Publisher

National Public Health Institute
Original page

adults, families, girls, mental health, mental welfare, parent-child relationship, young people

Julkaistu 24.11.2006

Aikuisten tärkeä tehtävä nuoruusikäisten elämässä on olla käytettävissä. Tarjonta synnyttää kysyntää. Isotkin asiat voivat tulla puheeksi yllättäen ja yleensä vasta silloin, kun aika ja paikka ovat nuoren itsensä mielestä sopivia.

Laatuaikakäsitteen voi heittää romukoppaan, sillä nuorelle ei välttämättä sovi silloin, kun aikuinen on raivannut kalenteristaan tilaa. Toimiva vuorovaikutus tekee reagoinnin ja puuttumisen helpommaksi, mikäli huolia ilmaantuu. Jos nuori osoittaa luottamusta kertomalla huolistaan, kannattaa aikuisen ottaa kohteliaisuus vastaan ja keskittyä hetkeksi nuoren asioihin. Se hetki ei nimittäin välttämättä kestä kovin kauan.

Nuoren ikä ja kehitysvaihe ovat tärkeitä tekijöitä, kun pohditaan nuoren ongelmien laatua ja niihin reagoimista. Mitä nuoremmasta nuoresta on kyse, sitä enemmän tarvitaan aikuisilta tulevia ohjeita ja sitä vaikeampaa nuorelle saattaa olla esim. tunteiden sanallinen kuvaaminen. On myös hyvä muistaa, että pojat ja tytöt ovat erilaisia. Yleistäen voidaan sanoa, että tytöille huolista puhuminen on usein helpompaa kuin pojille ja tytöt hakevat helpotusta ongelmiin mieluummin keskustelun kautta kuin pojat. Nuoruusiässä tytöt myös hakeutuvat useammin terveyspalvelujen piiriin kuin pojat. Jokainen nuori on kuitenkin ennen kaikkea oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa, eikä näitä yleistyksiä pidä soveltaa sellaisenaan. Oikean suuntainen tapa reagoida ja auttaa löytyy helpoimmin, jos tuntee nuoren riittävän hyvin. Voi myös kysyä suoraan: miten toivot, että auttaisin? Tai: mihin haluaisit apuani?

Nuoren asioista pitää aina välillä kysyä, vaikkakin intensiivistä tenttaamista kannattaa välttää silloin, kun nuori ei ole puhetuulella. Aikuisten tehtävä on pitää huolta ja tähän rooliin kuuluu esim. menemisten ja tulemisten kysely, vaikka nuoren antamat vastaukset olisivat yksitavuisia murahduksia. Kyselyn puuttuminen kokonaan voidaan tulkita huolenpidon puutteeksi, mikä on viime kädessä vakavampi ongelma kuin liiallinen puuttuminen. Yhteenottoja ja ”vääntöä” arkisista asioista ei kannata turhaan pelätä, sillä selkeät, mutta joustavat rajat ja aikuisen läsnäolo luovat turvallisuuden tunnetta. Aikuinen ei ole nuorelle kaveri ja aikuisen rooliin kuuluu myös se, että on tarvittaessa vastuksena nuorelle, kun tämä tutustuu itseensä ja hakee omia rajojaan. Riitely ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, eikä toisten ihmisten loukkaaminen kannata. Asiaa auttaa, jos aikuinen pystyy pysymään rauhallisena. Tunteita saa toki näyttää, mutta ideaalitilanteessa aikuinen hallitsee omat tunteensa ja impulssinsa niin, että tilanne kokonaisuudessaan pysyy hallinnassa ja nuorella säilyy luottamus siihen, että aikuiseen voi turvautua.

Nuori ja aikuinen voivat olla huolissaan eri asioista. Aikuinen voi esim. kantaa huolta nuoren koulumenestyksen laskusta, kun nuori taas murehtii sitä, että kaverisuhteissa on ongelmia. Molempien huolten takaa voi löytyä jokin yhteinen tekijä, mutta keskustelun alkuun pääsee helpommin, kun lähtee liikkeelle sellaisista asioista, jotka ovat nuorelle ajankohtaisia ja päällimmäisenä mielessä. Nuori voi hahmottaa asiat hyvinkin eri tavalla kuin aikuinen. On siis erittäin tärkeää muistaa kuunnella nuoren omaa näkemystä asioista ja niiden merkityksestä. Esim. ulkonäköön ja ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa nuoret voivat olla herkkiä loukkaantumaan ja suojelevat itseään tarkasti. Tätä nuoruusikään kuuluvaa herkkänahkaisuutta kannattaa kunnioittaa, välttää loukkaamista ja ottaa myös aikuisten korvissa pieniltä kuulostavat huolet tosissaan.

Turvautumisen kohde kertoo nuoren hyvinvoinnista

Nuoret luonnollisesti puhuvat asioistaan paljon kavereiden kanssa ja monet tavalliset huolet ovatkin sellaisia, joita aikuisille ei kerrota – eikä aina tarvitsekaan kertoa. Joskus kaverit kertovat jonkun nuoren asioista eteenpäin aikuisille, koska ovat huolissaan. Nämä huolet kannattaa aina selvittää ja ottaa asianosaisen itsensä kanssa puheeksi, sillä kavereilla voi olla tärkeää tietoa asioiden todellisesta tilasta. Suurten huolien ja isojen vastoinkäymisten kohdalla parhaan avun näyttävät kuitenkin saavan ne, jotka turvautuvat aikuisiin. Valitettavasti näyttää kuitenkin olevan niin, että esim. ne nuoret, joilla on psyykkisiä häiriöitä ja niihin liittyviä huolia turvautuvat nimenomaan ystäviinsä, kun taas yleensä hyvin pärjäävät nuoret taas turvautuvat luontevammin aikuisiin huolien ilmaantuessa.

Nuori ei aina kerro omille vanhemmilleen asioistaan. Syitä voi olla monia ja voi tuntua loukkaavaltakin kuulla, että joku muu on huolissaan nuoresta ilman että itse vanhempana on huomannut huolenaihetta. Nuorta kuitenkin auttaa parhaiten se, että lähellä olevat aikuiset ”vetävät yhtä köyttä”. Eri tilanteissa huomataan eri asioita ja niinpä esim. koulussa saatetaan nähdä, että nuori ei voi hyvin, vaikka se ei kotona yhtä selvästi tulisikaan esiin. Nuoret ovat tarkkoja luottamuksesta, eikä mitään yhteydenottoja esim. vanhempien ja koulun kesken kannata tehdä ilman, että niihin pyytää luvan nuorelta itseltään tai vähintään kertoo hänelle yhteydenotosta. Sellaiset huolet, jotka selvästi haittaavat nuoren kykyä selvitä jokapäiväisestä elämästä (esim. viikkoja kestävä masennuksen tunteet tai ahdistuneisuus, päihteiden ongelmakäyttö, vakavat vaikeudet suhteissa aikuisiin tai ikätovereihin), edellyttävät yhteydenottoa terveydenhuoltoon.

Linnea Karlsson
erikoistuva lääkäri
KTL
Nuorten mielenterveysyksikkö TYKS
Nuorisopsykiatrian klinikka

Kirjallisuutta
1. Dubow EF, Lovko KR, Kausch DF. Demographic differences in adolescents´ health concerns and perceptions of helping agents. J Clinical Child Psychology 1990;19:44–54.

2. Gould M, Munfakh JLH, LUbell K, Kleinman M, Parker S. Seeking help from the internet during adolescence. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2002;41:1182–9.

3. Offer D, Howard KI, Schonert KA, Ostrov E. To whom do adolescents turn for help? Differences between disturbed and nondisturbed adolescents. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1991;30:623–30.

4. Saunders SM, Resnick MD, HIberman HM, Blum RW. Formal help-seeking behavior of adolescents identifying themselves as having mental health problems. J Am Acad Child Adoelsc Psychiatry 1994;33:718–28.