Apunavigaatio
Influenssa A
Influenssa A
Talven 2006–2007 epidemian aiheuttivat H3N2 -alatyypin virukset, joille on ollut tyypillistä taudinkuvaltaan vaikeat tapaukset pienillä lapsilla ja 65 vuotta täyttäneillä. Lasten osuus tartuntatautirekisterin influenssa A -löydöksistä oli huomattava. Löydöksistä alle 5-vuotiaiden osuus oli 24 prosenttia. Sen sijaan yli 64 vuotiaitten osuus oli vain 7 prosenttia. Kolmas huomattava ikäryhmä oli 15–24 vuotiaat, joiden osuus kaikista löydöksistä oli 13 prosenttia. Tässä ikäryhmässä ovat varusmiehet yliedustettuina. Ensimmäisiä influenssatapauksia todettiin jo marras-joulukuussa, kuitenkin epidemia käynnistyi vasta tammikuussa ja saavutti huippunsa helmi-maaliskuussa. Viimeiset yksittäiset influenssa A-tapaukset raportoitiin toukokuussa.
Kauden 2006-2007 H3N2-virukset ovat edelleen kehittyneet Fujian/411/02 -viruksesta tai sen lähisukulaisista. Kaudella 2003-2004 Fujian-virusten ilmaantuminen oli uusi tuulahdus H3-virusten antigeenisessä muuntumisessa ja ne saivatkin kyseisenä kautena aikaan varhaisen ja voimakkaan epidemian. Antigeenisesti talven 2006–2007 virukset edustivat Wisconsin/67/05-tyyppisiä variantteja ja kuuluvat samaan geneettiseen kehityshaaraan kuin syksyllä 2006 rokotteessa ollut Wisconsin/67/05 H3N2 -virus. Ainakin tämän alatyypin osalta, rokotteen koostumus oli kohdallaan. Talvella 2006-2007 kiertäneiden H3-virusten läheinen sukulaissuhde kahden edellisen talven epideemisiin viruksiin selittää ainakin osittain epidemian pienuuden, koska huomattavalla osalla väestöä oli jo jonkinlainen immuniteettiä näitä viruksia vastaan.
Lasten ja nuorten aikuisten viruksiksi leimautuneita H1N1-alatyypin influenssa A -viruksia diagnostisoitiin Kansanterveyslaitoksessa vain yhdeltä henkilöltä. Virus vastasi antigeenisesti ja geneettisesti muuallakin tavattua Solomon Islands/3/2006 -virusta, josta syksyllä 2007 tuli rokotevirus. Tämän variantin merkitys huomattiin vasta sen jälkeen kun helmikuussa 2006 oli tehty päätös käyttää rokotteessa edelleen New Caledonia/20/99 -virusta H1N1-virusten edustajana. Onneksi H1N1-virus ei ole aiheuttanut laajempaa epidemiaa.
information page
guide
- Hinkuyskän keskimääräinen vuotuinen esiintyvyys ja vaihteluväli Suomessa vuosina 1997–2003/ Rokottajan käsikirja
- Terveys 2015
magazine article
- Kaikille 65-vuotta täyttäneille maksuton influenssarokotus tänäkin syksynä
- Influenssakausi alkamassa varhain
- Influenssatalvi 2002/03 takana - uusi edessä