Publisher

National Public Health Institute
Original page

dietetics, food habits, health care guidance, life style, lifestyle, nutritional behaviour

Julkaistu 2.6.2008

Toimittaja Ulla Järven elämä oli kuin suoraan karikatyyristä: kiireinen ammattikuntansa edustaja juoksi työtilaisuudesta toiseen, napsi päivän mittaan pieniä huikopaloja, kittasi kahvia ja poti ainaista väsymystä. Samaan tahtiin väitöskirjan etenemisen ja luottamustöiden lisääntymisen kanssa nousivat vaa’an ja verenpainemittarin lukemat.

Joulukuussa Ulla Järvi joutui 2006 valinnan eteen, kun diabetesriski oli jo selvästi kohonnut. Työterveyshuollossa harkittiin lääkinnällistä kuntoutusta, mutta viisas ammattilainen ehdotti elämäntaparemonttia yksityisen työterveyshoitajan avulla. Alkoi puolentoista vuoden projekti, jonka aikana Ulla Järvi luopui jatkuvasta laihduttamisesta ja opetteli syömään kunnolla. Kokemuksistaan hän kertoo yhdessä kollega Tuula Vainikaisen kanssa kirjoittamassaan kirjassa Nainen keskellä elämää (Otava).

- Olen viime vuoden aikana katsonut terveysvalistusta kolmesta näkökulmasta: väitöskirjatyössäni tarkastelen terveysviestintää kriittisesti, kirjassa teen terveysvalistusta ikäisilleni naisille ja omassa elämäntaparemontissani toteutan sitä käytännössä.

Sirpaletietoa terveydestä

Ulla Järvi erikoistui terveysaiheisiin jo 1990-luvun alussa työssään sanomalehtitoimittajana Salon Seudun Sanomissa. Vuonna 2000 hän siirtyi Suomen Lääkärilehden toimittajaksi Helsinkiin. Uusi työ toi kahden ja puolen tunnin päivittäisen työmatkan, ja aiempi liikuntaharrastus lopahti kun kouluikäisen pojan äiti ei enää raaskinut lähteä pitkän työpäivän jälkeen omiin harrastuksiin. Työpäivän aikana lounas jäi usein heppoiseksi, sillä työpaikalla ei ollut tarjolla kunnollista työpaikkalounasta eikä tiedotustilaisuudesta toiseen juokseva toimittaja voinut aina vaikuttaa syömiseensä. Ullalla oli myös paljon vääriä käsityksiä siitä, mitä ylipainoisen ihmisen pitäisi syödä.

- Luulin, että minun pitää syödä vain pikkuisen kerrallaan ja käyttää kevyttuotteita, vaikka tiesin että monet kevytvalmisteet ovat vain näennäisesti kevyitä. Vältin rasvaisena pitämääni lihaa ja kalaa ja söin paljon hiilihydraatteja. Kuvittelin myös, etten voisi olla kahta tuntia syömättä, koska verensokerini laskisi kauheasti.

Kunnollista ravitsemustietoa Ulla Järvi muistelee edellisen kerran saaneensa ehkä yläasteella.
- Olen nyt jälkikäteen ymmärtänyt, että olin ihan tyypillinen valistunut keski-ikäinen suomalaisnainen, jolla on paljon sieltä täältä hankittua tietoa. Yhdistelin nämä tiedonpalaset ja omat mieltymykseni sekametelisopaksi, joka ei ollut enää minkään tiedon mukaista. Olin kuin dieettiä harrastava vitsin hahmo, joka syö kaikki ruoat kaikista dieeteistä ja ihmettelee miksi lihoo.

Työterveyshoitaja opetti syömään

Työterveyshuollosta Ulla sai tuekseen yksityisen työterveyshoitajan, Sirkka Parviaisen.
- Ihan aluksi Sirkka totesi, että kuuriajattelu on nyt ohi, eikä hän laihduta minua, vaan haluaa perehtyä siihen, miksi arvostan opiskelua, työtä ja perhettä enemmän kuin itseäni.
Siihen oli vaikea vastata.

Ulla alkoi tavata työterveyshoitajaa kerran kuussa ruoan äärellä.
- Söimme lounasta salaattibaareissa, ja siinä syödessämme Sirkka katsoi miten syön ja kertoi minulle samalla ruuasta. Hän opetti minut kädestä pitäen syömään suomalaista perusruokaa ryyditettynä vihanneksilla, joita olin siihen asti syönyt aivan liian vähän. Ryhdyin siis syömään lihaa ja kalaa ja vähensin hiilihydraatteja. Pidin myös
ruokapäiväkirjaa.

Alkuun Ulla laihtui työterveyshoitajan mieliksi kaksi kiloa – ja lihoi pian neljä takaisin.
Tässä vaiheessa työterveyshoitaja ehdotti tiukempaa otetta.
- Hän sanoi, että jos oikeasti haluan muutosta, on aika puuttua ruoka-aikoihin. Ryhdyin syömään aamiaisen, lounaan ja päivällisen ja jätin välipalat pois. Kunnon ruoan ansiosta pärjäsin kuusikin tuntia syömättä ja totesin, etten tarvitsekaan välipaloja. Opettelin myös juomaan vettä.

Seuraavaksi tehtiin liikuntaohjelma, sillä Ulla oli kuvitellut liikkuvansa kohtuullisen paljon. Liikuntapäiväkirja osoitti, että hän oli ollut ahkera liikkuja 10–15 vuotta sitten.
- On hirveän helppo hämätä itseänsä kuvittelemalla, että käyn joka päivä lenkillä, ennen kuin sen kirjoittaa ylös.
Liikuntaohjelmaan kuuluu nyt kaksi kuntosali- ja uintireissua viikossa Salon uuteen uimahalliin ja jumppa kerran viikossa. Niiden lisäksi Ulla myös lenkkeilee.
- Nyt liikun aika paljon ja jaksan jopa hölkätä kilometrin. Lapsikin on kasvanut, joten raaskin lähteä liikkumaan kun tulen kotiin töistä Helsingistä.

Aiemmin Ulla käytti lomia, työmatkoja, kiirettä ja elämän kriisejä verukkeena epäterveelliselle syömiselle ja liikkumattomuudelle, kunnes Sirkka huomautti, ettei yksikään näistä asioista parane syömisellä.
- Vaikeilta asioilta ei voi välttyä, eikä täydellistä rauhan aikaa voi saavuttaa. Mutta nyt ajattelen, että kiireessä säännöllinen syöminen ja liikunta voivat auttaa pitämään elämän tasapainossa ja rytmissä.

Kiinni pitävä elintapaohjaus

Kukaan Ulla Järven aiemmin tapaamista lääkäreistä ja työterveyshoitajista ei ollut pyytänyt häntä pitämään ruokapäiväkirjaa. Eikä kenellekään ollut selvinnyt, ettei hän oikeasti tiennyt riittävästi ravitsemuksesta, vaikka takana oli pitkä ura terveysviestinnässä. Vaikka hänellä olisikin ollut oikeaa tietoa, ei senkään avulla vielä muuteta elintapoja. Tieto toki helpottaa muutoksen tekemistä, mutta motivointi täytyy löytää syvemmältä.

- Sirkka opetti minulle, että muutoksen ainoa motiivi on se, että välittää itsestään. Tässä hänen oppinsa poikkesivat aiemmista kuurimaisista elämäntaparemonteistani. Pitää opetella myös se, etteivät kaikki pidä minusta, enkä voi miellyttää kaikkia, mutta itsestäni voin pitää. Tämä on ollut kova koulu, enkä yhtään ihmettele etten ole pystynyt tähän tätä ennen.

Suomalaiset diabeteksen ehkäisytutkimukset ovat osoittaneet, että riittävän pitkään jatkuva säännönmukainen elintapaohjaus ja liikuntaneuvonta joko ryhmässä tai yksin on tehokasta.
- Otteen täytyy pitää myös silloin, kun retkahdusvaihe tulee, ja aikaa tarvitaan myös henkilökohtaiseen ohjaukseen, sillä jokaisen ihmisen tarina on erilainen.

Ulla Järvi vertaakin mielellään elämäntapaohjausta alkoholismin hoitoon: Alkoholiongelmansa myöntävä pääsee A-klinikalle ja saa tuekseen henkilökohtaisen terapeutin, joka kuuntelee ja auttaa etsimään keinoja, joilla juominen saadaan poikki. Työterveyshuollon asiakkaalle, joka kertoo haluavansa laihtua tai oppia liikkumaan tai syömään oikein, annetaan usein vain esite.

- Luulen että terveydenhuollossa hukataan paljon voimavaroja sellaiseen näennäisvalistukseen ja ehkäisytyöhön, jossa ei oteta ihmistä kiinni. Suomessa on paljon tutkimustietoa aiheesta, mutta sitä ei ole pystytty viemään kentälle riittävän hyvin terveydenhuollon henkilöstön työn tueksi, pohtii Ulla Järvi.

Jokainen ylipainoinen, tupakoiva suomalainen tuskin saa omaa sirkkaansa, mutta yksi askel olisi pidentää terveyskeskuksissa järjestettävien laihdutusryhmien kesto ainakin vuoteen. Myös neuvonnan irrottamista vastaanotolta voisi kokeilla.

- Kun me puhuimme ja söimme yhtä aikaa, sisäistin Sirkan puheet niin hyvin, että tarttuessani seuraavan kerran haarukkaan, näin hänet edessäni kertomassa, miten ja mitä lautaselta pitäisi syödä. Kansliassa annetut ohjeet olisi ollut helppo jättää sinne.

- Sirkka opetti minua muuttamaan elintapani terveellisemmiksi, mutta samalla hän puuttui myös elämäntapoihini ja -arvoihini. Elintapaohjaus on edesauttanut elämäntaparemonttiani, ja nyt ne ovat ensimmäistä kertaa elämässäni kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen syöminen ei ole vain ruoan nauttimista, vaan syömiseen liittyy paljon tunteita ja tapoja, jotka on hyvä tunnistaa. Muuten oppi jää ulkokohtaiseksi, eikä jää elämään ihmiseen.

Elämäntapaohjaus on Ulla Järven mielestä eräänlaista terapiaa juuri siksi, että siinä täytyy mennä aika syvälle ihmisen motiiveihin. Ohjaaja tekee työtään omalla persoonallaan ja ohjattavien pitää luottaa häneen. Ohjaajat tarvitsisivat siksi tukea omaan työhönsä.

- Opin luottamaan Sirkkaan, ja kun lähdin hänen ”vastaanotoltaan” minulla oli aina hyvä, voimakas olo, vaikka olin saanut satikutia tai en ollut itse tyytyväinen aikaansaannoksiini. Luulen, että monen hyvin alkanut elämänmuutos kariutuu siihen, että he ovat alati tyytymättömiä itseensä.

Maria Kuronen
Kansanterveys-lehti

Toimittaja Ulla Järven vanhemmilla oli molemmilla tyypin 2 diabetes. Elämäntapamuutos kevensi painoa, pienensi jo suureksi kohonnutta diabetesriskiä ja toi liikunnan takaisin hänen elämäänsä.

Terveysvalistuksessa eivät uhkakuvat tehoa

Väitöskirjansa osatyössä toimittaja Ulla Järvi analysoi kahta mediavetoista terveysvalistuskampanjaa: Helsingin sanomien läskikapinaa ja Ylen Elämä pelissä -sarjaa. Kummassakin juttusarjassa terveyttä ja sen ongelmia katsottiin yksilön kautta. Läskikapinassa rajoituttiin tarkastelemaan epäterveellistä ruokavaliota ja liikunnan vähyyttä, unohtaen laajemmat yhteiskunnalliset ja lääketieteelliset yhteydet. Esimerkiksi masennuksen yhteys lihavuuteen sivuutettiin.

Elämä pelissä korosti stressin merkitystä epäterveellisten ruokatapojen lisäksi. Myös liikunnan puute nousi esiin. Mutta myös tässä sarjassa asioita tarkasteltiin yksilön tasolla unohtaen sosioekonomiset ja kaupalliset syyt terveyden uhkaajina.

Hyvää molemmissa sarjoissa oli se, että niissä korostettiin elämäntapamuutoksen vaativan pitkän ajan ja tuotiin esiin valmennuksen merkitys.

Järvi perää kuitenkin kritiikissään terveysongelmien yhteiskunnallisten taustojen tarkastelua ja siteeraa Tampereen yliopistossa toimivaa viestinnäntutkija Sinikka Torkkolaa, jonka mukaan terveysvalistuksen suunnittelu ja toteutus eivät ole poliittisesti tai ideologisesti neutraali prosessi. Terveiden elämäntapojen korostamiseen liittyy myös moralistisia merkityksiä.

Jo 1980-luvulla tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että terveysviestinnästä parhaiten tehoaa myönteisiä esimerkkejä ja samaistumismalleja tarjoava viestintä uhkakuvien maalailun sijaan.

Kirjallisuutta
Ulla Järvi: Moderni terveysvalistus ponnistaa läskikapinasta – Tehoaako uhkakuvien maalailu?
Journalismikritiikin vuosikirja 2008 verkossa: http://journalismikritiikki.worldpress.com