Publisher

National Public Health Institute

Masennuksen on todettu olevan yhteydessä ihmisen tiedonkäsittelykykyyn, erityisesti kykyyn säädellä tavoitteellista toimintaa. Nämä ns. kognitiiviset vaikeudet liittyvät erityisesti vaikea-asteiseen ja varhain alkaneeseen masennukseen. Masennukseen liittyvien kognitiivisten häiriöiden tuntemus on tärkeää, sillä ne voivat heikentää psykososiaalista toimintakykyä ja vaikuttaa hoidon tehoon.

Masennus on monimuotoinen sairaus, jonka kognitiiviseen eli tiedonkäsittelyn profiiliin vaikuttavat yksilölliset tekijät, kuten sairastumisikä, psykoottisten piirteiden olemassaolo, sairauden vaikeusaste ja ajankohtainen sairausvaihe (1). Kognitiiviset häiriöt, joista toiminnanohjauksen vaikeudet vaikuttavat olevan merkittävimpiä, näyttävät liittyvän erityisesti vaikea-asteiseen ja psykoottiseen masennukseen. Sen sijaan nuoremmilla avohoidossa olevilla lievää tai keskivaikeaa masennusta sairastavilla esiintyy ryhmätasolla vain vähän tai ei lainkaan kognitiivisia häiriöitä terveeseen verrokkiryhmään nähden. Myös muu psykiatrinen samanaikaissairastavuus on oleellinen tekijä tutkittaessa kognitiota, koska masennuksen rinnalla esiintyy usein muita mielenterveyshäiriöitä.

Neuropsykologinen tutkimus apuna masennuksen hoidossa

Neuropsykologisessa tutkimuksessa selvitetään kognitiivisia prosesseja, jotka voidaan jakaa muistin eri osa-alueisiin, päättelytoimintoihin, tarkkaavaisuuteen, psykomotoriseen ja informaation käsittelyn nopeuteen sekä toiminnanohjaukseen, eli tavoitteellisen toiminnan toteuttamiseen. Neuropsykologista tutkimusta sovelletaan enenevässä määrin myös psykiatristen häiriöiden tutkimuksessa.

Masennukseen liittyviä kognitiivisia häiriöitä on tutkittu melko paljon, ja useimmat tutkimukset raportoivat häiriöitä masentuneiden kognitiivisissa toiminnoissa suhteessa terveeseen verrokkiryhmään (2). Eniten näyttöä on häiriöistä toiminnanohjauksessa ja siihen liittyvissä alaprosesseissa, sen sijaan kognitiiviset vaikeudet muilla kognition osa-alueilla, kuten muistissa tai tarkkaavaisuudessa, tunnetaan huonommin.

Joitain kognitiivisia häiriöitä on havaittu esiintyvän myös ajankohtaisen depression väistyttyä, erityisesti toiminnanohjauksessa. Kognitiiviset häiriöt siis voivat joskus jatkua kliinisen tilan kohentumisesta huolimatta. Myös masennuksen vaikeusasteen ja kognitiivisten häiriöiden määrän välillä on todettu olevan yhteys.

Varhainen sairastuminen kognitiivisten häiriöiden ennustajana

Masennuksen ilmaantuvuus on suurimmillaan myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa (3). Varhaisessa aikuisiässä esiintyvään masennukseen liittyvät kognitiiviset häiriöt voivat heikentää psyykkistä jaksamista ja vaikuttaa itsenäistymiseen, opiskeluun, työkykyisyyteen ja perheen perustamiseen liittyviin ratkaisuihin. Seuraukset voivat olla tällöin huomattavia niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisestikin arvioituina.

Kansanterveyslaitoksen toteuttamaa Terveys 2000 -tutkimusta on jatkettu Nuorten aikuisten terveys ja psyykkinen hyvinvointi Suomessa (NAPS) -osahankkeella, jossa kartoitetaan laaja-alaisesti vuosina 1970–1982 syntyneiden nuorten aikuisten mielenterveyttä väestöpohjaisessa otoksessa (4). Hiljattain NAPS-hankkeessa selvitettiin puhdasta yksisuuntaista ei-psykoottista masennusta sairastaneiden nuorten aikuisten kognitiivista toimintakykyä suhteessa terveeseen verrokkiryhmään (5). Masentuneilla oli havaittavissa vain hyvin lieviä vaikeuksia kielellistä oppimista mittaavassa testissä, mutta muita eroja ryhmien välillä ei esiintynyt. Varhaisempi sairastumisikä näytti kuitenkin olevan yhteydessä heikentyneeseen suoriutumiseen toiminnanohjausta vaativassa testissä. Tämä saattaa olla merkki siitä, että nuoremmalla iällä alkanut masennus on myöhemmällä iällä alkanutta masennusta vaikeampaa.

Kognitiivisten häiriöiden ja masennuksen suhteesta tarvitaan lisää tietoa

Edelleen on epäselvää, edeltävätkö kognitiiviset häiriöt masennusta vai kehittyvätkö ne masennuksen puhkeamisen jälkeen. Lisäksi on tärkeää selvittää, missä määrin masennukseen liittyvät kognitiiviset häiriöt ovat sairauden pysyvämpiä piirreominaisuuksia ja missä määrin sairauden ajankohtaiseen tilaan liittyviä tekijöitä. Näiden kliinisesti tärkeiden kysymysten selvittämiseksi tarvitaan potilaiden pitkäaikaista seurantaa. Pysyvät kognitiiviset häiriöt voivat heikentää psykososiaalista ja ammatillista toimintakykyä. Ne voivat myös altistaa sairausepisodien uusiutumiselle ja heikentää hoitomyöntyvyyttä.

Anu Castaneda, tutkija
KTL, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto
etunimi.sukunimi@ktl.fi

Kirjallisuutta

1. Castaneda AE, Tuulio-Henriksson A, Marttunen M, Suvisaari J, Lönnqvist J. A review on cognitive impairments in depressive and anxiety disorders with a focus on young adults. J Affect Disord 2008;106:1–27.
2. Austin M.-P, Mitchell P, Goodwin GM. Cognitive deficits in depression. Possible implications for functional neuropathology. Br J Psychiatry 2001;178:200–6.
3. Newman DL, Moffitt TE, Caspi A, Magdol L, Silva PA, Stanton WR. Psychiatric disorder in a birth cohort of young adults: prevalence, comorbidity, clinical significance, and new case incidence from ages 11 to 21. J Consult Clin Psychol 1996;64:552–62.
4. Suvisaari J, Aalto-Setälä T, Tuulio-Henriksson A, ym. Mental disorders in young adulthood. Lähetetty julkaistavaksi
5. Castaneda AE, Suvisaari J, Marttunen M, ym. Cognitive functioning in a population-based sample of young adults with a history of non-psychotic unipolar depressive disorders without psychiatric comorbidity. J Affect Disord doi:10.1016/j.jad.2007.12.239, painossa.