Publisher

National Public Health Institute

 Uni-valverytmin häiriöt ja terveys

Henkilöt, joilla on sisäisen kellon rytmihäiriöitä, kokevat terveytensä huonommaksi ja sairastavansa useammin kuin ne, joilla sisäinen kello käy tavalliseen tapaan (1). Aamunvirkut (illantorkut) kokevat nukkuvansa huonommin, kun sitä vastoin illanvirkuilla (aamuntorkuilla) toimintatarmoa on vähemmän. Useimmat ihmiset eivät ole ehdottomasti kumpaakaan vaan ovat vireydeltään aamun- ja illanvirkun väliltä. Ikä, sukupuoli tai ammatti ei vaikuta näihin löydöksiin merkittävällä tavalla. Nämä havainnot pätevät myös ongelmitta nukkuviin henkilöihin, joilla ei ole unihäiriöitä tai niiden oireita. Sekoittavien tekijöiden kontrolloinnin jälkeen lisäksi nähdään, että illanvirkuilla on enemmän sekä unihäiriöitä että mielialahäiriöitä.

Sisäisen kellon rytmihäiriöstä aiheutuu kaksi uni-valverytmin poikkeamina ilmenevää unihäiriötä. Näissä häiriöissä uni-valverytmi on joko viivästynyt tai aikaistunut tavanomaisesta 24 tuntia noudattavasta sosiaalisesta aikataulusta. Nuorilla yleinen viivästyneen univaiheen oireyhtymä aiheuttaa väsymystä aamupäivällä. Siinä yöuni jää hyvin lyhyeksi myöhäisen nukkumaanmenoajan ja pakottavan aikaisen heräämisen takia. Liian lyhyt yöuni voi myös johtua kiireisistä sosiaalisista menoista ja tietoisista valinnoista.

Aikaistuneen univaiheen oireyhtymä on vanhoilla tavattava harvinainen unihäiriö, joka aiheuttaa unettomuutta aamuyöllä. Siinä yöuni loppuu liian aikaisin varhaisen nukkumaanmenoajan vuoksi. Häiriöstä tavataan myös suvuittain ilmenevä perinnöllinen taudinmuoto. Tästä unihäiriöistä kärsivillä on sukupolvesta toiseen myös poikkeuksellisen lyhyt keskuskellon jakso: 23 tuntia 18 minuuttia. Suvun unettomat menevät nukkumaan tavallisesti jo kello 19.25 ja heräävät kello 4.18. Heiltä on löydetty kaksi tämän unihäiriön aiheuttavaa geenivirhettä.

Määrääkö siis perimä sen, miten nukumme? Ei määrää, mutta se vaikuttaa huomattavasti siihen, milloin luontaisesti nukkuisimme.

Kehon lämpötilan lasku johdattaa uneen

Vaikka ihminen voi vaikuttaa siihen, milloin nukahtaa, nukahtamistaipumus ja unen pituus määräytyvät pääosin kehon lämpötilan perusteella. Nukahtamistaipumus on suurimmillaan tavallisesti aamuyöllä kello 2 ja 6 välillä, mutta suurenee myös kello 13 ja 16 välillä. Paine nukahtaa yleensä vähenee alkuillan aikana ja on pienin kello 18 ja 20 välillä. Tätä aikaikkunaa kutsutaan nukahtamisen kielletyksi vyöhykkeeksi, koska sen aikana unen päästä kiinni saaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Pian tämän jälkeen käpyrauhasesta alkava runsas melatoniinin tuotanto avaa portin uneen. Yöunen kesto on pisin, kun henkilö käy nukkumaan kehon lämpötilan laskiessa kello 22 ja 24 välillä.

Vuorokauden aika, jolloin kehon lämpötila on matalimmillaan, ja heräämisaika ovat nuorilla vielä tiukasti sidoksissa toisiinsa. Aikaero niiden välillä on keskimäärin 1 tunti 24 minuuttia. Vanhemmiten tämä yhteys heikkenee etenkin naisilla, ja kehon lämpötila on matalimmillaan yli 1 tunti 30 minuuttia ennen luontaista heräämisaikaa. Sisäisen kellon synnyttämät kehon lämpötilan ja melatoniinin tuotannon vuorokausirytmit ovat nuorilla jaksoltaan liki yhtä pitkät, mutta vanhemmiten näiden jaksojen pituusero venyy. Tämä johtaa herkästi unen katkonaisuuteen aamuyöllä ja hereille havahtumiseen tavallista aiemmin.

Terve sisäinen kello ja pitkäikäisyys

Sisäisen kellon toiminnalla on merkitystä pitkäikäisyydelle. Eläimillä sisäisen kellon rytmihäiriöt lyhentävät elinikää, mikä voidaan kumota iäkkäille eläimille suoritetulla ja rytmien luontaisen vaihtelulaajuuden palauttavalla, suprakiasmaattisen tumakkeen soluja sisältävällä sisäisen kellon kudossiirteellä (2). Selitys pitkäikäisyyteen voi löytyä yhtäältä sydänsairauksista, toisaalta syöpäsairauksista. Sisäisen kellon rytmihäiriöt altistavat molempien sairauksien kehittymiselle.

Sydämen syke ja sen dynamiikka vaihtelevat vuorokauden aikana. Rasittavin aika sydämen toiminnalle on luontaisesti aamupäivällä kello 10 aikaan, jolloin myös epidemiologisten tutkimusten mukaan sairastuvuus äkillisille sydäntapahtumille on suurimmillaan. Tämä dynamiikassa nähtävä vaihtelu on riippumaton sosiaalisesta aikataulusta sekä keskimääräisestä sykkeestä. Siten sisäisen kellon rytmittämät toiminnot ilmentävät sairastuvuuden itsellistä riskiä riippumatta käyttäytymisen muutoksista (3).

Eläimille, joilta puuttuu sisäisen kellon toiminnassa keskeinen Per2-geeni, kehittyy pahanlaatuisia, etenkin imukudosperäisiä kasvaimia. Sisäinen kello osallistuu myös solusyklin säätelyyn, ja sen häiriötön toiminta hillitsee solujen muuttumista pahanlaatuisiksi ja kasvainsolujen kasvua. Sisäisen kellon rytmihäiriöt altistavat myös ihmisiä syöpäsairauksille (4).

Uni-valverytmin tutkiminen kyselyllä

Uni-valverytmin ajoittuminen suhteessa kellonaikaan voidaan selvittää kyselyllä, joka sisältää kaiken kaikkiaan 19 kysymystä (5). Epidemiologisiin riskitekijöiden kartoituksiin ei välttämättä tarvita kaikkia näitä kysymyksiä, kun halutaan selvittää henkilöiden uni-valverytmiä. 13 kysymyksellä saa irti 93 % ja kuudella kysymyksellä 83 % koko lomakkeen antamasta tiedosta (taulukko 1) (5). Aikabiologisessa kammiossa mitattu sisäisen kellon jakson pituus korreloi tämän kyselylomakkeen antaman tiedon sekä vuorokausirytmien vaiheen ja heräämisajan kanssa (6). Siten uni-valverytmin ajoittumisen määrittäminen antaa samalla tietoa myös sisäisen kellon toiminnasta.

Unettomuus on voimavaroja ehdyttävä vaiva. Se altistaa masennukselle ja päihteiden käytölle ja on lisäksi merkittävä vaaratekijä niille, joiden toimet vaativat jatkuvaa vireyttä ja valppautta. Unettomuus on hyvin tavallista. Joka kolmas suomalaisista aikuisista on vuoden aikana kärsinyt unettomuudesta vähintään kerran viikossa. Se on viime vuosina yleistynyt työhuolien lisääntymisen ja poikkeavien työaikojen takia. Unettomuuden ehkäisy vaatii siten ratkaisuja myös ajanhallinnan pulmiin.

Taulukko 1. Uni-valverytmin selvittämiseen laaditusta kyselystä on Kansanterveyslaitoksessa tehty väestötutkimuksiin soveltuva lyhennetty versio (5). Näillä kuudella kysymyksellä ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: illanvirkku 5–12 pistettä, ei selvästi kumpaakaan 13–18 pistettä, aamunvirkku 19–27.

Timo Partonen, akatemiatutkija
KTL, mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto
etunimi.sukunimi@ktl.fi

Kirjallisuutta

1. Taillard J, Philip P, Chastang JF, Diefenbach K, Bioulac B.
Is self-reported morbidity related to the circadian clock?
J Biol Rhythms 2001;16:183–90.

2. Hurd MW, Ralph MR.
The significance of circadian organization for longevity in the golden hamster.
J Biol Rhythms 1998;13:430–6.

3. Hu K, Ivanov PC, Hilton MF, Chen Z, Ayers RT, Stanley HE, Shea SA.
Endogenous circadian rhythm in an index of cardiac vulnerability independent of changes in behavior.
Proc Natl Acad Sci USA 2004;101:18223–7.

4. Fu L, Lee CC.
The circadian clock: pacemaker and tumour suppressor.
Nat Rev Cancer 2003;3:350–61.

5. Horne JA, Östberg O.
A self-assessment questionnaire to determine morningness-eveningness in human circadian rhythms.
Int J Chronobiol 1976;4:97–110.

6. Duffy JF, Rimmer DW, Czeisler CA.
Association of intrinsic circadian period with morningness-eveningness, usual wake time, and circadian phase.
Behav Neurosci 2001;115:895–9.