Publisher

National Public Health Institute
Original page

influenza, influenza vaccines, monitoring, variation (genetics), World Health Organization

Julkaistu 12.3.2008

Influenssarokotekokeilut ihmisissä aloitettiin vain pari vuotta sen jälkeen, kun virus oli vuonna 1933 eristetty ensimmäisen kerran. Vuonna 1943 rokotettiin noin 6 000 Yhdysvaltain puolustusvoimien sotilasta, joiden sairastumista verrattiin samankokoiseen kontrolliryhmään. Rokotteen suojateho influenssakauden aikana oli 70–80 %.

Näiden erittäin lupaavien kokemusten perusteella vuonna 1945 rokotettiin jo kaikki yhdysvaltalaiset varusmiehet. Talvella 1947 tuli kuitenkin takaisku, kun rokotteen suojateho oli lähes olematon. Juuri kehitettyjä laboratoriomenetelmiä käyttäen huomattiin, että epidemiaa aiheuttava virus erosi huomattavasti rokoteviruksesta, vaikka se kuuluikin edelleen samaan influenssa A-virusten H1N1-alatyyppiin. Influenssavirusten geneettisen ja antigeenisen muuntelun vaikutus, eli ”antigenic drift”, todettiin tuolloin ensimmäistä kertaa sekä luonnossa että laboratoriokokeissa.

Näiden kokemusten perusteella ja Espanjan taudin suunnattomat tuhot vielä tuoreessa muistissa perustettiin vuonna 1947 verkosto, jonka tehtävänä oli seurata maailmalla kiertelevien influenssavirusten ominaisuuksia ja niiden vuosittaista muuntelua. Ajatuksen takana olivat Lontoon Mill Hill laboratoriossa työskentelevät tutkijat, joiden uranuurtavaa työtä edelleen arvostetaan. Kun Maailman terveysjärjestö perustettiin vuotta myöhemmin, oli influenssan seurantaverkosto WHO:n ensimmäisten ohjelmien joukossa.

Influenssaverkosto kerää tietoa rokotetta varten

Nykyään WHO:n influenssaverkosto koostuu 94 eri maassa toimivasta 122:sta WHO:n kansallisista influenssalaboratorioista sekä Atlantassa, Lontoossa, Melbournessa ja Tokiossa toimivista WHO:n influenssa-aluekeskuksista. Influenssan seurantaverkoston suurimmat aukot ovat Afrikassa ja Aasiassa. Verkosto tutkii vuosittain yli 200 000 eri puolilla maailmaa eristettyä influenssavirusta ja laatii näiden tulosten perusteella suosituksen seuraavan kauden influenssarokotteen koostumuksesta.

Verkoston toinen tärkeä tehtävä on löytää ja tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa epätavallisia, ihmistapauksia aiheuttavia influenssakantoja, jotka pahimmassa tapauksessa pystyisivät käynnistämään influenssapandemian. Sen lisäksi verkoston erikoistuneet laboratoriot kehittävät vuosittain rokotekantoja ja reagensseja, joiden avulla rokotteen laatu pystytään standardisoimaan. Viime vuosina WHO on nimittänyt useita uusia referenssilaboratorioita, jotka auttavat varmistamaan H5N1-lintuinfluenssaviruksen aiheuttamia ihmistapauksia.

Influenssaviruksen kasvu soluviljelmissä. Kuva esittää neljän influenssavirusten kahden vuorokauden aikana aiheuttamia plakkeja. Infektiovaiheessa joka viruspartikkeli pääsi yhteen soluun, lisääntyi siinä ja levisi sieltä ympäröiviin naapurisoluihin. Punaiseksi värjätyt renkaat koostuvat viruksen infektoimista soluista. Renkaiden sisällä olleet solut ovat värjäysprosessin aikana irronneet.

Influenssa tappoi 1900-luvulla yhtä paljon kuin sodat yhteensä

Viime vuosisadan kolme pandemiaa ovat tappaneet noin 50 miljoona ihmistä. On arvioitu, että sadan viime vuoden aikana lähes saman verran ihmisiä on menehtynyt tavalliseen kausi-influenssaan. Täten 1900-luvulla influenssa on vaatinut yhtä paljon ihmisuhreja kuin kaikki vuosisadan sodat yhteensä. WHO:n tavoite on kasvattaa influenssarokotteen tuotantokapasiteettia ja lisätä rokotteen käyttöä varsinkin väestöryhmissä, joille influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita.

Kansanterveyslaitoksella toimivan WHO:n kansallisen influenssakeskuksen yhteistyö WHO:n kanssa käynnistyi jo ennen vuoden 1968 ”hongkongilaista” influenssapandemiaa. Pandemian aikana WHO:lle raportoitiin kuukausittain laboratorion tekemien viruslöydösten lukumäärä. Jo seuravana vuonna lähetettiin ensimmäisiä Suomessa eristettyjä influenssakantoja Lontoon WHO:n influenssa-aluekeskukseen tarkempia jatkotutkimuksia varten. Tämä yhteistyö on edelleen jatkunut, kehittynyt ja tiivistynyt.

Potilaan kannalta on tärkeä, että influenssadiagnoosi pystytään tekemään mahdollisimman nopeasti. Uusilla laboratoriomenetelmillä tulos on selvillä muutamassa minuutissa tai tunnissa. WHO:n influenssan seurantatyötä varten tarvitaan kuitenkin viruskantoja, eli potilasnäytteestä viljeltyjä influenssaviruksia. Influenssavirusten viljelymenetelmä vaatii huomattavasti enemmän aikaa ja erilaisia resursseja kuin yllä mainitut pikatestit.

Kansanterveyslaitoksella toimiva Suomen WHO:n influenssakeskus pyrkii saamaan ympäri maata kerättyjä sopivia potilasnäytteitä, joista eristetään viruksia jatkoanalyyseja varten. Missä tahansa näytteessä voi olla seuraavan kauden influenssarokotevirus. On syytä kiittää kaikkia lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat lähettäneet näitä arvokkaita näytteitä ja näin osallistuneet tähän maailmanlaajuiseen, tärkeään tutkimusyhteistyöhön.

Niina Ikonen, tutkija
Liisa Lehtoranta, tutkimusavustaja
Thedi Ziegler, laboratorionjohtaja
KTL, Influenssalaboratorio

Influenssa A(H3N2) -virusten HA1-geenin sukupuu, jossa verrataan vuosien 2000–2007 aikana Suomesta eristettyjen epideemisten H3N2-virusten geneettistä sukulaisuutta. Epidemiakaudet on lihavoitu. Rokotevirusten kohdalle on merkitty rokotteiden käyttövuodet. Sukupuussa vaakasuorien janojen pituudet kuvaavat mutaatioiden lukumäärää.