Publisher

National Public Health Institute
Original page

epidemics, hiv infection, incidence, prevalence

Julkaistu 11.4.2006

Tartuntataudit

HIV-epidemiat Venäjän lähialueilla ja Baltian maissa

Viiden viime vuoden aikana Viron HIV-epidemia on muuttunut useimmilla vertauskelpoisilla mittareilla pahimmaksi koko EU:n alueella. Tilanne on huono myös muissa Baltian maissa ja Venäjän lähialueilla. Hyvistä ehkäisykeinoista olisi kuitenkin ollut saatavilla tietoa läheltä ja kauempaakin.

Virossa arvioidaan jo yli prosentin aikuisväestöstä (15–49-vuotiaat) saaneen HIV-infektion. Muiden lähialueidemme maiden kohdalla tilanne ei ole juurikaan parempi (UNAIDS 2005). Osasyy HIVin räjähdysmäiseen leviämiseen löytyy Neuvostoliiton hajoamista seuranneista yhteiskunnallisista ja sosiaalisista muutoksista. Vaikka suurin osa muutoksesta on hyvää, on selvää, että terveys- ja sosiaalihuollon järjestelmä-valinnoilla ja priorisoinnilla on ollut vaikutusta HIVin leviämiselle lähialueillamme.

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat vuosien varrella yrittäneet monella tavalla tukea ja auttaa sekä Venäjää että Baltian maita torjumaan uhkaavia terveyshaittoja erilaisten sosiaali- ja terveysalan yhteistyömuotojen kautta. Lähialueidemme HIV-tilannetta tarkasteltaessa vaikuttaa siltä, että valitettavan usein tieto ei itsestään muutu toiminnaksi, ja muiden virheistä tai onnistumisesta otetaan liian harvoin opiksi.

HIV-epidemian kehittyminen lähialueilla

Lähialueidemme HIV-epidemiat ovat osa laajempaa kehitystä Itä-Euroopassa, entisen Neuvostoliiton alueella. Ennen 1990-luvun keskivaiheita HIV oli Itä-Euroopassa harvinainen, poikkeuksena muutamat valitettavat, mutta onneksi harvinaiset, puutteellisesta terveydenhuollon hygieniasta johtuneet paikalliset epidemiat. Vuoden 1994 aikana kuitenkin Ukrainassa puhkesi ensimmäinen vakava HIV-epidemia, jonka pääsyy oli ruiskuhuumeiden lisääntynyt käyttö ja siihen liittyvä pistovälineiden yhteis- ja uusiokäyttö. Ukrainan epidemia levisi muutaman vuoden sisällä Valkovenäjälle ja eteläiselle Venäjälle, josta epidemia on laajentunut lähes kaikkialle Luoteis-Venäjän alueelle ja muille Suomen lähialueille (taulukko 1).

Erityisen vakavia paikalliset epidemiat ovat suurkaupungeissa, kuten Pietarissa, jossa viralliseen seurantaan perustuviin tartuntatilastoihin on kirjautunut kymmeniätuhansia tartuntatapauksia. Todelliset luvut lienevät huomattavasti korkeampia, sillä seurantajärjestelmien puutteet ja HIViin liittyvä vahva stigmatisaatio johtavat todennäköisesti merkittävään epidemian koon aliarviointiin. Otantaan perustuvissa esiintyvyystutkimuksissa oli ruiskuhuumeiden käyttäjien HIV-esiintyvyys kymmeniä prosentteja otoksesta.

Myös Kaliningradin alueella ja Murmanskissa HIV-luvut ovat hyvin korkeita. Kaliningradissa HIV-epidemia itse asiassa puhkesi ensimmäisenä Venäjän alueista jo vuonna 1996–7. Koko Luoteis-Venäjän alueella oli vuoden 2004 loppuun mennessä todettu yli 40 000 uutta HIV-tapausta, ja vuoden 2005 seurantaluvut viittaavat epidemian jatkuvaan kasvuun. Epidemia liittyy vieläkin erittäin vahvasti ruiskuhuumeiden käyttöön ja injektiovälineiden yhteiskäyttöön, vaikka seksiin liittyvät tartuntatapaukset lisääntyvätkin vuosi vuodelta (UNAIDS 2005).

Baltian maista HIV-epidemia iski ensimmäisenä Latviaan. Vuonna 1997 maassa puhkesi Venäjän epidemiaa läheisesti muistuttava epidemia samankaltaisine äkkinäisesti lisääntyvine tapaustilastoineen ja ruiskuhuumeyhteyksineen. Vuonna 2000 oli Viron vuoro: ennen heinäkuuta 2000 Virossa oli todettu yhteensä alle sata HIV-tapausta, elokuussa 2000 todettiin yhtäkkiä kahdeksan ja syyskuussa yhdeksänkymmentä uutta tapausta. Yhteensä vuonna 2000 todettiin 390 uutta HIV-tapausta ja seuraavana vuonna saavutettiin epidemian lakipiste, melkein 1 500 uutta HIV-tapausta. Epidemia on tästä hieman laantunut, siten että vuonna 2005 todettiin 621 uutta tapausta, mikä kuitenkin on kaukana epidemiaa edeltävältä tasolta (n. 10 uutta tapausta/vuosi).

Todennäköisin syy laantumiseen on yksinkertaisesti se että suurin osa tartunnalle altteimmasta ryhmästä on jo saanut HIV-tartunnan. Parhaimman käsityksen HIV-luvuista saa tarkastelemalla väestöön suhteutettua ilmaantuvuutta joka Virossa vuonna 2005 oli 444/miljoona asukasta. Vertailuarvo Suomesta samalta vuodelta on 26/miljoona (kuvio 1). Viron luku on EU-maista kaikkein korkein. Lähialueen epidemiat ovat taustoiltaan hyvin samankaltaisia, mutta erojakin on: esimerkiksi Viron epidemian aiheuttanut viruskanta on aivan eri alkuperää kuin koko Venäjällä ja muissa Baltian maissa epidemioita aiheuttanut virus. Näin ollen Viron epidemia on paljon selkeämmin ”omaa” perua eikä tuontitavaraa, kuten usein halutaan ajatella.

Miksi epidemian hallinta epäonnistui?

Venäjällä lainsäädäntö on pitkään estänyt tehokkaan injektiovälineiden vaihtoon perustuvan ehkäisytyön, mutta viime aikoina tilanne on jonkin verran helpottunut. Murmanskissa aloitettiin vuonna 2005 suomalaiseen malliin perustuva ja suomalaista tukea saava pistohuumeidenkäyttäjien infektionehkäisyhanke, johon myös alueen omat terveysalan päättäjät ovat vahvasti sitoutuneet. Aika näyttää saadaanko toimintaa laajennettua muualle Luoteis-Venäjällä.

Kuten aiemmin kuvatusta Viron epidemiologisesta tilanteesta selviää, HIV-epidemian torjunnassa ruiskuhuumeiden käyttäjillä ei ole onnistuttu huolimatta siitä avusta ja tuesta, jota myös suomalaisilta toimijoilta on ollut tarjolla. Päinvastoin, viimeisimmät esiintyvyystutkimukset Kohtlajärven (Itä-Viro) ja Tallinnan alueella ovat osoittaneet että pistämällä huumeita käyttävien joukossa epidemia on lähes kokonaan kyllästynyt. Kohtlajärven käyttäjistä 90 % on saanut HIV-tartunnan, ja myös Tallinnassa 54 % käyttäjistä on HIV-positiivisia. Suorastaan järkyttävän korkeat luvut antavat aihetta pohtia, miten tilanne on voinut päästä näin pahaksi vain viidessä vuodessa ja miksei siihen ole maassa puututtu voimakkaammin.

Syitä epäsuotuisasti kehittyneeseen tilanteeseen on varmasti monia. Näistä vähäpätöisin ei varmaankaan ole se, että kyseessä ovat muutenkin moniongelmainen ja syrjäytynyt ryhmä, josta suuri osa kuuluu Viron venäläisvähemmistöön. Kokemus on osoittanut, että tämän ryhmän terveydenhuolto saattaa muodostua vaikeaksi tilanteessa, jossa resursseista on pulaa. Tilannetta ei myöskään ole helpottanut se, että injektiovälineiden vaihtoon perustuvat ehkäisyohjelmat kohtaavat usein laajaa vastustusta huolimatta siitä, että vahvaa näyttöä niiden tehosta huolellisesti toteutettuna on ollut saatavilla jo pitkään.

Virossa menetettiin tilaisuus pysäyttää epidemia viivyttelemällä ehkäisytoimien käynnistämisessä. Heti epidemian alkuvuosina olisi pitänyt panostaa voimakkaasti pistämiseen liittyvän tartuntariskin mahdollisimman tehokkaaseen eliminointiin varmistamalla puhtaiden välineiden saatavuus. Tämä haittojenehkäisytoiminta on käytännössä päässyt kunnolla käyntiin vasta viime vuosien aikana. Esimerkiksi vuonna 2003 Virossa vaihdettiin vain hiukan alle 300 000 ruiskua ja neulaa (EMCDDA vuosiraportti, 2005), mikä Suomen kokemuksien perusteella ei ole riittävä määrä epidemian laajuutta ja käyttäjien arvioitua määrää ajatellen (Suomessa vaihdettiin samana vuonna n. 1,4 miljoonaa ruiskua ja neulaa). Tätä edeltävinä vuosina vaihtomäärät olivat muutamia kymmeniä tuhansia. Sen sijaan Virossa on hyvin onnistuttu tavoitteissa luoda ja rahoittaa järjestelmä, joka takaa asianmukaisen antiretroviraalilääkehoidon kaikille sitä tarvitseville. Saavutus on merkittävä maassa, jossa terveydenhuoltojärjestelmän palvelut ovat työpaikkaan sidottuja.

Koska HIV-infektio on pitkään oireeton, hoitojärjestelmän kehittämisen kanssa olisi ehkä kuitenkin voitu odottaa muutama vuosi ja käyttää varat tartuntojen ehkäisyyn. Tämä olisi käytännössä johtanut erittäin merkittäviin tulevaisuuden kustannusten säästöihin nykytilanteeseen verrattuna. Nyt epidemia on tullut pysyäkseen, ja HIV uhkaa levitä Virossa paljon ruiskuhuumeiden käyttäjiä laajempiin yhteiskunnallisiin ryhmiin.

Suomen kannalta Viron tilanne muodostaa merkittävän epävarmuustekijän: on vaikea ennustaa heijastuuko se esimerkiksi matkailuun ja/tai ruiskuhuumeiden käyttöön liittyviin tapauksiin. Tähän mennessä Vironmatkailuun liittyviä tapauksia on ollut vähän, mutta koska liikenne Suomenlahden yli kuitenkin on vilkasta, tilannetta kannattaa seurata aktiivisesti.

---

Kuvio 1. Väkilukuun suhteutettujen vuosittain todettujen HIV-tapausten määrä: Suomi ja Viro.

Mika Salminen
HIV-yksikön johtaja
Kansanterveyslaitos
etunimi.sukunimi@ktl.fi

Kirjallisuutta

1. Uusküla A, Abel K, Rajaleid K, Rüütel K, Talu A, Fisher K, Boborova N.
HIV and Risk Behaviour among Injecting Drug Users in Two Cities (Tallin, Kohtla-Järve) in Estonia, (2005). (Study Report).

2. UNAIDS Epidemic Update 2005. ISBN 92 9 173439 X

3. Vuosiraportti – Huumeongelma Euroopassa 2005. Euroopan Huumausaineiden ja niiden väärinkäytön keskus (EMCDDA).

Artikkelin edellinen osa, Ruiskuhuumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteet – todellista vaikuttavuutta tartuntatautien ehkäisyyn, julkaistiin Kansanterveys-lehden nrossa 3/2006.
LINKKI