Publisher

National Public Health Institute

Kokemukset infektiotautien torjunnan keinoista ovat olleet mallina kehitettäessä kroonisten tautien ehkäisyä ja hoitoa. Mikrobien löytämisen jälkeen alkoi laajamittainen tartuntatautien torjunta, jossa ennen antibioottien keksimistä yleinen hygienian parantaminen, väestön ravitsemustilan kohentaminen sekä potilaiden eristäminen olivat keskeisiä torjuntatoimia.

Systemaattinen rokottaminen isorokkoa vastaan alkoi jo 1800-luvulla, myöhemmin syfiliksen seulonta tuli osaksi äitiyshuoltoa. Lasten rokotusohjelmat ovat olleet käytössä runsaat puoli vuosisataa. Kuluneen vuosisadan aikana säädettiin lakeja tartuntatautien torjunnasta, esimerkkinä tuberkuloosin torjuntaa koskeva lait ja asetukset. Monipuolisen toiminnan tulokset ovat nähtävissä tilastoissa, joiden pitäminen kuuluu terveydenhuollon tehtäviin.

Tartuntatautien onnistuneen ehkäisyn seurauksena ihmiset elävät pitempään. Krooniset taudit ovat kuolin- ja sairastavuustilastojen mukaan uusia kansantauteja. Vasta sotien jälkeen alkanut tutkimus osoitti, että sydän- ja verisuonitautien ja syövän lisääntyminen johtui elintavoista. Samalla heräsi kiinnostus näiden tautien ehkäisyyn.

Mutta miten mahdollista rokottaa haitallisia elintapoja vastaan tai vaikuttaa niihin lainsäädännöllä? Klassisen lääketutkimuksen rinnalla alkoivat hoitokokeilut, joilla pyrittiin vaikuttamaan elintapoihin. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi sydän- tai aivohalvauspotilaan liikunnallinen kuntoutus tai verenpainepotilaalla suolarajoituksen vaikutuksen mittaaminen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa alkoivat 1970-luvulla myös väestöön kohdistuvat hoito- ja ehkäisytutkimukset.

Arviointi on oleellinen osa interventiota. Interventiotutkimuksen tavoitteet määräävät miten tutkimusta arvioidaan. Uuden hoitomenetelmän vaikutusten arviointi edellyttää satunnaistettua ja kontrolloitua koeasetelmaa. Näitä ovat esimerkiksi lääkehoitokokeilut, kirurgisten toimenpiteiden vertailut tai hoito-ohjelman vaikutusten mittaaminen väestössä. Näin saadut tulokset ovat vakuuttavia näyttöön perustuvia hoitosuosituksia laadittaessa.

Väestötasoisen ehkäisyohjelman vaikutusten mittaamisella on samat vaatimukset, joskin niistä joudutaan usein tinkimään. Pelkkä vaikutusten arviointi ei riitä silloin, kun toimenpide tai toimintatapa halutaan jalkauttaa terveydenhuoltoon tai osaksi ihmisten käyttäytymistä. Tarvitaan myös toteutettavuuden arviointia. Pilottitutkimuksella pyritään selvittämään asian juurruttamista tukevat tai sitä ehkäisevät seikat.

Kustannusten arviointi on osa interventiotutkimusta, mutta kustannusten suhteuttaminen vaikutuksiin on huomattavasti vaikeampaa ja usein laiminlyöty tutkimuskohde. Interventiotutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa on tärkeää monitieteellinen lähestyminen. Ihanteellisimmillaan interventio ja sen arviointi rakentuu teoreettiselle perustalle, joka yhdistää terveys-, käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden sekä muiden alojen asiantuntemuksen. Samalla hyödynnetään kokemuksia muista tutkimuksista, käytetään paikallisia ja valtakunnallista tilastoja sekä muita tietolähteitä.

Pohjois-Karjala projekti (1972–1997) on esimerkki monipuolisesta yhteisöinterventiosta, joka pohjautui yhteistyölle yhteiskunnan eri tahojen kanssa. Keskeisessä asemassa olivat tiedotusvälineet, koululaitos, kauppa, elintarviketeollisuus ja paikalliset maataloustuottajat. Yhteistyö eri järjestöjen, kuten Sydänliiton ja Marttaliiton kanssa edisti terveellisten elintapojen vakiintumista ruohonjuuritasolla. Myös ensimmäisen tupakkalain toteutettavuutta kokeiltiin. Tällöin esimerkiksi tutkittiin väestön suhtautumista tupakointikieltoon julkisissa rakennuksissa ja kulkuneuvoissa.

Perusterveydenhuollon tuki väestön terveyden edistämisessä oli erittäin tärkeää. Yhteistyöhön kuului hoitoketjujen uudelleen organisointi, hoitosuositusten laatiminen, lääkäreiden ja hoitajien koulutus, tietojärjestelmien tarkistaminen sekä satunnaistetut hoitokokeilut. Projektin toteutettavuuden, vaikutusten, kustannusten ja kustannusvaikuttavuuden laaja monitieteellinen arviointi on ollut edellytyksenä ohjelman ja sen osien valtakunnalliseen hyödyntämiseen

Kansanterveyslaitos on tällä hetkellä mukana Päijät-Hämeessä Ikihyvä -hankkeessa, valtakunnallisessa kakkostyypin diabeteksen ehkäisyprojektissa sekä valtakunnallisessa rokotuskäytäntöä uudistavassa projektissa, joihin kaikkiin kuuluu tieteellinen arviointi. Itsemurhien ehkäisyprojekti on taas mainio esimerkki valtakunnallisesta onnistuneesta hankkeesta.

Aulikki Nissinen, tutkimusprofessori, emerita
KTL, Kroonisten tautien ehkäisyn yksikkö
aulikki.nissinen(at)ktl.fi