Publisher

National Public Health Institute
Original page

groupwork, guidance , life style, self help groups

Julkaistu 28.8.2007

Terveydenhoitaja Erja Nokelainen on vetänyt yli 50-vuotiaille verenpainepotilaille suunnattuja elintaparyhmiä Iitin terveysasemalla jo kolmen vuoden ajan. Elintaparyhmät ovat osa Päijät-Hämeen Ikihyvä-hanketta.

Hankkeen alussa terveydenhoitajat saivat kahden päivän mittaisen ryhmänvetäjäkoulutuksen. Hankkeen aikana terveydenhoitajilla on ollut säännöllisiä seurantakokouksia, jossa käsitellään työhön liittyviä ongelmia ja annetaan vinkkejä työhön. Tuesta huolimatta yksinäinen työ on osoittautunut raskaaksi.
- Vaikka sain koulutusta ja saatoin milloin tahansa ottaa yhteyttä hankkeen tutkijoihin, tunsin silti olevani hyvin yksin ryhmiä vetäessäni, kertoo Nokelainen.

Elintaparyhmien vetämisen tulisi Nokelaisen mielestä olla parityöskentelyä, sillä työssä pitäisi voida käydä läpi ryhmässä eteen tulleita asioita jonkun toisen kanssa.
- Kirjoitin ryhmäkokousten jälkeen päiväkirjaan päällimmäiset tuntemukseni siitä, mikä meni hyvin ja mitä pitäisi kehittää. Yksin ei kuitenkaan pääse eteenpäin eikä ohjaajana kehity ilman kollegan palautetta.

Myös mahdollisuus jakaa vetovastuuta auttaisi jaksamaan paremmin.
- Pidän ryhmien vetämistä vaativana ja raskaana, sillä ryhmässä pitää tehdä samaan aikaan työtä yhden ihmisen sijaan 7–10 asiakkaan kanssa. Heistä jokaista tulisi tukea, että elintapojen muuttamisen prosessi voisi käynnistyä.

Ryhmäohjaus on tulevaisuuden työtapa

Erja Nokelaisen mielestä ryhmissä annettu elintapaohjaus on tuloksellista ja suuntautuminen ryhmäohjaukseen on välttämätöntä. Terveydenhuollossa ei riitä työntekijöitä ohjaamaan jokaista elintapaneuvontaa tarvitsevaa yksilöllisesti.

Ikihyvä-ryhmät on suunnattu yli 50-vuotiaille, mutta Nokelainen haluaisi ryhmätoimintaa jo 30–40-vuotiaille. Ohjausta tarvitaan myös äitiys- ja lastenneuvolaan.
- Meidän tulisi antaa elintapaohjausta aina vain aikaisemmin, sillä esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen riskitekijät ovat näkyvissä jo 10 vuotta ennen taudin puhkeamista. Tulokset olisivat aivan toiset, jos voisimme tukea ihmisiä elintapamuutoksessa jo siinä vaiheessa.

Muutos lähtee yksilöstä

Kolmen vuoden aikana Erja Nokelaiselle on selvinnyt, millä ehdoilla elintapojen muuttaminen onnistuu.
- Elämän pitäisi olla vakaata, että elintaparemontille olisi tilaa. Muutos ei ole temppu, joka tehdään noin vain, vaan ryhmän aikana pitää olla valmis työstämään ja ajattelemaan asioita. Siksi en suosittele ryhmää esimerkiksi sellaiselle henkilölle, joka tekee työtä ja opiskelee samanaikaisesti, tai sellaiselle, jonka päällimmäisenä ajatuksena on saada uusi työpaikka.

Toinen onnistumisen ehto on oma oivallus muutoksen tarpeesta. Muutosprosessi alkaa siitä, kun ryhmäläinen ymmärtää, että hänen vointinsa on seurausta hänen omista valinnoistaan.

Ryhmäläisten motivaatio muuttaa elämäänsä saattaa olla alussa hyvin erilainen, sillä osa tulee ryhmään lääkärin määräyksestä. Tämä ei Nokelaisen mielestä välttämättä ole huono asia, sillä joskus oivallus siitä, miten monet asiat vaikuttavat terveyteen ja miten pienilläkin muutoksilla voi parantaa selvästi vointiaan, herää ryhmän aikana.

Toisinaan Nokelainen näkee kuitenkin selvästi sen, ettei ryhmäläinen ole valmis ottamaan vastuuta elämästään.
- Olen kuullut monta versiota lauseesta ”En syö mitään ja silti lihon”. Lauseen kuullessani tiedän, ettei tämä ihminen ole vielä valmis myöntämään muutoksen tarvetta, kertoo Nokelainen.

Maria Kuronen, toimitussihteeri
Kansanterveys-lehti