Ohita navigaatiot ja siirry sisältöön

tervesuomi.fi

Apunavigaatio

Apunavigaatio

(informationssida)

HIV ja AIDS

  • Musakka, Päivi
Julkaistu 5.5.2008

Kumi kunniaan kuumien tunteiden keskellä

Yhdynnässä kondomi suojaa sekä sukupuolitaudeilta että raskaudelta. Yhdyntä ei ole ainoa tapa harrastaa seksiä, myös suuseksissä ja peräsuoliseksissä limakalvot ovat kosketuksessa toisiinsa. Kaikki sukupuolitaudit voivat tarttua limakalvokontaktissa.

Papilloomavirukset, herpesvirus ja klamydiabakteeri aiheuttavat yhdessä valtaosan sukupuolitaudeista Suomessa. Vuosittain Suomessa arvioidaan tulevan noin 40 000 seksitautitartuntaa. Tarkkaa lukua ei tiedetä: läheskään kaikki tartunnat eivät tule terveydenhuollon tietoon tai hoitoon. Klamydia voi olla pitkään vähäoireinen tai oireeton.

Jos epäilee saaneensa tartunnan, on syytä hakeutua lääkärin harkitsemiin tutkimuksiin ja hoitoon

Hiv-riski

Riski saada hiv-tartunta on kasvanut Suomessa. Vuonna 2006 todettiin lähes 200 hiv-tartuntaa, mikä hiv-tartuntojen ennätys. Suurin osa Suomen hiv-tartunnoista on saatu seksin välityksellä.

Matkailu seksimatkakohteisiin on lisännyt suomalaisten hiv-tartuntariskiä. Lähes 40 prosenttia tartunnoista on peräisin matkoilta. Hiv-tartuntaa ei saada vain kaukomailta. Venäjän ja Baltian maiden hiv-tartuntariskit ovat kasvaneet. Esimerkiksi Tallinnassa 7-8 % seksityöntekijöistä ja jopa puolet ruiskuhuumeita käyttävistä on virolaistutkimusten mukaan saanut tartunnan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tartunnan voi saada myös kotimaassa.

Hiv-tartuntojen lisääntyminen on seurausta ns. turvaseksin unohtamisesta. Kondomin käyttö unohtuu yhä useammin ja heteroseksiteitse saadut tartunnat ovat Suomessa lisääntyneet samaa tahtia kuin miestenvälisen seksin ryhmässä. Hivin voi nykyään Suomessakin saada kuka tahansa, riippumatta siitä kuluuko johonkin erityseen ryhmään.

Seksin kohdalla hiv-riskin tärkein määrittäjä onkin henkilökohtainen riskien ottaminen ja oma vastuunotto omasta ja läheistensä terveydestä.

Jopa 4,6 %:lla homo- ja biseksuaalimiehistä voi olla hiv-tartunta, ja ruiskuhuumeiden käyttäjistä vajaalla 2 %:lla. Näitä hiv-tartunnan esiintyvyyslukuja tuli esiin Kansanterveyslaitoksen, Aids-tukikeskuksen ja ruiskuhuumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteiden yhteisissä tutkimuksissa 2005–2006.

KTL: Kansanterveys-lehti > HIV-riskit kasvaneet

Oireista ei voi päätellä hiv-tartuntaa

Oireista on vaikea päätellä, onko saanut hiv-tartunnan. Joillekin ei tule lainkaan ensioireita. Oireet voivat myös pysytellä poissa useita vuosia.

Osalle kehittyy 1–8 viikon kuluessa tartuntahetkestä tavanomaisten flunssaoireiden kaltaisia oireita: kurkkukipua, kaularauhasten turvotusta, kuumetta, ihottumaa, lihaskipuja ja päänsärkyä. Oireista saattaa tulla vain muutama ja nekin niin lievinä, ettei tartunnansaaja osaa epäillä hiv-tartuntaa.

Ainoa tapa varmistaa, ettei ole saanut riskitilanteen jälkeen hiv-tartuntaa, on käydä testissä. Hiv todetaan verikokeella laboratoriossa.

Jos epäilet tartunnan mahdollisuutta, mene testiin. Hiv-testejä tekevät ilman lähetettä ja ilmaiseksi terveyskeskukset, sukupuolitautien poliklinikat, opiskelijaterveydenhuolto; ilmaiseksi ja nimettömänä Punaisen Ristin Pluspisteet ja Aids-tukikeskukset. Hiv-testit, lääkehoidot ja niiden seurannat ovat Suomessa maksuttomia. Testissä voi käydä myös maksullisella yksityisellä lääkäriasemalla.

Hiv-tartuntaa epäilevän tulee mennä testiin viipymättä. Tärkeitä syitä on kaksi:
– Kun tietää saaneensa hiv-tartunnan, ei tartuta toisia ihmisiä.
– Hiv:iin on lääkehoitoja. Hiv-tartunnan saanutta voidaan hoitaa kuten muitakin seurantaa ja hoitoa vaativia eli kroonisia tautia sairastavia ihmisiä. Lääkehoito voi hidastaa hi-viruksen etenemistä elimistössä tai pysäyttää sen etenemisen. Lääkehoito voi myös estää sairastumisen aids:iin.

Aids voidaan jopa estää hiv-lääkehoidolla

Hiv on ihmisen immuunikatovirus, joka tuhoaa veren valkosoluja. Vähitellen tartunnan saanut altistuu erilaisille sairauksille. Hiv-tartuntaan ei ole vielä keksitty parantavaa hoitoa.

Aids on hiv-tartunnan viimeinen vaihe, jossa ihmisen puolustusjärjestelmä on saanut jo merkittäviä vaurioita ja hänen vastustuskykynsä tauteja kohtaan on alentunut huomattavasti. Kaikki hiv-tartunnan saaneet eivät sairastu aidsiin. Hiv-lääkityksen ansiosta aids-tapaukset ja -kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi.

suomi/tietoa_terveydesta/kesaterveys/kesaterveys_rakkaus_1.jpg
Hiv voi tarttua:
– ilman kondomia tapahtuvassa suojaamattomassa yhdynnässä
– yhteisten neulojen ja ruiskujen käytössä
– verikontaktissa
– äidistä lapseen raskauden tai synnytyksen aikana
– rintaruokinnassa

Hiv ei tartu:
– pisaratartuntana, esimerkiksi yskiessä
– suudellessa, jos suu on terve eikä syljessä ole verta
– yhteisistä astioista
– wc-istuimesta
– kylpyvedestä
– uima-altaassa
– saunassa
– hyttysistä


Syljessä, kyynelnesteessä, virtsassa ja ulosteessa on niin vähän viruksia, ettei hiv-tartunnan vaaraa ole, mikäli verikontaktia ei synny.
Hiv on lyhenne sanoista Human Immunodeficiency Virus eli ihmisen immuunipuutosvirus. Aids on lyhenne sanoista Acquired Immune Deficiency Syndrome eli hankittu immuunipuutosoireyhtymä.

Asiantuntija:
erikoistutkija
Henrikki Brummer-Korvenkontio
Kansanterveyslaitos

Lisätietoja:
KTL: Kansanterveys-lehti > Nuorten seksuaaliterveys
KTL: Matkailuun liittyvän hiv-tartunnan riski on suurentunut
KTL: Hiv- ja aids-tilastot
Väestöliitto: seksuaaliterveyden nettipalvelu www.vaestoliitto.fi/seksuaaliterveys/seksuaaliterveysklinikan_nettipa/
SPR: hiv- ja aids-tukisivut www.redcross.fi/apuajatukea/hivneuvonta/fi_FI/hiv-tietoa/
Aids-tukikeskus: www.miestenkesken.fi

© TerveSuomi.fi 2008About us