Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Index
- internal organs
- urogenital organs
urogenital organs
- sexual organs (18)
Emätinkouristus (vaginismus)
Emätinkouristukselle on ominaista emättimen alaosaa ympäröivien lantionpohjan lihasten tahaton kouristus, kun emättimeen työnnetään sormi, penis, tamponi, gynekologisessa tutkimuksessa käytettävä tähystin tai mikä tahansa muu esine. Joillakin naisilla pelkkä ennakoiva ajatus sormen, peniksen tai esineen työntämisestä emättimeen aiheuttaa lantionpohjaan lihasten kouristuksen.
Virtsateiden ongelmat lapsilla
Munuaiset ja virtsatiet ovat elinjärjestelmä, jossa ilmenee melko paljon synnynnäisiä poikkeavuuksia. Suuri osa niistä on harmittomia, mutta osa aiheuttaa ongelmia virtsanerityksessä tai altistaa virtsatieinfektioille.
Emätinsyöpä
Emättimen (vaginan) syöpä on harvinainen synnytinelinten pahanlaatuinen sairaus. Emättimen syöpiä todetaan Suomessa vuosittain noin 20 ja tautiin kuolee noin kymmenen naista vuodessa. Emättimen limakalvolla voi esiintyä ns. esiastemuutoksia samalla tavoin kuin kohdunkaulassa.
Kiveksen ja lisäkiveksen tulehdus
Kiveksen tulehdus on suhteellisen harvinainen. Sen aiheuttavat yleensä siemenjohdinta pitkin kivekseen levinneet bakteerit, virukset tai muut pieneliöt. Oireita ovat melko nopeasti kehittynyt sairastuneen kiveksen kipu ja turvotus sekä alueen kuumotus. Aikaisemmin kohtalaisen yleinen sikotautiin liittynyt viruksen aiheuttama kivestulehdus on rokotusten vuoksi nykyään harvinainen. Kivestulehdus alkaa tällöin yleensä noin viikko poskien turpoamisen aiheuttaneen sylkirauhastulehduksen jälkeen.
Terskan ihottumat
Varsin monet ihotaudit aiheuttavat siittimen terskaan ja esinahkaan muutoksia, ja jotkin ihotaudit voivat rajoittua pelkästään niihin. Toisaalta terskassa on monilla helmiäisnystyjä, joita usein luullaan visvasyyliksi.
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS)
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome, PCOS) on tavallisin naisten hormonihäiriö. Sitä esiintyy jopa 10 %:lla naisista. Monirakkulaoireyhtymän tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset. Yli puolet potilaista on ylipainoisia. Häiriön perussyytä ei toistaiseksi tunneta, mutta sekä perimällä että ympäristötekijöillä arvellaan olevan yhteyttä asiaan.
Kivesongelmat pojilla
Poikasikiön kivekset muodostuvat vatsaontelon sisällä ja laskeutuvat sieltä kehityksen myötä nivuskanavia pitkin kivespussiin. Mikäli kives jää vatsaonteloon tai nivuskanavaan, se ei kehity kunnolla eikä tuota aikanaan siittiöitä. Neuvolassa tarkistetaan, että kivesten laskeutuminen on tapahtunut normaalisti. Muutamalla prosentilla pojista toinen tai molemmat kivekset eivät ole laskeutuneet kivespussin pohjalle.
Munasarjasyöpä
Munasarjasyöpä on toiseksi yleisin gynekologinen ja neljänneksi yleisin naisten syöpä. Uusia tapauksia on vuosittain noin 500. Esiintymishuippu on 65-vuotiailla. Ennuste on huonompi kuin muilla gynekologisilla syövillä, koska tauti on alkuvaiheessaan oireeton, minkä vuoksi sen toteaminen yleensä viivästyy. Hoidon keskittämisen ja kehittymisen myötä hoitotulokset ovat kuitenkin parantuneet.
Kivessyöpä
Suomessa todetaan vuosittain kivessyöpä noin 100 miehellä. Kivessyöpien määrä on kaikkialla maailmassa hiljalleen lisääntynyt. Kivessyövän tyypillisiä oireita ovat kiveksen suureneminen, kyhmy, epämääräinen jomotus tai pitkittynyt lisäkivestulehdus.