Publisher

National Public Health Institute
Original page

(riskinarviointi), cultural dependence, injurious effects, risks

Julkaistu 14.2.2007

Riskin käsite on nykyihmiselle hyvin keskeinen. Jos toimit tietyllä tavalla, sydäntautiriskisi nousee, jos taas valitset toisin, riskisi sairastua laskee. Yrittäjä ”menee riskirajoilla”, mutta menestyy. Sijoittaminen yleensä kannattaa, vaikka siinäkin on riskinsä. Teos saattaa olla osa kansallista identiteettiämme ja siihen kajoaminen on näytelmän ohjaajalle eittämätön riski. Otan palovakuutuksen, koska tulipalon riski on aina olemassa.

Mikä riski on? Riski viittaa haittaan tai vaaraan, ja riskeistä puhutaan yleensä päätöksenteon tai toiminnan yhteydessä. Terminä ”riski” kuvaakin parhaiten juuri päätöksestä koituvia seurauksia ja niiden toteutumiseen liittyvää epävarmuutta. Riskissä on kaksi osaa: itse haitta ja haitan todennäköisyys. Haitta voi ilmaantua heti tai myöhemmin, olla ohimenevä tai pysyvä ja lievä tai vakava. Se voi koitua minulle, meille tai muille. Haitta voi olla tuttu tai varsin tuntematon. Haitan tulemisen todennäköisyys voi olla pieni tai suuri ja itse tämä todennäköisyyskin voi olla minulle tuntematon. Riski voi sisältää suuren haitan harvoin tai vaikkapa pienen haitan usein. Riskin käsitteellä pyritään ymmärtämään ja jäsentämään todellisuutta laskelmoitavaan muotoon.

Riski liittyy tulevaisuuteen

Kun puhumme riskeistä, puhumme aina myös tavalla tai toisella tulevaisuudesta. Jos tulevaisuutta ei ole, ei ole riskiäkään; silloin on sama miten toimii tai mitä nyt tapahtuu. Myös vaihtoehtoinen toimintatapa, ominaisuus, tie tai osajoukko tulee olla olemassa, muutoin on merkityksetöntä puhua riskeistä. Osa riskeistä on yksilön näkökulmasta vapaaehtoisia, osa puolestaan on pakollisia, meidän määräysvaltamme ulkopuolelta tulevia.

Riskeistä puhuminen on yksilökeskeisessä, autonomiaan uskovassa yhteiskunnassamme myös käyttäytymisen hallinnan työkalu. Vastuullinen ihminen tuntee riskit ja pyrkii toimimaan rationaalisesti. Riskeihin tulee varautua eikä turhia riskejä saa ottaa. Puhumalla riskeistä ja laskeskelemalla riskien suuruutta koemme voivamme vaikuttaa pakollisten riskien suuruuteen ja siten tulevaisuuteemme. Tunnemme hallitsevamme paremmin mitä meille tapahtuu. Oikeudenmukaiset riskit ovatkin helpompia hyväksyä: suuren riskin ottanut saattaa saada haitan, pienen riskinoton jälkeinen iso haitta tuntuu vaikealta hyväksyä.

Ympäristöongelmista puhuttaessa riskin käsite on välttämätön: ilmaston lämpeneminen, aavikoituminen ja merien saastuminen ovat kaikki ilmiöitä, joiden yhteydessä puhutaan eri toimintojen, usein hyvin pitkän ajan kuluttua tuottamasta riskistä. Ydinvoiman valjastaminen oli takavuosina kansainvälisessä keskustelussa esimerkkinä organisoituneesta, jopa institutionalisoituneesta vastuuttomuudesta, riskistä, joka on liian suuri kenenkään otettavaksi tai vastattavaksi. Terveydenhuollossa kroonisten sairauksien parissa riskillä kuvattu haitta tulee monesti vasta pitkän ajan kuluttua, infektiotaudeissa riskin otto saattaa tuoda haitan hyvinkin nopeasti. Genetiikassa riskiä ei niinkään oteta vaan se on jo perimässä annettu.

Riski, kulttuuri ja ikä

Riskien käsittelyä on systematisoitu puhumalla riskien arvioinnin teoriasta (risk assessment) ja riskien hallinnan teoriasta (risk management). Riskien hahmottamisesta (risk perception) puhutaan, kun tarkoitetaan koetun riskin eroa varsinaisesta riskistä. Maallikkojen riskiarviot eivät korreloi tutkimusten mukaan kovin hyvin vuotuisen kuolemanvaaran kanssa. Uuden ja tuntemattoman, juuri lehdestä luetun sairauden riskiä pidetään paljon suurempana kuin aamuliikennettä, vaikka kuolemanvaara jälkimmäisessä olisi objektiivisesti suurempi. Ikä vaikuttaa riskien kokemiseen: varttuneemmat pohtivat mahdollisia riskejä toimiessaan paljon enemmän kuin nuoret. Nuoren miehen, jos ei naisenkin, ” riskinottokyky” on toisinaan liian hyvä.

Riskien käsittäminen on hyvin kulttuurisidonnaista. Riskisosiologian ja –antropologian tutkimuskohteena on se, miten riskit syntyvät, muuttuvat ja vaikuttavat yhteisöissä. Näiden tieteenalojen näkökulmasta riskit ovat olemassa vain jaetun merkityksenannon kautta, ja ne kertovat myös yhteisöstä itsestään. Yksilöt sisäistävät nämä jaetut riskikäsitykset ja pitävät niitä annettuna, lähinnä totuutena. Esimerkkinä suomalasitutkijan kuvaus Amazonin alkuperäisyhteisössä: kaikkia muita, tappaviakin tauteja vaarallisempana pidetään noituuden aiheuttamaa tautia. Tämän taudin riskiä voi pienentää olemalla solidaarinen ja tyytymällä muiden jäsenten kaltaiseen toimeentuloon. Elämän katsotaan tässä yhteisössä noudattavan ”niukkuuden periaatetta” eli ns. nollasummapeliä: yhden rikastuminen on muilta pois. Näin noituuden riskin välttäminen pitää jäsenet solidaarisina toisilleen, ja suojaa yhteisöä. Ehkä vieläkin kulttuurisidonnaisempaa kuin riskien suuruuden arvioiminen on hyväksyttävän riskin käsite. Kyse on tällöin riskistä, joka on kyseisessä kulttuurissa katsottu kohtuulliseksi ottaa.

Riskinotto ja kohtuullisuus ovatkin erittäin kiinnostava sanapari. Me yksilöinä minimoimme mahdolliset haittamme kun matkailemme kaukomailla: otamme rokotuksia ja estolääkityksiä, turpean matka-apteekin ja vielä vakuutuksia sairastumisen riskin vuoksi. Jos terveydenhuolto, vesi- ja jätehuolto sekä hygieeniset olot olisivat köyhissäkin kohdemaissa omiemme veroiset, ei varautumista tarvittaisi. Meidän vapaaehtoinen panostuksemme paikallisen infrastruktuurin parantamiseen pienentää myös köyhien maiden asukkaiden pakollisia riskejä. Toiminta laajassa mittakaavassa tekisi maailman kaikille kohtuullisemmaksi paikaksi elää.

Tuija Leino, erikoistutkija
KTL, Rokoteosasto
tuija.leino(at)ktl.fi

Kirjallisuutta
1. Soine-Rajanummi Seppo ja Saastamoinen Mikko. Uusi paikallisuus, uusi vastuullisuus, uusi kontrolli: episodeja yhteisöjen Suomesta. Kirjassa Kuusela P, Saastamoinen M (toim.) Polis ja kosmos. Kulttuurisen globalisaation suuntia. Jyväskylä:SoPhi 2002;72:121–65.
2. Kamppinen Matti. Teknologian riskit ja tulevaisuus. Turun Kauppakorkeakoulu, Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Futu-publication 4/97. ISBN 951-738-885-3.
3. Kamppinen Matti, Raivola Petri, Jokinen Pekka, Karlsson Hasse. Riskit yhteiskunnassa. Maallikot ja asiantuntijat päätösten tekijöinä. Gaudeamus,1995. ISBN 951-662-645-9.