Publisher

National Public Health Institute
Original page

(diagnostiikka), availability, hemorrhagic fever with renal syndrome, incidence, laboratories, research

Julkaistu 27.11.2006

Myyräkuumeen laboratoriodignostiikan saatavuus parantunut

Laboratoriot ovat ilmoittaneet kaikki myyräkuumediagnoosiin viittaavat löydökset tartuntatautirekisteriin vuodesta 1995 alkaen. Teimme kyselyn Puumala-virusdiagnostiikasta laboratorioille kesällä 2004. Tavoitteena oli selvittää mahdollisia muutoksia diagnostisissa menetelmissä, diagnostiikkaa tekevien laboratorioiden määrässä ja tartuntatautirekisteri-ilmoitusperiaatteissa ja niiden vaikutusta tartuntatautirekisteriin ilmoitettuihin tapausmääriin.

Tartuntatautirekisterissä diagnoosi voi perustua vasta-ainelöydökseen, viljelyyn, RNA-osoitukseen tai antigeenin osoitukseen, joista tosin vain vasta-ainetutkimukset ovat hyödyllisiä Puumala-virusdiagnostiikassa. Vuosina 1995–2003 tartuntatautirekisterissä yhdistettiin laboratorioista tulevat ilmoitukset yhdeksi tapaukseksi, jos syntymäaika-, sukupuoli- ja hoitopaikkatiedot olivat samoja. Vuoden 2004 alusta tiedot on yhdistetty henkilötunnuksen perusteella. Ilmoitusten yhdistämisväli on 12 kuukautta.

Laboratorioille kesällä 2004 tehdyllä kyselyllä selvitettiin mahdollisia muutoksia Puumala-virusdiagnostiikassa käytetyissä menetelmissä, diagnostiikkaa tekevien laboratorioiden määrässä ja tartuntatautirekisteri-ilmoitusperiaatteissa ja niiden vaikutusta tartuntatautirekisteriin ilmoitettuihin tapausmääriin. Ajalla 1.1.1995–30.6.2004 kaikkiaan 21 laboratoriota oli ilmoittanut tartuntatautirekisteriin vähintään yhden myyräkuumetapauksen. Näiden laboratorioiden johtajille lähetettiin 21.6.2005 kysely, jossa tiedusteltiin kyseisellä aikavälillä käytössä olleita diagnostisia testejä ja mahdollisia testin vaihtumisia, tutkittujen näytteiden ja positiivisten löydösten määriä vuosittain sekä tartuntatautirekisteri-ilmoitusperiaatteita.

Tutkimukseen vastasi 20 laboratoriota, joista kuusi ei kuitenkaan ollut tehnyt Puumala-virusdiagnostiikkaa seurantajaksolla. Neljästätoista diagnostiikkaa kyseisellä jaksolla tehneestä laboratoriosta vain kolme oli tehnyt sitä koko ajan. Seurantajakson lopulla 2003–30.6.2004 Puumala-virusdiagnostiikkaa tehtiin kaikkiaan 12 laboratoriossa. Kahdessa laboratoriossa Puumala-virusdiagnostiikkaa oli tehty vain vuoden tai kahden ajan vuosina 2001–2002.

Kaksi laboratoriota käytti Puumala-virusvasta-aineiden tutkimusmenetelmänä koko seurantajakson ajan IgG-luokan vasta-aineiden immunofluoresenssitutkimusta (granulatutkimus ja aviditeetti). Näistä toinen käytti lisäksi in-house IgM-testiä (-capture EIA). Kolmessa laboratoriossa käytettiin kaupallista IgG- ja/tai IgM-EIA-tutkimusta, jota myös neljäs laboratorio alkoi käyttää lokakuussa 2001 aiemmin käytössä olleen in-house testin jälkeen. Yhdeksän laboratoriota käytti kaupallista immunokromatografiamenetelmää.

Helsingin yliopiston Virusopin laitoksen / HUSLABin kliinisen mikrobiologian vastuualueen virologian osaston osuus oli 72 % seurantajaksolla tartuntatautirekisteriin tehdyistä ilmoituksista, muiden laboratorioiden osuus oli alle prosentista kymmeneen prosenttiin.

Kaikki laboratoriot ilmoittivat tartuntatautirekisteriin vain tuoreet myyräkuumetapaukset, ei vanhaan immuniteettiin viittaavia löydöksiä. Kuusi laboratoriota (kaikki immunokromatografiatestin käyttäjiä) käytti ulkopuolista laboratoriota tulosten varmistamiseen. Näistä kaksi laboratoriota ei ilmoittanut löydöksiään tartuntatautirekisteriin, vaan ilmoituksen teki löydökset varmistava laboratorio. Kaikki vastanneet laboratoriot tekivät Puumala-virusvasta-ainetutkimuksia vain diagnostisiin tarkoituksiin.

Tiedot ilmaantuvuudesta edelleen osin puutteellisia

Metsämyyrien alueellisten kannan vaihteluiden on esitetty vaikuttavan myyräkuumeen ilmaantuvuuteen (ks. tartuntatautiraportti s. xx ja Henttonen, s. xx). Myös myyristä riippumattomat seikat voivat vaikuttaa alueellisiin eroihin. Suomalainen vapaa-ajan asuntokulttuuri huomioiden potilaat hakeutuvat usein hoitoon muualla kuin missä varsinainen tartunta on saatu, jolloin pienen riskin tartunta-alueisiin liittyvä tapausten ilmaantuvuus voi suurentua ja suuren riskin laimentua. Lisäksi on mahdollista, että vaikka myyrien tiheys olisi suuri, kaupunkialueilla ja taajamissa ihmisten asumismuoto ja vapaa-ajan harrastuksen eivät altista heitä virukselle. Toisaalta tartuntatautirekisteriin tehdyissä ilmoituksissa voi joskus olla virheitä. Jos näyte lähetetään tutkivaan laboratorioon toisen laboratorion kautta, tieto hoitopaikasta ei aina välity tartuntatautirekisteriin, vaan tapaus kirjautuu tutkivan laboratorion kuntaan. Samalla myös tapaukset voivat jäädä yhdistämättä, jos ilmoitus tehdään molemmista laboratorioista. Näitä tapauksia on todennäköisesti kuitenkin vähän. Kaikkiaan 6–71 tapauksessa eri vuosina tiedot voitiin yhdistää, mikä selittyy pääosin samasta potilaasta otetuilla peräkkäisillä näytteillä hoitoketjun eri paikoissa. Henkilötunnuksen käytteenotto vuoden 2004 alusta on helpottanut eri ilmoitusten yhdistämistä samaksi tapaukseksi.

Tartuntatautirekisteriin oli tullut ilmoituksia kuudesta laboratoriosta, joissa ei ollut lainkaan tehty myyräkuumediagnostiikkaa. Nämä ilmoitukset todennäköisesti johtuivat siitä, että ilmoitettavan mikrobin tai lähettävän laboratorion nimi oli näppäilty väärin ilmoitusta tekevässä laboratoriossa tai tartuntatautirekisterissä. Oletusta väärän mikrobin kirjaamisesta tukee se, että näiden tapausten joukossa oli niitä, joissa diagnoosin toteamistavaksi oli ilmoitettu antigeenin osoitus tai viljely. Tapaukset olivat kuitenkin yksittäisiä (yhteensä 21), eikä niillä ole merkitystä myyräkuumeen ilmaantuvuuslukuja tulkittaessa.

Lisääntyneen myyräkuumediagnostiikkaa tekevien laboratorioiden määrän ja toisaalta myyräkuumeeseen liittyvän yleisen tietoisuuden lisääntyminen voi vaikuttaa myyräkuumeen ilmaantuvuuteen, mutta sen merkitystä on vaikea arvioida. Ilmaantuvuuden lisääntymistä tuskin voidaan selittää diagnostiikan saatavuuden tai tutkittujen näytemäärien kasvulla. Laboratorioiden tutkimista näytteistä keskimäärin 10–25 % oli positiivisia ja osoittivat tuoreen myyräkuumeen. Niinä vuosina, jolloin tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yli 2 000 tapausta, myös positiivisten löydösten osuus tutkituissa näytteissä oli odotetusti suurempi (23–25 %), kuin niinä vuosina, jolloin tapauksia ilmoitettiin alle 1 000 (10–11 %).


Taulukko 1. Kyselyyn vastanneiden laboratorioiden tartuntatautirekisteriin ilmoittamat myyräkuumetapaukset vuosittain ja niiden käyttämät Puumala-virusvasta-aineiden tutkimusmenetelmät.

Mari Kanerva, erikoistutkija
KTL, Infektioepidemiologian osasto, SIRO
vs. erikoislääkäri
HYKS/HUS Infektiosairauksien klinikka

Outi Lyytikäinen, projektipäällikkö
KTL, Infektioepidemiologian osasto, SIRO