Publisher

National Public Health Institute
Original page

adults, children's development, families, home environment, mental welfare, young people

Julkaistu 24.11.2006

Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.

Mistä on pienet pojat tehty?
 Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista, koiran hännäntupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.

Kovin kaukaisilta ja romantisoiduilta kuulostavat vanhan kansanrunon säkeet tänään. Inkiväärin ja sammakoiden sijasta nykylapset on tehty pikemminkin Internetistä ja Salkkareista. Lapset itse tuskin voivat kuvitella aikaa ilman videoita, kännyköitä ja pelikoneita. Lasten arkiympäristö on monella tavalla muuttunut parissa vuosikymmenessä. Samanaikaisesti lasten eriasteinen henkinen pahoinvointi, psykososiaalinen oireilu ja psyykkiset häiriöt ovat lisääntyneet miltei kaikkialla maailmassa. Osa psyykkisiksi häiriöiksi luokiteltavasta oireilusta selittyy parantuneiden tutkimusmenetelmien ja oireiden paremman tunnistamisen pohjalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että erilainen oireilu on viime vuosikymmeninä paitsi lukumääräisesti lisääntynyt, myös laadullisesti vaikeutunut. Mistä tämä johtuu?  Yksittäisiä tekijöitä muutokseen on vaikea – ellei mahdotonta – osoittaa.

Erilaisten kehityksellisten riski- ja suojatekijöiden vaikutus eri ikävaiheissa, niiden toisiaan vahvistava tai vaimentava yhteisvaikutus sekä positiiviset ja negatiiviset ketjureaktiot tekevät syysuhdetarkastelun vaikeaksi. Samat riskitekijät vaikuttavat niin henkisen pahoinvoinnin kuin varsinaisten mielenterveyden häiriöiden syntymiseen.  Riskitekijän vaikutus riippuu lapsen haavoittuvuudesta, riskien kasautumisesta ja epäsuotuisan tilan jatkumisesta tai toistumisesta. Yksi, mutta vain yksi, näkökulma lisääntyneen oireilun ymmärtämiseen on tarkastella sellaisia lapsen arkipäivän tekijöitä, joissa on tapahtunut erityisen suuria muutoksia.

Perherakenteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet rajusti. Monen lapsen arkea on sukkulointi usean kodin ja vielä useamman ihmissuhteen välillä.  Yhteiskunnassa työ on jakautunut niin että toiset kuormittuvat liiallisesta työmäärästä, toiset työn puutteesta. Työelämän vaatimukset heijastuvat lapsiin paitsi vanhemman uupumuksen, myös fyysisen poissaolon kautta. Aikuisten omasta tarpeesta lieneekin syntynyt käsite laatuajasta.  Osittain se, mitä oma aikamme ihannoi lapsen itsenäisyytenä, olisi vielä muutama vuosikymmen sitten määritelty lapsen kaltoin kohteluksi.  Monella lapsella on arki aikuisten tavoin niin kiireinen, että aikaa leikille tai luovalle joutilaisuudelle ei ole.

Ajallemme tyypillistä on myös yksilön- ja ilmaisunvapauden korostaminen. Turhan usein unohdetaan, että erilaiset rajoitteet olisivat lastensuojelua parhaimmillaan. Lapset joutuvat nykyään kohtaamaan asioita, jotka aiemmin oli rajattu pois lapsen kokemusmaailmasta. Ehkä selkeimmin tämä on nähtävissä lapsen psykoseksuaalisen kehityksen osalta. Lapsi ei enää saa itse löytää omaa seksuaalisuuttaan oman kehityksensä mukaisesti, vaan joutuu kohtaamaan eri puolilta (mainoksista, televisiosta, peleistä, internetistä) pursuavan seksuaalisuuden liian aikaisin ja liian rajusti.  Lapsen rajat ulkomaailmaan ovat muuttuneet sekä laadullisesti että määrällisesti moninkertaistuneen median vuoksi. Kaikenlaista tietoa, niin hyödyllistä kuin haitallista, on helposti ja nopeasti saatavilla, mutta lapsen psyykkiset edellytykset sen käsittelemiseen ja kriittiseen tarkastelemiseen eivät ole vastaavasti kehittyneet. Tämän päivän lapsi on reaaliaikaisesti tietoinen maailman tapahtumista kaikkine katastrofeineen ja uhkineen. Vanha sanonta "tieto lisää tuskaa" on valitettavan totta monen lapsen kohdalla.

Ovatko lapset muuttuneet? Onko lapsuus lyhentynyt, kuten toisinaan kuulee väitettävän? Lasten kasvatus on aina ollut sidoksissa aikansa ihanteisiin ja arvoihin. Ulkoisista muutoksista huolimatta lapsen kasvun keskeiset peruselementit ovat kuitenkin pysyneet varsin muuttumattomina.  Puberteetti on jonkin verran aikaistunut vuosikymmenien saatossa, mutta tämä muutos johtunee aiempaa edullisemmista ravitsemus- ja ympäristötekijöistä. Lapsen psyykkinen kypsyminen tapahtuu sitä vastoin aivan yhtä hitaasti kuin ennenkin.

Lapsen kehitys ja persoonallisuuden muotoutuminen riippuvat sekä lapsen synnynnäisistä varustuksista (perimästä, raskaudenaikaisista olosuhteista ja synnytyksestä) että lapsen lähiympäristöön liittyvistä tekijöistä – aivan erityisesti lapsen vuorovaikutussuhteista. Uudet tutkimusmenetelmät ja lisääntynyt tutkimustieto ovat vain vahvistaneet sen, mitä pienten lasten äidit ovat aina tienneet: pieni vauva ei ole tabula rasa, "tyhjä taulu", vaan alusta asti saakka vuorovaikutukseen hakeutuva, ympäristöään aktiivisesti havainnoiva yksilö. Lapsen persoonallisuus muovautuu siitä tavasta, jolla lapsi otetaan vastaan ja jolla lasta ymmärretään. Vanhempien asenteet, odotukset, ja vanhemman oma elämänhistoria ovat vuorovaikutuksessa koko ajan läsnä. Lapsi elää perheessään suhdeverkostossa, jossa hänen kehitystään säätelevät suhteet vanhempiin ja sisaruksiin, muihin läheisiin, ja myöhemmin muihin aikuisiin ja ikätovereihin. Vuorovaikutuksessa saadut kokemukset muokkaavat lapsen kehittyvien aivojen rakennetta ja toimintaa, esimerkiksi hermoyhteyksien muodostumista, muistialueiden kehittymistä sekä kognitiivisten kykyjen ja tunne-elämän säätelyn kypsymistä.

Lapsi on vuosien ajan riippuvainen toisten hoivasta. Riittävän hyvä ja riittävän pitkään jatkuva hoiva on itsesäätelyn kehittymisen perusta. Lasta ei tulisi jättää liian aikaisin pärjäämään yksin, mutta ei myöskään tehdä liian pitkään asioita lapsen puolesta. Lapsen näkökulmasta ainoa todellinen laatuaika on tavallista arkista kiireetöntä yhdessäoloa vanhemman kanssa. Vain siten lapsi saa kokemuksen, että hän sellaisenaan on vanhemmalle arvokas. Oman leikillisyytensä riittävästi säilyttänyt vanhempi ymmärtää myös leikin merkityksen.  Parhaat eväät nuoruuteen onkin niillä lapsilla, jotka ovat saaneet kasvurauhan: mahdollisuuden kiireettömästi ja turvallisesti kasvaa ja kokea asioita yhdessä aikuisen kanssa – ja leikkiä rauhassa, ilman kiirettä ja suorituspaineita.


Terhi Aalto-Setälä
lastenpsykiatrian erikoislääkäri, tutkija
Lasten ja nuorten sairaala, nuorisopsykiatrian osastoryhmä
KTL, Nuoren mielenterveysyksikkö