Apunavigaatio
Rabies eli vesikauhu
- Davidkin, Irja
Rabies eli vesikauhu
Vesikauhua esiintyy suurimmassa osassa maapalloa (kuva 20 ). Keski-Euroopasta eläinten rabies on huomattavasti vähentynyt metsän eläinten syöttirokotteiden avulla. Taulukosta 11 käyvät ilmi ne Maailman terveysjärjestön ilmoittamat alueet, joilla ei esiinny raivotautia.
Paikallisilta terveysviranomaisilta on kuitenkin hyvä tarkistaa kulloinenkin rabiestilanne, jos oleskelu kohdemaassa kestää tavanomaista turistimatkaa kauemmin (> 3 kk).
Ihmisen taudista on käytetty nimitystä vesikauhu ja eläimen taudista nimitystä raivotauti.
Rabies on yleensä eläimillä esiintyvä tauti, joka voi poikkeustilanteissa tarttua myös ihmiseen. Lähes kaikki nisäkkäät voivat kantaa rabiesvirusta, mutta pääasiassa virusta levittävät petoeläimet ja lepakot. Tyypillisimpiä viruksen kantajia ja ihmiseen levittäjiä ovat Euroopassa kettu, koira, kissa, supikoira ja lepakot, Pohjois-Amerikassa pesukarhu, haisunäätä, lepakot, kettu ja koira, Latinalaisessa Amerikassa koira, lepakot ja kissa, Aasiassa ja Turkissa koira, supikoira, naali ja susi sekä Afrikassa koira, shakaali ja villit kissaeläimet.
Tauti tarttuu ihmiseen rabiekseen sairastuneen eläimen, yleisimmin kotieläinten, koiran tai kissan, syljen välityksellä esim. puremasta. Sairastunut eläin käyttäytyy yleensä epänormaalisti. Aikaisemmin ihmisystävällinen kotieläin voi muuttua aggressiiviseksi ja hermostuneen levottomaksi. Villieläin voi harhailla ihmisten asuttamilla alueilla, joissa se ei normaalisti liiku. Tässä vaiheessa sairastunut eläin puree herkästi pienestäkin ärsykkeestä.
Taulukko 11. Maat ja alueet, joissa ei esiinny raivotautia.| WHO:n mukaan raivotautia ei esiinny seuraavissa maissa: |
|---|
| Lähde:WHO, 1998. WHO on perustanut vesikauhun eli rabieksen online-tiedonkeruujärjestelmän, josta voidaan hakea muuttuvaa ajantasaista tietoa (www.rabnet.who.int). Paikalliset terveysviranomaiset ovat usein parhaiten selvillä alueen rabiestilanteesta. Tietoa rabieksesta löytyy myös osoitteesta www.cdc.gov/travel/diseases/rabies.htm. |
| Australia |
| Albania |
| Irlanti |
| Islanti |
| Iso-Britannia |
| Italia |
| Japani |
| Kreikka |
| Makedonia |
| Manner-Espanja |
| Norja (Huippuvuoria lukuun ottamatta) |
| Portugali |
| Ruotsi |
| Suomi |
| Uusi-Seelanti |
| Maat tai alueet, joissa raivotautia ei koskaan ole todettu tai sitä on todettu vain hyvin kauan sitten |
| Afrikka: |
| Mauritius, Kap Verde, Reunion, Seychellit |
| Amerikka: |
| Antigua ja Barbuda, Bahama, Barbados, Bermuda, Jamaika, Montserrat, Neitsytsaaret, Sain Kitts ja Nevis, Uruguay |
| Muut: |
| Bahrain, Cookin saaret, Fidzi, Kypros, Malesia (epävarma alue), Malta, Ranskan polynesia, Salomon saaret, Singapore (epävarma alue), Uusi-Kaledonia ja Vanuatu |
Rokote
Ennen puremaa annettuna (pre-exposure)
Ennalta ehkäisevä rokotus on tarpeen taudin esiintymisalueella villieläimien parissa työskenteleville ammattiryhmille: eläinlääkäreille, eläintenhoitajille, eläinlääketieteellistä ja eläintieteellistä tutkimusta tekeville (esim. laboratoriotyöntekijät ja eläinten obduktioita tekevät), kuollutta riistaa käsitteleville ja mahdollisesti myös maatalousprojekteissa työskenteleville. Pitkään kehitysyhteistyöprojekteissa työskenteleville, etenkin perheen leikki-ikäisille lapsille, on myös suositeltavaa antaa ennalta ehkäisevä rokotus. Tavallisille matkailijoille ei rokotusta suositella, koska tartunnan mahdollisuus on kovin vähäinen. Selvissä altistustilanteissa aloitetaan rokotukset pureman jälkeen mahdollisimman pian (post-exposure).
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on käytössä turvallinen, ihmisen diploidisoluissa valmistettu inaktivoitu rokote (Rabies-Imovax®). Kansanterveyslaitoksen suositus ennalta ehkäiseväksi perussarjaksi on kolme pistosta kuukausina 0, 1 ja 12. Tämä suositus poikkeaa valmistajan ohjeesta. Tartuntariskin jatkuessa annetaan yksi tehosteannos viiden vuoden välein. Jos toimii tehtävissä, joissa todennäköisesti altistuu toistuvasti tartunnalle (esimerkiksi käsittelee rabiesvirusta laboratoriossa), suoja on syytä varmistaa vasta-ainetutkimuksin esimerkiksi vuoden välein.
Pureman jälkeen annettuna (post-exposure)
Ensiapuna puremakohta pestään runsaalla saippuavedellä, jonka jälkeen aloitetaan rokotus välittömästi, mielellään 24 tunnin kuluessa rabiesoireisen eläimen puremasta. Aikaisemmin rokottamattomille annetaan yksi annos (20 KY/kg) rabiesimmunoglobuliinia (Imogam Rabies®) ja viisi annosta rokotetta. Rokotteet annetaan päivinä 0, 3, 7, 14 ja 28 lihaksensisäisinä injektioina. Immunoglobuliini annetaan ensimmäisen rokoteannoksen kanssa samaan aikaan. Immunoglobuliini infiltroidaan haavaan ja sen ympäristöön, jos mahdollista. Mikäli koko annosta ei saada kulumaan näin, ruiskutetaan loput lihaksensisäisesti (eri paikkaan kuin rokote). Jos pureman uhri on saanut ennaltaehkäisevät rokotukset (pre-exposure), hänelle annetaan kaksi annosta rokotetta päivinä 0 ja 3. Immunoglobuliinia ei tässä tapauksessa tarvitse antaa paitsi, jos purema on kasvojen, kaulan tai sormenpäiden alueella tai jos muilla alueilla on useita puremia.
Kehitysmaissa käytetään edelleen eläinten aivoista valmistettuja rokotteita, jotka voivat aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia toisin kuin turvalliset soluviljelmissä tuotetut rokotteet.
Ihmisellä rabies johtaa aina kuolemaan oireiden puhjettua. Vuorokauden kuluessa aloitetulla rokotushoidolla ja mahdollisella immunoglobuliiniannoksella voidaan ihminen käytännössä aina pelastaa.
Muut jatkotoimenpiteet purematilanteessa
Kaikista eläinten puremista, joihin liittyy rabiesepäily, on tehtävä ilmoitus mahdollisuuksien mukaan myös paikallisille eläinlääkäreille. Ihmistä purrut eläin on pyrittävä pyydystämään, ja sen sairastumista on seurattava. Jos kotieläin (koira tai kissa) on vielä kymmenen vuorokauden kuluttua puremasta terve, altistumisen jälkeen jo aloitetun rokottamisen lopettamista voidaan harkita. Villieläinten aiheuttamissa puremissa on otettava huomioon rabieksen esiintyminen alueella.