Publisher

National Public Health Institute
Original page

(riskinarviointi), dietetics, foods, nutrients, research

Julkaistu 16.2.2004

Ravitsemuksellisen riskinarvioinnin projektissa on tavoite tutkia riskiä saada liikaa tai liian vähän ravintoaineita. Projekti alkoi vuonna 2003. Erityisen mielenkiinnon kohteena on elintarvikkeiden täydentämisen teho ja turvallisuus. Elintarvikkeiden täydentämisellä tarkoitetaan vitamiininen ja kivennäisaineiden lisäämistä tarkoituksena lisätä kyseisen ravintoaineen saantia. Täydentämiseksi ei kuitenkaan lueta ns. ennallistamista eli sitä, että elintarvikkeeseen lisätään saman verran ravintoainetta kuin sitä häviää prosessoinnin tai varastoinnin aikana. Myöskään vitamiinin tai kivennäisaineen käyttö lisäaineena (esim. alfa-tokoferoli hapettumisenestoaineena) ei ole täydentämistä.

Toinen tavoite on tutkia elintarvikkeiden täydentämisen kohdistuvuutta, ts. voidaanko täydentämällä vähentää liian vähän ravintoaineita saavien osuutta ja sitä onko väestössä erityisiä liian vähäisin tai liian suuren saannin riskiryhmiä (mm. lapset, vanhukset, urheilijat, sosioekonomiset ryhmät).

Kolmas tavoite on tutkia vieras- ja lisäaineiden saantia. Riskinarviointia tehdään yhteistyössä KTL:n Ympäristöterveyden osaston ja Elintarviketurvallisuusviraston kanssa.

Ennen liittymistä Euroopan Unioniin elintarvikkeiden täydentäminen oli suhteellisen tarkkaan säänneltyä. Suomen liityttyä Euroopan Unioniin mahdollisuus elintarvikkeiden (myös täydennettyjen) vapaaseen liikkumiseen yhteisön alueella on lisääntynyt. Toisessa jäsenmaassa kaupan oleva elintarvike voi tulla Suomen markkinoille, mikäli se ei aiheuta kuluttajille terveydellistä haittaa. Markkinoille onkin tullut yhä enemmän täydennettyjä elintarvikkeita, tosin etupäässä kotimaisia.

Kuitenkin samanaikainen täydennettyjen elintarvikkeiden ja ravintoainevalmisteiden samanaikainen käyttö voi lisätä riskiä, että joissakin väestöryhmissä ravintoaineiden liikasaanti johtaa terveydelliseen haittaan. On myös viitteitä siitä, että täydennettyjä elintarvikkeita käyttävät nauttivat myös ravintoainevalmisteita (Raulio 2003). Ravintoainevalmisteita käyttävät näyttävät myös saavan ruoasta runsaasti vitamiineja ja hivenaineita (Kaartinen ym. 1997).

On siis mahdollista, että täydennettyjen elintarvikkeiden ja ravintoainevalmisteiden käyttö ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti, ts. ne, joilla olisi tarvetta täydennettyjen elintarvikkeiden ja ravintoainevalmisteiden käytölle eivät niitä käytä, vaan ne, jotka saavat jo tavallisesta ruoasta riittävän määrän ravintoaineita.

Täydentämisen historiaa ja nykypäivää

Ruoan täydentämisellä on Suomessa pitkä historia. 1940-luvulla aloitetun suolan joditäydennyksen jälkeen on päästy käytännössä kokonaan eroon jodin puutteesta johtuvasta struumasta. Margariineja on keskeytyksettä täydennetty vuodesta 1955 alkaen D- ja A-vitamiineilla. D-vitamiinin puutteesta johtuva riisitauti saatiinkin pääosin hävitettyä 60-luvun puoliväliin mennessä.

Vehnäjauhoja täydennettiin raudalla ja tiamiinilla 70-luvulta alkaen. Se kuitenkin lopetettiin 1993, kun joissakin tutkimuksissa havaittiin hyvän rautastatuksen olevan yhteydessä sydän- ja verisuonitautiriskiin. Rauta- ja tiamiinitäydennyksen vaikutuksista Suomessa ei ole kuitenkaan tietoa, sillä aiheesta ei ole tehty seurantatutkimusta.

Maidon D-vitaminointi aloitettiin vuonna 2003. Juuri valmistuneessa selvityksessä maidon D-vitaminoinnin todettiin merkittävästi pienentävän niukasti D-vitamiinia saavien osuutta ja parantavan väestön D-vitamiinitilaa.

Elintarvikkeiden täydentäminen pääosin turvallista

Viime vuosiin asti täydentäminen on perustunut teollisuuden ja viranomaistahojen väliseen yhteistyöhön ja konsensukseen, jonka seurauksena vain muutamia elintarvikeryhmiä on täydennetty harvoilla ravintoaineilla. Tällöin täydentäminen on ollut hyvin kattavaa. Esimerkiksi lähes kaikki vähittäiskaupan maito on D-vitaminoitua.

Yleensä liikasaannin riskit liitetään lähinnä rasvaliukoisiin A- ja D-vitamiiniin vitamiineihin, sillä nämä kertyvät elimistöön. D-vitamiinin liikasaannin riski ei Suomessa ole kuitenkaan suuri, sillä riittävän ja turvallisen saannin alue on melko laaja (aikuisilla 7,5-50 μg/päivä) ja D-vitamiinin saanti luonnollisista lähteistä on Suomessa niukkaa. Vesiliukoisuus ei ole turvallisuuden tae. Esimerkiksi pyridoksiini voi suurina annoksina (yli 100 mg/päivä) aiheuttaa pysyviä hermostovaurioita.

Liikasaannin riski liittyy ravintoaineisiin, joiden riittävän ja turvallisen saannin alue on kapea. Tällaisia ovat kaikki kívennäisaineet, foolihappo, pyridoksiini, niasiini ja A-vitamiini. Erityisen kapea turvallisen ja riittävän saannin alue on lapsilla, sillä heillä useimpien ravintoaineiden tarve on kasvun ja kehityksen takia suurta, mutta pienen painon takia liikasaanninkin riski on suuri. Tutkimustietoa lapsista ei ole kuitenkaan läheskään yhtä paljon kuin aikuisista, joten turvallisen saannin ylärajojen määrittämisessä on oltu mahdollisimman varovaisia.

Tähän mennessä Ravitsemuksellisen riskinarvioinnin projektissa on saatu, että D-vitamiiniin ja B-ryhmän vitamiineihin ei näytä liittyvän liikasaannin riskiä (Hirvonen ym. 2004, Hirvonen ym. 2005). Toisaalta varsinkaan B-ryhmän vitamiinien osalta täydentämisellä ei väestötasolla näytä olevan merkittävää vaikutusta ravintoaineiden saantiin. Sen sijaan kalsiumin saantiin täydentäminen vaikuttaa merkittävästi (Hirvonen ym. 2004). Kalsiumiin myös liittyy merkittävä liikasaannin riski, sillä suomalaisten kalsiumin saanti on keskimäärin runsasta. Osalla väestöstä kalsiumin saanti on kuitenkin niukkaa vähäisen maitotuotteiden käytön takia. Heille täydennetyt elintarvikkeet voivatkin olla hyvä kalsiumin lisälähde.

Ravintoaineen liikasaannin riski kasvaa, mikäli täydennettyjen tuotteiden osuus elintarvikeryhmässä on suuri, jos yhtä, paljon käytettyä elintarviketta täydennetään tai mikäli täydennysmäärät ovat suuria.

Elintarvikkeiden täydentämistä on tarpeellista seurata

Yleisesti voidaan sanoa, että täydentämiseen ei liity liikasaannin riskiä, mikäli ei samanaikaisesti käytetä ravintoainevalmisteita. Jos täydennetyt elintarvikkeet kohdennetaan markkinoinnin ja pakkausmerkintöjen avulla oikein niitä tarvitseville (esim. kalsiumilla täydennetyt mehut maitotuotteita käyttämättömille), täydennetyt elintarvikkeet voivat pienentää niukasti ravintoaineita saavien osuutta ilman liikasaannin riskiä.

Täydentäminen ei ratkaise kaikkia kansanterveydellisiä ongelmia

Täydentämisen terveyshyötyjä punnittaessa on muistettava, että vitamiinien tai kivennäisaineiden puute ei ole Suomessa suurin ravitsemusongelma, vaan energian, suolan ja kovan rasvan liian runsas saanti ja näistä osittain johtuva ylipaino. Näihin ongelmiin täydentäminen ei tuo apua. Pikemminkin voi käydä päinvastoin: Mikäli esimerkiksi täydennetyt makeiset markkinoidaan terveellisenä vaihtoehtona voi makeisten kulutuksen kasvu johtaa ojasta allikkoon. Moni kuluttaja – varsinkin lapsi tai nuori – voi luulla, että elintarvike muuttuu epäterveellisestä terveelliseksi täydentämällä.

Elintarvikkeiden täydentämiseen ei siis näytä liittyvän merkittäviä liikasaannin riskejä mikäli täydennetyt tuotteet kohdistetaan markkinoinnin ja pakkausmerkintöjen avulla oikein. Toisaalta täydentämisen terveyshyödytkään eivät D-vitamiinia ja jodia lukuun ottamatta liene merkittäviä.

Lisätietoja:

Erikoistutkija, FT, Tero Hirvonen

Kirjallisuutta:

Hirvonen T, Tapanainen H, Valsta L, Virtanen M, Aro A, Pietinen P. Elintarvikkeiden täydentäminen D-vitamiinilla ja kalsiumilla – riskinarviointi työikäisessä väestössä. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B19/2004.

Hirvonen T, Hannila ML, Valsta L, Pietinen P. Elintarvikkeiden täydentäminen tiamiinilla, niasiinilla, fooolihapolla, pyridoksiinilla ja B12 -vitamiinilla – Riskinarviointi työikäisessä väestössä. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B25/2005.

Hirvonen T, Tapanainen H, Valsta L, Hannila ML, Aro A, Pietinen P. Efficacy and safety of food fortification with calcium among adults in Finland. Public Health Nutrition 2006a;9:792 – 7.

Hirvonen T, Sinkko H, Valsta L, Hannila ML, Pietinen P. Development of a model for optimal food fortification: vatamin D among adults in Finland. Eur J Nutr 2007;46:264 –70.

Kaartinen P, Ovaskainen M, Pietinen P: The use of dietary supplements among Finnish adults. Scandinavian Journal of Nutrition 1997;41:13 – 17.

Raulio S. Ravitsemuksellisesti täydennettyjen elintarvikkeiden käyttö ja sen taustatekijät suomalaisilla aikuisilla. Suomen Lääkärilehti 2003;58:1685 – 8.