Publisher

National Public Health Institute

Neuvolatyö tarvitsee kehittämis- ja tutkimustoimintaa

Neuvolatoiminnalla on suomalaisessa palvelujärjestelmässä vakiintunut ja keskeinen asema. Neuvolan vahvuuksia ovat palveluverkoston hyvä kattavuus ja kaikille lapsiperheille tasavertaisesti tarkoitetut peruspalvelut, kuten kasvun ja kehityksen seurantaan liittyvät määräaikaistarkastukset, terveysneuvonta ja rokotukset. Arvokasta on myös pitkäaikainen, parhaassa tapauksessa lapsen odotusajasta kouluikään kestävä luottamuksellinen neuvolasuhde.

Tänä päivänä terveydenhoitajatyö neuvolassa painottuu yhä enemmän perheen varhaisen vuorovaikutuksen, vanhemmuuden ja parisuhteen tukemiseen, lasten psykososiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen ja elinympäristössä olevien riskien ehkäisyyn. Perheen omien voimavarojen tukeminen ja perherakenteiden muutoksista aiheutuvien negatiivisten vaikutusten torjunta ovat 2000-luvun terveydenhoitajatyön arkea. Työn painottuminen yhä enemmän koko perheen tukemiseen on edellyttänyt uusien perhehoitotyön ja terveyden edistämisen menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa. Vanhempainryhmistä, ryhmäneuvoloista, suunnatuista kotikäynneistä ja varhaisen vuorovaikutuksen menetelmistä on saatu hyviä kokemuksia. Tältä pohjalta voidaan entistä paremmin vastata ajankohtaisiin lasten terveyden edistämisen haasteisiin – kuten terveellisten ruokatottumusten edistämiseen ja ylipainon ehkäisyyn, tupakoinnin, päihteiden käytön ja mielenterveyden ongelmien ehkäisyyn.

Neuvolapalvelujen laatu eri puolilla Suomea vaihtelee melko paljon. Kaikissa kunnissa tilanne ei ole otollinen toiminnan kehittämiseen ja laadukkaaseen, perheiden tarpeista lähtevään työhön. Neuvolan terveydenhoitajien työssä on yhä kasvava ristiriita asiakkaiden tarpeiden, työn laadun ja terveydenhoitajien oman jaksamisen välillä. Monissa kunnissa lasten määrä terveydenhoitajaa kohti on 500-600, kun sen tulisi olla enintään 340 alle kouluikäistä lasta perheineen mikäli terveydenhoitajilla ei ole vuosilomasijaisia käytettävissään.

Osaavan ja määrältään riittävän henkilöstön, suunnitelmallisen täydennyskoulutuksen ja työnohjauksen lisäksi tuloksellisen neuvolatyön perusedellytyksiä ovat jatkuva tutkimus- ja kehittämistoiminta. Tällä hetkellä Suomesta puuttuu sellainen asiantuntijataho, jolla olisi mahdollisuus keskittyä neuvolatyön ja lasten terveyden edistämisen tutkimukseen ja kehittämiseen täysipainoisesti. Tällainen tutkija- ja kehittäjätaho tarvitsisi pysyvän, riittävän rahoituksen, vakituisen ”kotipesän”, jossa olisi käytettävissä tutkimus- ja kehittämistoimintaan tarvittavat mahdollisuudet ja riittävän korkea viranomais- ja asiatuntijastatus. Erityisen tärkeää on läheinen yhteys eri alojen asiantuntijoihin, joita neuvolatyön sisältö koskettaa. Kuopion yliopiston yhteydessä oleva Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskus on toiminut muutaman vuoden projektirahoituksella ja lunastanut tänä aikana paikkansa neuvolatyön käytännön toimintaa kehittävänä ja tutkivana organisaationa. Mielestäni keskuksen pysyvä toiminta sopivissa puitteissa on turvattava, jotta hyvin alkanut työ voi jatkua.

Muihin terveydenhuollon kustannuksiin verrattuna neuvolatoiminta on erittäin edullista. Yhden lapsen koko lastenneuvolaiän seuranta maksaa vain 600-1 000 euroa vastaanotto- ja kotikäyntien sekä ryhmätoiminnan määrästä riippuen. Nykyistä enemmän ryhmätoimintaa ja terveystapaamisia sisältävän neuvolatyön kustannuksiksi on arvioitu samalta ajalta 1 500-2 000 euroa. Yhden kuukauden lastenpsykiatrinen hoitojakso maksaa 9 000-15 000 euroa. Lapsen sijoittaminen lastensuojelusyistä perheeseen tai laitokseen maksaa 30 000-60 000 euroa vuodessa. Verrattaessa näitä kustannuksia neuvolatyön hintaan ei liene mitään järkevää syytä olla kehittämättä ja resursoimatta neuvolatyötä sellaisiksi, että sillä olisi entistä paremmat mahdollisuudet ehkäistä yksikin uusi hoitojakso ja muutoinkin turvata uusien sukupolvien kasvu terveiksi aikuisiksi.