiden, jotka lähtivät liikkeelle pienestä syntymäpainosta.

Tyypin 2 diabetes on monimuotoinen tauti, ja Erikssonin mielestä onkin todennäköistä, että pienipainoisina syntyneet sairastuvat erilaiseen tautimuotoon kuin esimerkiksi raskausdiabetesta sairastavien äitien lapset.

Suomen kokemukset toistuvat kehitysmaissa

Tyypin 2 diabetes on yleistynyt erittäin nopeasti Intiassa sitä mukaa kun väestön painoindeksi suurenee.
- Nyt noin 30-vuotiaat intialaiset ovat syntyneet pienikokoisina niukempiin oloihin. Ravitsemuksen muutos on johtanut siihen, että heillä puhkeaa tyypin 2 diabetes jo näin nuorena. Intiassa nähdään juuri sama epäsuotuisa yhdistelmä, joka Idefix-aineistossa johti suurentuneeseen sepelvaltimotautiriskiin: lapsuuden pienipainoisuutta seurasi nopea kasvu, kertoo Eriksson.

Intiassa diabeteksen taustalla on aiempaan verrattuna liian runsas ravinto. Myös äärimmäinen niukkuus voi aiheuttaa diabeteksen. Nälästä kärsivissä Afrikan maissa lapset saavat liian vähän proteiinia eikä heille kehity juuri ollenkaan sokeriaineenvaihdunnassa tärkeää lihaskudosta.

Lihas suojaa, rasva rasittaa

Varhaislapsuuden ravitsemus ja liikunta vaikuttavat lihasmassan kehittymiseen ja sitä kautta myöhempään glukoosinsietoon. Tämä saattaisi selittää sen, miksi alkuun heikosti kasvaville lapsille kehittyy muita helpommin aikuistyypin diabetes.
- Tutkimme parhaillaan Idefix-kohorttiin kuuluvia, nyt 65-vuotiaita henkilöitä hyvin perusteellisesti. Yksi tutkimuskohteemme ovat kaikki ne, joiden painoindeksi on yli 30 eli jotka ovat WHO:n määritelmän mukaan lihavia. Olemme todenneet, että 20 prosentilla näistä ylipainoisista ei ole mitään aineenvaihdunnan häiriöitä, vaan heidän rasva-arvonsa, verenpaineensa ja verensokeritasonsa ovat täysin normaalit. Pelkkä ylipaino ilman näitä muutoksia ei vielä ole merkittävä riskitekijä.

Erikssonin mukaan yksi selittävä tekijä voisi olla näiden ihmisen hyvä varhainen kasvu: he syntyivät vähintään normaalikokoisina ja kasvoivat ensimmäiset 7 vuotta tasaisesti ja hyvin. He ehtivät näin kehittää hyvää lihasmassaa, joka rakentuu juuri lapsuudessa. - Onneksi useat tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että lihaksia voi kasvattaa hyvinkin iäkkäänä.

Rasvakudoksen määrän vaikutuksesta rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden syntyyn ei vielä tiedetä yhtä paljon. Ylipainoisella ihmisellä rasvakudos on yleensä jakaantunut tasaisesti elimistöön, eikä pelkästään vatsan ympärillä, vaikka suurin kumpu siinä kohtaa näkyisikin.
- Jos otamme tyypin 2 diabeetikolta lihaksesta koepalan, on se yleensä täynnä rasvaa, joka vaikuttaa epäedullisesti sokerin aineenvaihduntaan lihaskudoksessa. Toinen syy rasvamassan haitallisuuteen ovat sen tuottamat hormonit ja vapaat rasvahapot, jotka heikentävät elimistön kykyä käyttää sokeria hyväksi.

Kohti yksilöllisempää riskiprofiilia

Elintapojen merkitys ei vähene, vaan pikemminkin korostuu silloin, kun ihminen on jo sikiökaudella ohjelmoitunut riskien suuntaan. Varhainen ohjelmointi voi kuitenkin osittain selittää sen, miksi osa ei onnistu laihduttamaan tai saa kolesteroliarvojaan laskemaan kovasta yrityksestä huolimatta. Erikssonin mielestä neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa kerättyä tietoa tulisi hyödyntää paremmin yksilöllisen riskin arvioimisessa. Tulevaisuudessa sairauskertomukseen tai terveyskorttiin voidaan mahdollisesti liittää tieto syntymäpainosta, kasvusta kahden ensimmäisen elinvuoden aikana ja painoindeksistä 11 vuoden iässä.
- Myöhemmin voimme ehkä käyttää näitä tietoja parhaan ennaltaehkäisykeinon tai sopivimman lääkityksen valitsemisessa, sillä samat ohjeet eivät sovellu kaikille. Vaikka suurimmalla osalla ihmisistä sydän- ja verisuonitautiriski on seurausta elintavoista, on hoidossa otettava huomioon yksilölliset erot ja etsittävä juuri niihin tehoavia hoitokeinoja.

Yksi keino pienentää vielä syntymättömän lapsen riskiä on äidin painonpudotus ennen raskautta. Ehkäisemällä raskausdiabetes parannetaan myös syntyvän lapsen terveyttä. Toinen merkittävä keino on lisätä päivähoidossa ja koulussa olevien lasten mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa päivän mittaan.

Maria Kuronen

Kuvio 1. Yli ja alle 3,5 kg:n painoisina syntyneiden 8760 lapsen kasvu. Kiinteä viiva osoittaa muutoksen painoindeksissä kahdessa syntymäpainon mukaan muodostetussa ryhmässä (kaikki lapset). Pilkkuviiva osoittaa muutoksen painoindeksissä niillä 290 lapsella, joille myöhemmin kehittyi tyypin 2 diabetes. Koko otoksen kasvu seuraa 0-viivaa. Julkaistu American Diabetes Associationin luvalla. Diabetes Care 2003;26:3006–10.