Apunavigaatio
Parempaa seksuaaliterveyttä nuorille
- Apter, Dan
Parempaa seksuaaliterveyttä nuorille
Jokaisella nuorella on oikeus
riittävään ja asialliseen tietoon
seksuaalikäyttäytymiseen liittyvistä riskeistä,
terveeseen malliin seksuaalisuuden normeista ja kasvun
voimavaroista, sekä oikeus suojattuun kehitykseen. Vastuu
seksuaalikasvatuksesta ylittää ammattirajat.
Raskauden ja seksitautien ehkäisy, tutkimus ja hoito kuuluvat terveydenhuoltoon. Terveydenhuollolla on paitsi ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa herkässä tilanteessa nuoriin yksilöllisesti, myös vastuu ja velvollisuus antaa tukea ja ohjausta. Nuoruus pitää tunnustaa elämänvaiheeksi, jolloin ihminen tarvitsee omia, erityisiä palveluita. Kouluterveydenhuollon toimintaedellytysten vahvistaminen on hyvin tärkeää. Ihanteellisessa tilanteessa sen rinnalla voisi olla laaja-alaisesti nuorten asioihin vastaava nuorisoneuvola, jonka yhteydessä toimisi myös matalan kynnyksen päihdepoliklinikka ja nuorisopsykiatrinen vastaanotto. Nuorten seksuaaliterveyteen voidaan melko helposti vaikuttaa, jos niin halutaan, ja siihen johdonmukaisesti sekä riittävästi panostetaan. Suomen tilanne on siitä hyvä esimerkki.
Murrosiän kehitys ja seksuaalisuus
Käsitteenä seksuaalisuus sisältää muun muassa seksuaalisen kehityksen, biologisen sukupuolen, sosiaalisen sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen, nautinnon ja intiimiyden. Nuoren ihmisen identiteetin muotoutumiseen vaikuttavat tieto, biologia, sosiaalinen ympäristö, vallitsevat eettis-moraaliset ja uskonnolliset käsitykset ja lukuisat muut asiat. Seksuaalisuus muotoutuu vasta oman elämyksellisen sisäistämisen ja kokemusten kautta. Jotta nuori selviäisi murrosiän muutosvaatimuksista, hänellä tulee olla pysyvä läheisen aikuisen tuki. Laskentatavan mukaan 10–20 prosenttia ikäluokasta ei suoriudu murrosiän kehitystehtävästä. Lisäksi noin 10 prosenttia on selkeästi vaarassa epäonnistua. Silloin ihminen turvautuu epätarkoituksenmukaisiin, usein tuhoaviin suojamekanismeihin, jotka johtavat yhä suurempiin riskeihin. Sitä kautta psyykkinen pärjäämättömyys johtaa helposti syrjäytymiskierteen alkuun. Psyykkisen sairastumisen riskitekijöitä on tunnistettu useita. Niitä ovat geneettiset tekijät, häiriöt varhaisessa vuorovaikutuksessa sekä erilaiset traumat ja stressitekijät, kuten henkinen, fyysinen tai seksuaalinen hyväksikäyttö, kiusatuksi tuleminen, menetykset, muutot, somaattiset sairaudet, liian varhainen tai myöhäinen puberteettiin tulo sekä perheen pahoinvointi. Oireenmuodostuksesta, eli päihteiden käytöstä, syömishäiriöistä, seksuaalisesta riskikäyttäytymisestä ja vetäytymisestä, seuraa usein yhä paheneviin ongelmiin johtava kierre. On väärin odottaa jäsentynyttä, järkevää käytöstä ihmiseltä, joka ei tiedä, mitä haluaa, mitä tavoittelee tai mitä edes tuntee.
Seksuaalisen kehityksen tukeminen
Nuori hakeutuu harvoin terveydenhuollon ammattilaisten juttusille ennen ensimmäistä yhdyntää. Jos ehkäisynä on kondomi, tämän hankkimiseen ei terveyspalveluita – onneksi - tarvitakaan. Niinpä nuoren henkilökohtainen ensikontakti seksuaaliterveydenhuollon ammattilaisen kanssa tapahtuu myöhään, jos koskaan. Etenkin poikia palvelut ovat tavoittaneet heikosti.
Hyvin toimiva kouluterveydenhuolto on tärkeä ratkaisu tähän pulmaan. Määräaikaistapaamiset suovat tilaisuuden kohdata ja aloittaa keskustelu seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista. Keskustelua voidaan jatkaa myöhemmillä yksilötapaamisilla. Kouluterveydenhuolto tavoittaa myös pojat. Kun kouluterveydenhuolto toimii hyvin, sen ydintiimi, terveydenhoitaja ja lääkäri, kykenevät yhdessä pohtimaan tilannetta ja antamaan tukea toisilleen. Tarvittaessa voidaan konsultoida muita tahoja tai koota moniammatillista osaamista nuoren tueksi.
Mitä paremmin seksuaalikasvatus ja terveyspalvelut toimivat yhteen, sitä paremmat tulokset saavutetaan. Suomen vahvuus on ollut varsin läheinen yhteistyö näiden välillä. Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla on HPV-rokotusohjelmien puitteissa runsaan kahden vuoden ajan seurattu 600:ta 16–19-vuotiasta tyttöä. Tässä joukossa raskaudenkeskeytyksiä on esiintynyt 5/1000 vuodessa, eli alle kolmasosa sen ikäisten yleisestä esiintyvyydestä Suomessa. Oletettavasti tiivis seuranta, neuvonta ja maksuton raskaudenehkäisyn antaminen on vaikuttanut tähän. Toisaalta tässä ryhmässä on tullut esille useita kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta, kun asiaa on kysytty.
Koulun tehtävä seksuaalikasvatuksessa
Koulun seksuaalikasvatus on erinomainen kanava tavoittaa kaikki nuoret ja huolehtia riittävästä, ikään sovitetusta, suunnitelmallisesta, oikeita malleja ja asenteita tarjoavasta ja korkealaatuisesta terveyskasvatuksesta, huomioiden järjen, tunteen ja biologian tasolla tapahtuvan kehityksen (1). Käytännössä sekä seksuaalikasvatuksen laatu että määrä on ollut valitettavan kirjavaa. Terveystiedon opettamisen myötä koulujen seksuaaliopetus on selvästi parantunut viime vuosina. Jokaisen kehitysvaiheeseen ja elämäntilanteeseen sovitetun terveysneuvonnan antaminen on kuitenkin mahdotonta ryhmässä, sillä kypsyminen etenee hyvin yksilöllistä tahtia ja esimerkiksi yhdyntöjen aloittamisiän vaihtelu on varsin suurta. Väärään aikaan osuva tieto ei tavoita nuorta, ellei asia tunnu lainkaan ajankohtaiselta omassa elämässä. Väestöliitto toteutti vuonna 2000 seksuaaliterveystietokyselyn peruskoulun 8-luokkalaisten keskuudessa, johon vastasi yli 30 000 nuorta. Sen mukaan tietotaso oli hyvin vaihtelevaa eri koulujen välillä, ja pojilla kaikilta osin heikompaa kuin tytöillä (2). Kysely uusittiin tänä vuonna, ja osallistuminen oli entistä laajempaa. Joiltakin osin tietotaso oli kohentunut, oppilaat vastasivat 69 %:iin kysymyksistä oikein, kun tulos ensimmäisessä tutkimuksessa oli 66 %. Seksitauteja koskevat tiedot olivat edelleen heikot. Ja vain 37 % vastaajista tiesi missä kuukautiskierron vaiheessa nainen tulee helpoimmin raskaaksi.
Nuorten erityistarpeet ja palveluiden kehittäminen
Koska paikkakunnat Suomessa ovat hyvin erisuuruisia, on vaikeaa kuvitella järjestelmää, joka sinällään soveltuisi joka paikkaan. Valtakunnan tasolla tarvitaan silti keskustelua tavoitteista ja ihanneratkaisuista nuoruuteen liittyvissä erityiskysymyksissä.
Nuoruus pitää tunnustaa vaiheeksi, jonka aikana ihminen tarvitsee omia, erityisiä palveluitaan. Nämä palvelut pitää järjestää niin, että nuori osataan niissä kohdata. Niissä ”siedetään” nuorelle tyypillistä käyttäytymistä, ja nuori voi niihin luottaa. Nuori on saatava kokemaan itsensä hoidon ja suojaamisen arvoiseksi. Tämä vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja kykyä arvostaa nuoren itsemääräämisoikeuden kehittymistä. Se vaatii myös tietoja nuorten todellisuudesta ja tämän päivän riskeistä. Aikuisten neuvonta on tietolähteenä kilpailuasemassa kaverien ja median kanssa. Nuoren seksuaaliterveyspalveluissa lääketieteellä on sivuosa. Terveydenhoitajat voivat olla palvelujen tuottamisessa pääosassa; lääkäriä tarvitaan tukemaan, konsultoimaan ja vastaamaan työn lääketieteellisestä ajanmukaisuudesta. Kouluterveydenhuollon rinnalla tarvitaan kuitenkin myös vaihtoehtoista hoitopaikkaa, ehkäisy- tai nuorisoneuvolaa, jonka nuori voi halutessaan valita. Itsenäistymiskehityksen kannalta on luonnollista, että osa nuorista haluaa hakeutua muulle kuin perhelääkärille.
Seksuaaliterveys on läheisessä yhteydessä mielenterveyteen, ja seksiriskikäyttäytyminen kytkeytyy usein muuhunkin riskikäyttäytymiseen. Tästä syystä ihanteellinen malli voisi olla laaja-alaisesti nuorten asioihin vastaava nuorisoneuvola, jonka yhteydessä toimisi myös matalan kynnyksen päihdepoliklinikka ja nuorisopsykiatrinen vastaanotto. Nuoren valittavana olisi kolme kunnallista ilmaista palvelua: kouluterveydenhuolto, ehkäisy- tai nuorisoneuvola ja väestövastuulääkäri.
Seksuaaliterveyden tila Suomessa on pitkällä perspektiivillä huimasti parantunut. Seksitaudit olivat paljon yleisempiä, kun vanhempamme olivat nuoria 40-luvulla (tai isovanhempamme, riippuen lukijan iästä), tai 70-luvulla kun me (vanhempamme) olimme nuoria. Seksuaaliterveyden parantamiseksi tarvitaan edelleen uusia ponnistuksia. Väestöliitto julkaisi vuonna 2006 alussa seksuaaliterveyspoliittisen ohjelman, joka sisältää useita parannusehdotuksia (3). Siinä ehdotettiin mm. että kondomit ja ehkäisypillerit myönnettäisiin niitä tarvitseville alle 20-vuotiaille veloituksetta muiden Pohjoismaiden tapaan. Tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä tavoittamaan eri ryhmiä, kuten maahanmuuttajia ja vähemmistöryhmiä. Seksuaalikasvatuksen vaikuttavuudesta on runsaasti näyttöä, ja yhdessä hyvin suunniteltujen seksuaaliterveyspalvelujen kanssa voidaan saavuttaa hyviä tuloksia.
Dan Apter
ylilääkäri
Väestöliitto
seksuaaliterveysklinikka
etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi
Kirjallisuutta
1. Korteniemi-Poikela E, Cacciatore R. Seksuaalisuuden portaat. Opetushallitus 2000.
2. Kontula O, Cacciatore R, Apter D, ym.
Koululaisten tiedot seksuaaliterveydestä.
Väestöliiton Väestötutkimuslaitos
E11/2001.
3. Väestöliiton
seksuaaliterveyspoliittinen ohjelma. Helsinki, 2006.
 |
|