Publisher

National Public Health Institute
Original page

costs, death, disability, disability pensions, men, sick leave, women

Julkaistu 3.1.2008

Suomessa menetetään sairauksien ja ennenaikaisten kuolemien johdosta vuosittain lähes 500 000 henkilötyövuoden työpanos. Vaikka menetykset painottuvat vanhempiin ikäryhmiin, myös parhaassa työiässä olevien työpanoksesta jää puuttumaan merkittävä osa. Joidenkin sairauksien tehokkaalla ehkäisyllä on saatu vähennettyä työpanosmenetyksiä. Tapaturmien ja mielenterveyden häiriöiden ehkäisyssä on kuitenkin edelleen paljon työtä.

Sairauksista ja toimintakyvyn heikentymisestä sekä ennenaikaisesta kuolleisuudesta yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset ovat kiinnostaneet päättäjiä aina 1960-luvulta alkaen. Laskelmien hyödyllisyydestä on asiantuntijoiden keskuudessa käyty kriittistä keskustelua, mutta tästä huolimatta aihe nousee aika ajoin pinnalle vaihtelevissa yhteyksissä ja hieman erilaisista näkökulmista. Yleisesti sairauksien yhteiskunnalliset kustannukset koostuvat suorista terveydenhuollon kustannuksista ja epäsuorista tuottavuusmenetyksistä. Epäsuorien kustannusten taustalla oleva potentiaalisen työpanoksen menetys on noussut esille työvoimapoliittisen kiinnostavuutensa vuoksi.

Arvioita toimialakohtaisista ja ammattiryhmittäisistä tuotantomenetyksistä on Suomessa tehty 1970-luvun puolivälin tilastoihin perustuen, jolloin kokonaismenetykseksi arvioitiin noin 500 000 henkilötyövuotta. Vuoden 1995 tietoihin perustuva sairausryhmäkohtainen arviointi tuotti tulokseksi 488 000 menetettyä henkilötyövuotta.

Naiset sairastavat enemmän, miehet kuolevat ennenaikaisesti

Kaikkiaan vuonna 2005 menetettiin 478 000 henkilötyövuotta, joista runsas puolet pysyvän työkyvyttömyyden seurauksena (taulukko 1). Naisten ja miesten työpanosmenetykset painottuvat eri tavoin. Naisilla sairauspoissaoloista johtuvia menetyksiä on noin 14 % enemmän, työkyvyttömyyseläkkeiden pohjalta arvioituna noin 14 % vähemmän ja ennenaikaisten kuolemien seurauksena alle puolet miesten työvuosimenetyksiin verrattuna. Vaikkakin sairausvakuutusetuuksiin perustuva arviointi on karkeaa, heijastelee se sukupuolten välistä eroa pitkäaikaisten työkykyä alentavien sairauksien ilmaantuvuudessa ja niistä aiheutuvassa kuolleisuudessa.

Taulukossa esitetyt luvut kuvaavat ”potentiaalista” työpanosmenetystä siinä mielessä, että etenkin enneaikaisesti kuolleista ja osittain myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevista kaikki eivät todennäköisesti kuuluisi työlliseen työvoimaan.

Muutokset tilastoinnissa sekä sairausvakuutuksen korvausperusteissa ja eläkejärjestelmissä heikentävät vertailukelpoisuutta aikaisemmin julkaistuihin vastaaviin laskelmiin. Tästä huolimatta voitaneen melko suurella varmuudella arvioida sairauksien ja toimintakyvyn vajavuuksien aiheuttama potentiaalisen työpanoksen menetyksen vähentyneen, mutta olevan edelleen suuruusluokaltaan lähes puoli miljoonaa henkilötyövuotta. Tämä on huomattava osa, noin 18 %, vuoden 2005 työvoimasta (runsas 2,6 miljoonaa).

Ikäluokittain tarkasteltuna on selvää, että työkyvyttömyydestä ja ennenaikaisista kuolemista aiheutuvat menetykset ovat suurimmat vanhemmissa ikäryhmissä (kuvio 1). Mutta myös ”parhaassa työiässä” olevien 20–49-vuotiaiden ikäryhmässä jää markkinoilta puuttumaan runsaan 170 000 henkilön työpanos.

Kuvio 1. Potentiaalisen työpanoksen menetys ikäryhmittäin.

Reservit käyttöön sairauksien ja tapaturmien ehkäisyllä

Edellä esitetyt laskelmat eivät anna täydellistä kuvaa siitä, kuinka eri sairaudet vaikuttavat työpanosmenetysten syntyyn ja miten ne jakautuvat toimialoittain tai ammattiryhmittäin. Puoli miljoonaa henkilötyövuotta vastaavan potentiaalin menetys on niin suuri, että jo suhteellisen pienellä muutoksella olisi merkittäviä vaikutuksia työvoiman tarjontaan. Työvoima 2025 -työryhmän raportissa mainitaan muiden muassa vajaakuntoiset työvoiman ulkopuolelta sekä ikääntyvien pysyminen nykyistä kauemmin työelämässä mahdollisina reserveinä, jotka lisäisivät työvoiman tarjontaa työikäisen väestön vähetessä vuoden 2010 jälkeen. Vajaakuntoisten potentiaaliseksi reserviksi raportissa arvioidaan 10 000 henkilöä, ja eläkkeelle siirtymisen myöhäistämisen toisi vastaavasti 50 000–70 000 henkilön työpanoksen.

Työkyvyn säilyttämisessä ja ”vajaakuntoisten reservin” käyttöön saamisessa työkykyä alentavia sairauksia ehkäisevällä kansanterveystyöllä on merkittävä rooli. Tästä osoituksena on 1970-luvulla aloitettu järjestelmällinen sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisytyö. Vuodesta 1972 vuoteen 1992 sydänsairauksista johtuvan työkyvyttömyyden ja ennenaikaisten kuolemien seurauksena menetettyjen potentiaalisten työvuosien määrä laski noin 40 000:lla. Työkyvyttömyyseläketilastot osoittavat että kehitys on jatkunut: sydänsairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien määrä on vähentynyt 14 000:lla vuodesta 1996 vuoteen 2006, ja heidän osuutensa työikäisestä väestöstä on lähes puolittunut.

Esimerkki sydänsairauksien ehkäisyn vaikutuksista potentiaaliseen työpanosmenetykseen osoittaa, että 10–20 vuoden aikajänteellä on mahdollista saada aikaan merkittäviä muutoksia. Mielenterveyden häiriöt, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet sekä tapaturmat ja väkivalta aiheuttivat arvioilta noin 70 % työpanoksen menetyksestä vuonna 1995.

Tuki- ja liikuntaelinten sairauksissa sekä sydäntaudeissa myönteinen muutos edistää ikääntyvän työväestön työkyvyn säilymistä entistä myöhempään ikään. Sen sijaan mielenterveyden ongelmien kehitys on työvoiman tarjonnan kannalta epäsuotuisaa, eikä tapaturmien tasossa ole tapahtunut huomattavaa muutosta. Tapaturmien merkitys työmarkkinoilla korostuu, koska ne ovat merkittävin kuolinsyy nuorten aikuisten ikäryhmässä. Mielenterveyden häiriöt puolestaan ovat ylivoimaisesti yleisin työkyvyttömyyseläkkeen taustalla oleva sairausryhmä.

Kansaterveysongelmien tehokas ehkäisy vaikuttaa yksilöiden elämänlaadun parantumisen lisäksi laajemmalle koko kansantalouteen ja yhteiskunnan hyvinvointiin.

Urpo Kiiskinen, erikoistutkija
KTL, Terveyden ja toimintakyvyn osasto
urpo.kiiskinen(at)ktl.fi

Kirjallisuutta
1. Kiiskinen U. The cost of cardiovascular diseases. In: Puska P, Tuomilehto J, Nissinen A & Vartiainen E (toim.), The North Karelia Project - 20 years results & experiences, pp. 255-270. National Public Health Institute (KTL), Helsinki 1995.
2. Kiiskinen U, Matikainen K. Tärkeimpien kansanterveysongelmien kustannukset. Julkaisussa: Terveydenhuollon menojen hillintä: rahoitusjärjestelmän ja ennaltaehkäisyn merkitys. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 4/2007:pp. 93-97. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2007.
3. Kiiskinen U, Teperi J, Häkkinen U, Aromaa A. Kansantautien ja toimintakyvyn vajavuuksien yhteiskunnalliset kustannukset Suomessa vuonna 1995. Teoksessa: Aromaa A, Huttunen J, Koskinen S, Teperi J, eds. Suomalaisten Terveys 2000). Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005.
4. Työvoima 2025. Täystyöllisyys, korkea tuottavuus ja hyvät työpaikat hyvinvoinnin perustana työikäisen väestön vähentyessä. Työpoliittinen tutkimus 2007. Työministeriö.
5. Vinni K. Sairauden aiheuttamat ammattialoittaiset tuotannonmenetykset suomessa. Sosiaalinen Aikakauskirja 1983, 77(4):17–20.

Työpanosmenetyksen laskeminen

Laskelmassa on arvioitu potentiaaliset työpanosmenetykset vuodelle 2005 kuolleisuustietojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja Kelan korvaamien sairauspoissaolojen perusteella. Työikäisiksi on katsottu Kelan tietojen pohjalta 16–67 -vuotiaat ja ennenaikaisten kuolemien osalta on oletettu, että eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi 65 vuoden iässä.

Sairauspoissaolojen aiheuttama työpanosmenetys on laskettu lisäämällä Kelan korvaamiin sairauspäiviin karenssiaika 9,5 päivää jokaista alkanutta sairauspäivärahajaksoa kohti. Sairauspäivärahapäiviksi tilastoidaan 6 päivää per viikko, jolloin varsinaisten työpäivien määrä saadaan jakamalla summa 1,2:lla. Henkilötyövuosiksi poissaolopäivät muutettiin käyttämällä teoreettisena vuosityöaikana 251 päivää.

Työkyvyttömyyseläkkeen saajien potentiaalisesti menetetty työpanos laskettiin vuosien 2004 ja 2005 lopun eläkekantojen keskiarvona. Laskemassa huomioitiin vain Suomessa asuvat eläkkeensaajat.

Ennenaikaisten kuolemien osalta työpanosmenetys arvioitiin laskemalla kullekin ikäryhmälle todennäköisyys selviytyä kuhunkin työikäiseen elinvuoteen (16–65). Vuonna 2005 kuolleiden alle 15-vuotiaiden osalta menetyksenä huomioitiin tulevaisuudessa menetetty työpanos korjattuna todennäköisyydellä kuolla ennen työiän saavuttamista.