Publisher

National Public Health Institute
Original page

back pain, diseases of musculoskeletal system, diseases of the back, muscular fitness, neck pain, rehabilitation

Julkaistu 2.11.2007

Hyvin järjestetylle hoidolle ja kuntoutukselle on Suomessa kysyntää. Väestön ikääntyminen on EU-maiden nopeimpia seuraavan 20 vuoden aikana, työvoimamme on tulevina vuosina ikääntyneempää ja sairastaa enemmän tuki- ja liikuntaelinsairauksia (tule-sairaudet) kuin koskaan aikaisemmin.

Kansantalouden kannalta kaksi elintärkeää kysymystä ovat, miten työssä käyvä väestö pysyy työkykyisenä ja miten ikäihmiset pysyvät mahdollisimman pitkään omatoimisina kodinomaisissa oloissa.

Tule-sairaudet harvoin aiheuttavat kuoleman vaaraa, mutta niistä aiheutuneen työkyvyttömyyden kustannukset ovat noin 950 miljoonaa euroa vuodessa (kuvio 1 ja taulukko 1). Tule-sairauksissa epäsuorat kustannukset ovat suoria kustannuksia merkittävästi suurempi kustannuserä (1).

Terveydenhuollon ammattilaisen hyvään taitoon kuuluu kyky havaita tule-potilaan toimintakyvyn heikentyminen, hoidon ja kuntoutuksen tarve ja – halu, käynnistää oikea-aikaisesti hoito- ja kuntoutustoimenpiteet ja kyky motivoida, tukea ja seurata sairastunutta henkilöä. Tule-sairauksissa motivaatio vaikuttaa keskeisesti tuloksellisuuteen. Potilas ei voi vain vastaanottaa hoitoja ja kuntoutusta vaan harjoitteluun, liikuntaan ja painonhallintaan on sitouduttava usein loppuelämäkseen. Toisaalta tule-sairaudet ovat vaivoja, joiden paraneminen ei aina vaadi hoitoa.

Kuntoutuksen tulee olla aktiivista

Vajaa puolet tuki- ja liikuntaelinoireista ja niiden aiheuttamasta työkyvyttömyydestä on selkäsairauksien aiheuttamia. Valtaosa, yli 90 %, selkäpotilaiden hoidosta on konservatiivista hoitoa – leikkaukseen turvaudutaan varsin harvoin. Vaikuttavuustutkimuksia on tehty erityisesti selkäsairauksien kuntoutuksesta.

Tutkimusten mukaan hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden selkäsairauksissa tulee olla aktiivisia. Potilasta kehotetaan pysymään aktiivisena, toimimaan, työskentelemään ja liikkumaan kivun sallimissa rajoissa. Vuodelepoa ei tule määrätä selkäkivun hoidoksi.

Pitkittyvässä alaselkäkivussa on usein tarpeellista aloittaa fysioterapeutin ohjaamat aktiiviset lihasharjoitukset. Vaikuttavuustutkimusten mukaan moniammatillisella kuntoutuksella voidaan vähentää päivittäisen ja kiusallisen kivun määrää ja tutkimus- ja hoitokustannuksia sekä lisätä hoitotyytyväisyyttä.

Moniammatillinen kuntoutus auttaa potilaita palaamaan nopeammin työhön, lyhentää sairauspoissaoloja ja lievittää koettua haittaa. Kuntoutukseen kannattaa sisällyttää myös työpaikkakäynti ja työhön kohdistettuja toimenpiteitä. Hoito voidaan toteuttaa työterveys- tai perusterveydenhuollossa mutta myös erikoissairaanhoidossa. Työhön tehtävillä muutoksilla on positiivinen vaikutus alaselkäpotilaan työhön paluuseen sairausloman jälkeen (taulukko 2).

Lihaskunnon paraneminen vaikuttaa myönteisesti

Kroonisessa alaselkäkivussa bio-psyko-sosiaalinen kuntoutus, johon liittyy toiminnallinen aktiivinen harjoittelu, parantaa toimintakykyä, lisää työhön osallistumista, työtoimintaa, elämän laatua ja vähentänee myös kipua. Potilasinformaatiolla selkäkivun ennusteesta, aktiivisesta selän käytöstä, vuodelevon välttämisestä, liikunnasta ja harjoittelusta sekä harjoitusohjelman ohjauksella voidaan vähentää sairauslomapäiviä. Lihasvoimaa ja yleiskuntoa kohentavilla harjoituksilla on myönteisiä vaikutuksia kipuun ja toimintakykyyn.

Työfysioterapeuttisilla menetelmillä, kuten ergonomisilla muutoksilla ja työympäristössä toteutetulla selkäkoululla, voidaan vaikuttaa sekä toimintakykyyn että sairauslomien pituuteen. Välilevytyräleikkauksen jälkeen 4–6 viikon sisällä aloitettava intensiivinen harjoittelu parantaa leikattujen potilaiden toiminnallista tilaa ja nopeuttaa työhön paluuta. Vajaakuntoisuutta hyväksyvä asennoituminen työyhteisöissä on selkäpotilaan työkyvyn säilymisen kannalta tärkeää. Tässä työterveyshuolto ja esimiehet ovat keskeisiä vaikuttajia.

Niskavammapotilaiden tulee välttää lepoa

Akuutissa niskakivussa potilasta on rohkaistava pysymään aktiivisena sekä jatkamaan päivittäisiä toimia ja työtään kivusta huolimatta. Niskavamman jälkeen potilaan kannustaminen aktiivisuuteen heti alusta alkaen johtaa suotuisampaan pitkäaikaistulokseen kuin passiiviset hoitomenetelmät. Lepoa ja tukikaulurin käyttöä tulee välttää ja pyrkiä nopeasti niskan normaaliin käyttöön. Passiivisten hoitojen kuten hieronnan, akupunktuurin, mobilisaation ja manipulaation vaikuttavuudesta akuutissa kivussa ei ole näyttöä. Kroonisessa paikallisessa niskakivussa niskalihasten voimaa tai kestävyyttä lisäävästä säännöllisestä, aktiivisesta liikehoidosta saattaa olla hyötyä. Moniammatillinen kuntoutus voi vähentää kroonisten niskavammapotilaiden kipua ja parantaa toimintakykyä.

Nivelrikkopotilaiden omatoiminen, kohtuullinen harjoittaminen tulee aloittaa varhain, sillä nivelrusto tarvitsee kuormitusta voidakseen hyvin. Vesijuoksu ja -kävely, pyöräily, sauvakävely ja hiihto ovat sopivimmat lajit. Polvinivelrikossa aktiivinen harjoittelu ja samoin kuin polven tekonivelleikkauksen jälkeinen polven jatkuva passiivinen liikehoito fysioterapiaan yhdistettynä on tehokasta. Reumapotilaiden ja yläraajojen rasitusvammapotilaiden kuntoutuksen vaikutuksesta toimintakykyyn tarvitaan lisätutkimuksia.

Työelämän vaatimukset koventuneet

Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan väestön selkä- ja niskaoireyhtymä, polvi- ja lonkkanivelrikko eivät ole lisääntyneet 20 vuoden aikana vaikka saman aikana samojen sairauksien aiheuttama työkyvyttömyys on kasvanut. Lisätutkimuksia tarvitaan siitä, mikä nykyisessä työelämässä tekee tule-sairauksia sairastavia ihmisiä työkyvyttömiksi. Työn, työyhteisön ja yksilön psyykkisen hyvinvoinnin välistä yhteyttä pitää varmaankin enenevästi tarkastella yksilön, työn ja ihmisen vuorovaikutuksen ja työyhteisön näkökulmasta.

Timo Pohjolainen, ylilääkäri
ORTON, Invalidisäätiö
timo.pohjolainen(at)invalidisaatio.fi

Kirjallisuutta
1. Pohjolainen T, Seitsalo S, Sund R, Kautiainen H. Mitä selkävaiva maksaa? Duodecim 2007;123:2110–5.
2. Karjalainen K, Malmivaara A, Pohjolainen T, Hurri H, ym. Mini-intervention for subacute low back pain. A randomized controlled trial. Spine 2003;28:533–41.
3. Ostelo RWJG, van Tulder MW, Vlaeyen JWS ym. Behavioural treatment for chronic low-back pain. The Cochrane Database of Systematic Reviews 2005a.
4. Ostelo RWJG, de Vet HCW, Waddell G ym. Rehabilitation after lumbar disc surgery. The Cochrane Database of Systematic Reviews 2005b.
5. van Tulder M, Malmivaara A, Esmail R, Koes B. Exercise therapy for low back pain. The Cochrane Database of Systematic Reviews 2005.

Kuvio 1. Vuosina 2003–2006 maksetut sairauspäivärahat (1000 e).