Publisher

National Public Health Institute

Pienhiukkasiksi kutsutaan alle 2,5 µm kokoisia ilmassa leijuvia nestemäisiä tai kiinteitä hiukkasia (PM2.5). Pienhiukkasten lähteet voidaan jakaa sisä-, ulko- ja liikennelähteisiin. Pääkaupunkiseudulla ulkoilman pienhiukkasista suurimmat ovat liikenteen nostamaa pölyä, keskikokoiset ovat kaukokulkeutuneita sekundaarihiukkasia ja paikallisen energiantuotannon päästöjä, pienimmät ovat peräisin liikenteen pakokaasuista ja puun pienpoltosta. Merkittävin sisäilman pienhiukkasten lähde on tupakointi. Helsingissä altistuminen jää alle Keski-Euroopan tason.

Pienhiukkasten ulkolähteet

Pääkaupunkiseudun ulkoilman suurimmat pienhiukkaslähteet ovat energialaitokset ja liikenne. Muiden lähteiden osuudet ovat joko vähäiset (paikallinen teollisuus, lämmitys, laiva- ja lentoliikenne) tai tuntemattomat (tie- ja maapöly sekä tiesuola) (taulukko 1). Valtaosa pääkaupunkiseudun ulkoilman pienhiukkaspitoisuudesta ei kuitenkaan ole peräisin paikallisista lähteistä vaan pääasiassa Suomen rajojen ulkopuolelta kaukokulkeutuneesta sekundaari- ja primaariaerosolista. Myös energialaitosten päästöjen osuus paikallisissa hengitysilman pitoisuuksissa jää tehokkaiden savukaasunpuhdistimien ja 150 metristen piippujen ansiosta vaatimattomaksi.

Helsingin keskustan PM2.5-hiukkasten pitoisuuksia on mitattu 90-luvun loppupuolelta lähtien. Vuosikeskiarvot ovat vaihdelleet mittauspaikan mukaan välillä 8–12 µg/m3, ja suuntaus on hitaasti aleneva. Helsingin ulkopuolella PM2.5-pitoisuuksia ei ole mitattu jatkuvasti, mutta myös karkeampia hiukkasia aina 10 µm hiukkaskokoon saakka sisältäviä PM10-pitoisuuksia seurataan useimmilla Suomen kaupunki- ja teollisuuspaikkakunnilla. Ainakin Kotkan, Mikkelin, Lappeenrannan, Oulun ja Kouvolan liikennekeskustoissa pitoisuudet ovat samaa luokkaa kuin Helsingissä, ja suuntaus, kuten Helsingissäkin, on hitaasti laskeva.

Taulukko 1. Pienhiukkasten päästöt, ulkoilmapitoisuudet ja altistuminen lähteittäin pääkaupunkiseudulla.

Sisälähteet

Sisäilman pienhiukkasten merkittävin lähde on ulkoilma. Ulkoilmasta peräisin olevien pienhiukkasten pitoisuudet ovat sisätiloissa 65–90 % ulkoilman vastaavasta pitoisuudesta. Yleisin sisälähde on pintamateriaaleista, siivouksen tasosta ja ihmisten aktiivisuudesta aiheutuva pöly. Merkittävin sisälähde on kuitenkin tupakointi. Tilassa, jossa tupakoidaan, sisäilman pienhiukkaspitoisuus on keskimäärin kolminkertainen tupakkavapaaseen tilaan verrattuna. Pienhiukkaspitoisuuksia sisäilmassa kohottavat kaikki muutkin polttotapahtumat kynttilöistä kaasuliesiin, öljylamppuihin, petroolikamiinoihin ja savuttaviin tulisijoihin.

Liikenteen pienhiukkaset

Liikenteen pakokaasuhiukkasten osuus pääkaupunkiseudun pienhiukkaspäästöistä on yli neljäsosa ja ulkoilmapitoisuudesta yli 10 %. Tämän lisäksi liikenne nostaa ilmaan huomattavan määrän tiepöly- ja tiesuolahiukkasia (taulukko 1). Liikennepäästöjen erityismerkitys johtuu kuitenkin siitä, että pitoisuudet ovat korkeimmillaan siellä, missä ihmisiäkin on eniten, vilkkaimmilla liikenneväylillä ja niiden lähiympäristöissä.

Pienhiukkasille altistuminen

Ilman erityisiä kodin tai työpaikan sisälähteitä työikäisen kansalaisen pienhiukkasaltistumisen taso on keskimäärin hieman ulkoilmapitoisuutta korkeampi, ja se poikkeaa tästä sekä koostumukseltaan että lähdeosuuksiltaan. Hiukkasten passiivinen (depositio) ja aktiivinen (koneellisen ilmanvaihdon suodattimet) suodattuminen rakennuksissa vähentää valtaosan ajastaan sisätiloissa viettävän väestön altistumista ulkoilman pienhiukkasille.

Liikenteestä peräisin oleville pienhiukkasille altistumisesta keskimäärin puolet saadaan kuitenkin itse liikenteessä, kaduilla ja metrotunneleissa. Nk. ultrapienten, alle 0,1 µm, hiukkasten tärkein lähde on liikenteen pakokaasupäästöt, ja altistumista hallitsee vilkkaassa katuliikenteessä vietetty aika.

Taulukko osoittaa, että eri pääkaupunkiseudun lähteiden osuudet pienhiukkasten päästöistä, ulkoilmapitoisuuksista ja väestön altistumisesta poikkeavat huomattavasti toisistaan. Paikallisten päästöjen osuus ulkoilman pienhiukkaspitoisuudesta on vain noin yksi kolmasosa, mutta altistumisesta (ml. sisäpäästöt) keskimäärin lähes kaksi kolmasosaa. Sisälähteiden osuus altistumisesta on keskimäärin noin neljäsosa ilman tupakointia tai muita erityisiä sisälähteitä.

Seitsemän eurooppalaisen kaupungin väestöjen pienhiukkasaltistumisten vertailu (kts. EXPOLIS-tutkimus) (1), osoittaa, että keskimääräinen PM2.5-altistumistaso Helsingissä on Oxfordin kanssa samaa suuruusluokkaa (15–18 µg/m3), ja enintään puolet muiden vertailukaupunkien (Ateena, Milano, Basel, Grenoble ja Praha) 30–40 µg/m3:n tasosta. Pienhiukkasaltistuminen on Pohjoismaissa yleensäkin selvästi alle Keski- ja Etelä-Euroopan tason. Tärkein syy tähän on ulkoilman alhainen pienhiukkaspitoisuus. Suomessa myös vähäinen sisätiloissa tupakointi alentaa merkittävästi väestön altistumista verrattuna Itä-, Keski- ja Etelä-Eurooppaan.

Matti Jantunen
tutkimusprofessori KTL
ympäristöterveyden osasto
Kuopio
etunimi.sukunimi@ktl.fi

Kirjallisuus 1. Expolis – tietopaketti altistumisesta. Ilmansuojelu 2/2004.