Publisher

National Public Health Institute

Mikrobit muodostavat varteenotettavan uhkan tämän päivän ihmiselle. Vaikka antibiootit ovat laajassa käytössä, rokotusohjelmat ovat kattavia ja kunnallistekniset ja rakennustekniset ratkaisut ovat merkittävästi vähentäneet mikrobikuormitusta, uusia kulkutauteja saattaa kuitenkin syntyä, kuten vaikkapa sars ja aids ovat osoittaneet. Niiden vaikutukset tämän päivän yhteiskunnille voivat olla hyvin merkittäviä ja vaikeasti ennakoitavissa. Varautuminen uusien ”kulkutautien” uhkaan onkin tämän päivän terveydenhuollon suuria haasteita.

Influenssa-pandemian tuloa on ennakoitu jo usean vuoden ajan ja pahimmillaan se voisi ajaa sairaanhoidon polvilleen viikoiksi. Mikrobien tahallisesta levittämisestäkin puhutaan. Jos isorokko jossain päin maailmaa puhkeaisi ja alkaisi levitä, olisi meillä aikaa valmistautua esimerkiksi rokotuksin, mutta jos tilanne syntyisi nopeasti, eivät resurssit ehkä riittäisi sen enempää potilaiden hoitamiseen kuin altistuneiden luotettavaan eristämiseen. ”Riittävä” varautuminen ylittäisi todennäköisesti taloudelliset voimavarat.

Erilaisia strategioita

Bioterrorismin, toisin sanoen tartuntataudin tahallisen levittämisen ensisijaiseksi kohteeksi joutumista, pidetään Suomessa vähäisenä mahdollisuutena. Ennemmin bioterrorismi voisi levitä tännekin muista maista, jolloin uhan laadusta olisi jo jonkinlaista ennakkotietoa. Jos tekijänä on yksittäinen häiriintynyt kansalainen tai vaikkapa kansainvälinen rikollisliiga, jäänevät seuraukset sellaisiksi, että erikoisjärjestelyin terveydenhuoltojärjestelmä pystyy siitä selviytymään. Jos uhkaaja edustaa ”valtiollista terrorismia”, jolloin myös aseiksi saatettuja biologisia agensseja käytettäisiin, voivat vahingot olla niin suuret, ettei järkevää varautumista yksinkertaisesti voi edes ajatella.

Utopiaa

USA:ssa on toteutettu erityinen varautumisohjelma, jossa rakennetaan säteilymittauslaiteverkostoa vastaava biologisten vaaratekijöiden havaitsemisjärjestelmä (ns. bioshield). Myös muualla armeijat ovat hellineet ajatusta siitä, että herkillä sensoreilla voitaisiin havaita vaaralliset agenssit ja siten torjua ne. Tämä vaikuttaa kuitenkin utopialta. Mahdollisia agensseja on suuri joukko, niiden ominaisuuksia voidaan muutella ja lisäksi niitä kovasti muistuttavia rakenteita esiintyy myös normaalissa ympäristössä, mikä vaikeuttaa pienten määrien havaitsemista. Tuntuukin todennäköiseltä, että järjestelmä tuottaa useita vuosia ”vääriä hälytyksiä”, jotka johtavat tarpeettomiin vastatoimiin.

Mikrobeilla on kyky tarttua henkilöstä toiseen ja siksi vastatoimien onnistuminen riippuu ensisijaisesti siitä, miten hyvin tapaukset pystytään tunnistamaan ja mahdolliset kontaktit tavoittamaan ja asettamaan karanteeniin tai eristämään. ”Uhkaavien” mikrobien löytyminen ilman yhteyttä tautitapauksiin saattaa pikemminkin estää ja häiritä vastatoimia kuin edistää niitä.

Varautuminen Suomessa

Suomessa varautumisen tasoa on vähitellen kehitetty. Koska varautuminen koskettaa erityisesti terveydenhuoltojärjestelmää, ajankohta on ollut huono sillä paljon muitakin kehittämistarpeita on sattunut samaan aikaan. Sarsin yhteydessä erityisesti sairaalahenkilökunnan suojaus nousi tärkeäksi. Siitä viisastuneena suojavälineiden oikeaa käyttöä ja valtakunnallista ohjeistusta on kehitetty. Kliinisen mikrobiologian laboratorioiden diagnostisia valmiuksia pyritään parantamaan ja yhteistyötä lisäämään. Niiden panos on keskeinen tapausten tunnistamisessa ja niihin voi kriisitilanteissa kohdistua kova paine koska monet muutkin kuin oikeasti altistuneet voivat haluta laboratoriotutkimuksia. KTL on myös tehnyt aloitteen erityisen B-uhkaan liittyvän ”osaamiskeskuksen” perustamisesta. Sen tehtävänä olisi edistää alan asiantuntemusta ja tutkimusta Suomessa ja sen tulisi tehdä yhteistyötä muun muassa puolustusministeriön ja yliopistojen kanssa.

Rokotteiden ja lääkkeiden saatavuuden turvaaminen

Biologiseen uhkaan varautumiseen kuuluu epäsuorasti myös rokotteiden ja kriittisten lääkeaineiden saatavuuden turvaaminen. Irakin kriisin aikana Suomen isorokkorokotevarastot tutkittiin ja saatettiin käyttökelpoiseen kuntoon niin, että tarvittaessa olisi voitu vaikka koko väestö rokottaa tautia vastaan. Muiden rokotteiden osalta Suomen oma tuotanto on loppunut ja rokotuksiin käytetään eri toimittajilta ostettuja eriä kansainvälisiltä markkinoilta. Tähän liittyy vaara, että kriisitilanteessa rokotteita ei halutakaan toimittaa Suomeen. Esimerkiksi maa, jossa rokotetta tuotetaan saattaa kieltää rokotteen maastaviennin sillä perusteella, että rokotetta tarvitaan omien kansalaisten terveyden suojeluun. Parhaillaan käydään tunnustelevia keskusteluja siitä, millaisiin järjestelyin kriittisten rokotteiden saatavuus voitaisiin turvata. Useiden maiden yhteenliittymän tukema rokotteiden valmistus on yksi esillä olleista vaihtoehdoista.

Suojavarusteiden, kriittisten lääkeaineiden ja eräiden vastamyrkkyjen varmuusvarastointia valmistellaan parhaillaan eri viranomaisten välisenä yhteistyönä Huoltovarmuuskeskuksen johdolla. B- ja C-uhkatilanteessa suojavarusteiden merkitys on hyvin suuri erityisesti pelastus- ja tutkintatoimelle. Kunnollisella suojauksella voidaan turvata ensivasteen työhön osallistuvien turvallisuus ja siten motivoida heidät tilanteen vaatimiin toimiin.

Kansainvälinen yhteistyö

Bioterrorismi on tänä päivänä lähes aina myös kansainvälinen asia vaikka sen kohteet, keinot ja toteutuma koskisivatkin vain yhtä maata. Turvallisuusviranomaiset keräävät aktiivisesti tietoa ja tätä käytetään hyväksi, kun eri maissa suunnitellaan uusia vastatoimia. Tämän tiedustelutiedon saaminen esteettä myös Suomen käyttöön olisi meille hyödyksi, mutta todennäköisesti kaikkea tietoa emme poliittisen asemamme vuoksi saa. Jos bioterrorismia tapahtuisi Suomessa, oletettavasti kansainvälisiä alan asiantuntijoita osallistuisi nopeasti asiaa koskevaan selvitystyöhön. Tämän yhteistyön säännöt olisi syytä miettiä etukäteen, ettei ikäviä ja haitallisia eturistiriitoja pääse syntymään.

Vaikka maailman terveysjärjestö WHO johtikin onnistuneesti maailmanlaajuista sarsin vastaista toimintaa, se tuskin voisi omaksua yhtä hallitsevaa roolia bioterrorismiin liittyvässä tilanteessa. Vastatoimien onnistumisen edellytyksenä on uskottavuus ja tämä edellyttää, että kaikissa maissa noudatetaan suunnilleen samantasoisia vastatoimia. Toimenpiteiden on perustuttava tutkittuun tietoon ja väestö on saatava vakuuttuneeksi esimerkiksi siitä, että jos heidän henkilökohtaista vapauttaan rajoitetaan, siitä koituu merkittävää yhteistä hyötyä. Paniikinomainen taudin pelko voi saada vallan kun esimerkiksi Suomen väestö olisi rokotettu isorokkoa vastaan, mutta Ruotsin väestö ei. Tällaista tilannetta olisi hyvin vaikea hallita.

EU-yhteistyö tartuntatautien valvonnassa ja biologisten ja kemiallisten uhkatilanteiden hallitsemisessa kasvaa ja syvenee nopeaa vauhtia. Jäsenmailta edellytetään muun muassa ympärivuorokautista päivystysjärjestelmää sekä liikuteltavia asiantuntijaresursseja epidemiaselvitystyöhön käytettäväksi tapahtumapaikalla. Tässä kehityksessä tasapainoilu omien kansallisten ja yhteisön etujen välillä voi osoittautua vaikeaksi. EU saattaa imeä esimerkiksi Suomen huippuasiantuntijoita kansainvälisiin tehtäviin. Tämä taas voi merkittävästi vaikeuttaa omien kansallisesti tärkeiden asioiden hoitamista. Tämä koskee erityisesti laajoja kansainvälisiä kriisitilanteita.

Pohjoismaisella yhteistyöllä on varautumisessa oma erityisasemansa. Maiden terveydenhoitojärjestelmät ja toimintatavat kansanterveyden kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi ovat varsin samanlaisia. Siksi myös varautumisessa samansuuntaiset linjaukset antavat lisäarvoa niin poliitikoille kuin terveydenhuollon toimijoillekin. Esimerkiksi kelpaa laboratorioalan yhteistyö. Erityisen vaarallisia mikrobeja ei voi käsitellä tavanomaisissa mikrobiologisissa laboratorioissa niiden suuren tarttuvuuden ja vakavan taudinkuvan vuoksi. Suomessa on vain joitakin niin kutsutun P3-tason laboratorioita, joissa esimerkiksi sarsia aiheuttavaa koronavirusta voidaan turvallisesti kasvattaa ja tutkia. Helsingin yliopistoon on juuri valmistumassa aivan uudet P3-vaatimukset täyttävä laboratorio ja Kansanterveyslaitoksella palautettiin P3-käyttöön välillä tavanomaisessa laboratoriokäytössä ollutta laboratoriotilaa. Jos vaarallisia agensseja kuitenkin haluttaisiin kasvattaa suuria määriä infektiivisessä muodossa, tarvitaan vielä paremmin turvavarustettu, niin kutsutun P4-tason laboratorio. Tällainen laboratorio on äskettäin rakennettu Tukholmaan, ja Kansanterveyslaitos osallistuu vuosittain laboratorion ylläpitokustannuksiin. Vastavuoroisesti saamme laboratoriosta tarvittaessa tilaa ja apua tutkimusten tekemiseen. Myös koulutusyhteistyötä tiivistetään.

Pauli Leinikki
KTL, Infektioepidemiologian osasto