Apunavigaatio
Uraani
Uraani
Alkuperä ja pitoisuudet juomavedessä
Uraani on kallioperässä (erityisesti
graniitissa) oleva radioaktiivinen alkuaine. Luonnon uraani on
pääosin matala-aktiivista isotooppia U-238.
Suomen kallioperän uraanipitoisuus vaihtelee paljon. Alueet, joissa uraanipitoisuus on suuri, sijaitsevat pääosin Etelä-Suomessa Salpausselän vyöhykkeellä ja Uudellamaalla. Uraani liukenee kallioperästä pohjaveteen. Suomen pehmeä hiilidioksidi- ja bikarbonaattipitoinen pohjavesi edistää uraanin liukenevuutta. Uraania on erityisesti porakaivovedessä, kun porattu reikä läpäisee uraanirikkaita kerroksia.
Tavanomainen juomaveden uraanipitoisuus on alle
1 µg/litra. Sen sijaan paikkakunnilla, joiden kallioperässä on
runsaasti uraania, porakaivoveden uraanipitoisuus vaihtelee tasolla
100-700 µg/litra. Suurimmat todetut uraanipitoisuudet ovat
1500-1900 µg/litra.
Vaikka kaivo olisi uraanirikkaalla alueella,
yksittäisen kaivon veden uraanipitoisuutta ei voida ennustaa pelkän
sijainnin perusteella. Veden uraanipitoisuus on määritettävä.
Juomaveden uraanimäärityksen voi ostaa analyyttisiä palveluja
tarjoavista laboratorioista.
Juomaveden uraanin terveysriskit
Uraanin terveysriskiä on toistaiseksi arvioitu
lähinnä säteilyn perusteella vaikka uraanin muu toksisuus on
työperäisen altistuksen ja eläinkokeiden perusteella tunnettu jo
1940-luvulta. Ympäristöperäisen altistumisen terveysriskeihin on
kiinnitetty vasta aivan äskettäin huomiota ja tutkimustietoa on
vielä niukalti. Nykytiedon mukaan juomaveden uraanin kemiallinen
toksisuus on suurempi riski kuin sen säteilyn aiheuttama
riski.
Uraanin saanti ja käyttäytyminen elimistössä
Uraania on pieniä määriä ravinnossa. Saanti
ravinnosta on 1-2 µg (mikrogrammaa)/päivä. Sillä ei ole
terveydellistä merkitystä. Suomalaisten päivittäin saama
uraaniannos puhtaasta juomavedestä on alle 2 µg, mutta hyvin
uraanipitoisesta vedestä useita satoja mikrogrammoja, jopa
milligrammoja/päivä.
Uraani imeytyy ruuansulatuskanavasta elimistöön
huonosti (0.1 -1 %); mutta riittävästi, jotta se voi aiheuttaa
terveysriskin. Uraani todennäköisesti imeytyy ihon läpi elimistöön
huonosti ja altistuminen hengitysteitse suihkussa käydessä tai
saunassa löylyveden välityksellä on vähäistä verrattuna
juomavedestä saatavaan uraaniannokseen.
Suurin osa uraanista erittyy elimistöstä pois
vuorokauden kuluessa (noin 90 %), pääasiassa virtsaan. Uraani
kertyy elimistössä luustoon, kalsiumin paikalle ja sieltä se
vapautuu paljon hitaammin. Juomaveden uraanipitoisuuden ja virtsan
uraanipitoisuuden välillä on erittäin hyvä korrelaatio.
Haitalliset vaikutukset
Eläinkokeiden perusteella tiedetään, että
uraani vaikuttaa haitallisesti munuaisiin. Uraani estää munuaisten
eritystoimintaa munuaistiehyeen alkuosassa, jolloin mm. glukoosin,
kalsiumin ja fosfaatin eritys virtsaan lisääntyy. Isommilla
annoksilla munuaisen soluvaurioita kuvastavien entsyymien eritys
virtsaan kasvaa. Koe-eläimissä uraanin on todettu aiheuttavan
palautumattoman munuaisvaurion.
Suomessa porakaivoveden käyttäjien keskuudessa
tehdyissä tutkimuksissa (Kurttio P. ym.) havaittiin, että
uraanipitoista vettä juovilla ihmisillä kalsiumin, fosfaatin ja
glukoosin erittyminen virtsaan on hieman lisääntynyt. Muissa
tutkimuksissa on todettu myös eräiden pienten proteiinien
lisääntynyt eritys virtsaan. Tämä vaikutus alkaa jo alhaisilla
veden uraanipitoisuuksilla. Muutokset munuaisten eritystoiminnassa
ovat kuitenkin hyvin korkeillakin juomaveden uraanipitoisuuksilla
munuaisten normaalitoiminnan rajoissa eikä varsinaista
munuaisvauriota synny. Munuaisten eritystoiminnassa havaittujen
pienten muutosten terveydellistä merkitystä ei vielä tiedetä.
Samoissa tutkimuksissa todettiin, että
juomaveden uraani on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen
(diastolinen verenpaine) ja lisääntyneeseen
virtsaneritykseen.
Uraani kertyy luustoon. Alustavissa
tutkimuksissa on todettu, että uraani saattaa vaikuttaa
haitallisesti myös luuhun (luun resorptio ja uudismuodostus
lisääntyvät), mutta asia vaatii lisäselvitystä. Vaikutus on tullut
selvemmin esille miehillä kuin naisilla.
Soluviljelmissä uraani aiheuttaa DNA-vaurioita
(on genotoksista) sekä kemiallisin että luultavasti myös säteilystä
johtuvin mekanismein ja sen siten voi olettaa aiheuttavan myös
syöpää. Asiaa ei ole selvitetty perusteellisesti eläinkokein.
Suomessa 2000-luvulla tehdyissä väestötutkimuksissa ei
porakaivoveden käyttäjien keskuudessa ole todettu mahasyövän,
virtsarakon ja munaissyövän eikä leukemian lisääntynyttä riskiä.
Koe-eläimissä uraani on vaikuttanut sikiöihin haitallisesti, mutta
toistaiseksi ei ole mitään tietoa juomaveden uraanin mahdollisista
haittavaikutuksista kehittyvälle sikiölle raskauden aikana.
Suurin sallittu enimmäispitoisuus juomavedessä
Suomessa ei ole raja-arvoa juomaveden uraanin enimmäispitoisuudelle. Kansainvälinen terveysjärjestö (WHO) on antanut v. 2003 ohjeellisen raja-arvon ylimmäksi sallituksi juomaveden uraanipitoisuudeksi 15 µg/l.
Koska uraanin todellista terveysriskiä ei vielä
tarkkaan tiedetä, uraanialtistus olisi turvallisuuden vuoksi
minimoitava tälle tasolle. On suositeltavaa, että uudesta
porakaivosta erityisesti alueilla, joissa tiedetään olevan
uraaniongelmia vedessä, tehdään vedestä uraanimääritys ennen kuin
kaivo otetaan käyttöön. Samoin jo käytössä olevasta porakaivosta
kannattaa tehdä määritys ellei sitä ole aikaisemmin tehty.
Käytännön ohjeita kaivoveden analyyseistä on Suomen
Ympäristökeskuksen kotisivuilla (www.ymparisto.fi).
Menetelmistä, joilla uraania voidaan poistaa
juomavedestä, on tietoa mm. Säteilyturvakeskuksen (STUK)
kotisivuilla (http://www.stuk.fi).