Publisher

National Public Health Institute
Original page

(klorering), (vedenkäsittely), campylobacter, chemicals, drinking water, epidemics, groundwater, household water, microbes, norovirus, pathogens, viruses, water

Julkaistu 20.9.2006

Juomaveden tulisi aina olla käyttäjilleen turvallista. Vaikka suurin osa Suomessa jaettavasta juomavedestä täyttää kaikki laatuvaatimukset, on meilläkin esiintynyt juomaveden välityksellä leviäviä epidemioita. Vuosien 1998 - 2006 aikana raportoitiin 56 vesiepidemiaa, joissa sairastui yhteensä noin 16 800 ihmistä.

Vesiepidemiat kohdistuvat useimmin pieniin, alle 500 käyttäjälle vettä tuottaviin pohjavedenottamoihin. Vesiepidemioiden joukossa on kuitenkin myös laajoja kunnallisten vesilaitosten jakamasta talousvedestä aiheutuneita epidemioita, joissa sairastuneiden lukumäärä on kohonnut jopa tuhansiin ihmisiin.

Tärkeimmät toimenpiteet vesiepidemioissa

• Talousveden saastumisesta tiedottaminen kuluttajille
• Talousveden käyttörajoitukset ja/tai juomaveden keittokehotus
• Vaihtoehtoinen vedenhankinta tarvittaessa
• Tehostettu vesinäytteiden analysointi epidemian syyn selvittämiseksi
• Talousveden desinfioinnin aloittaminen ja/tai tehostaminen
• Talousveden saastumisen syyn korjaaminen

Paikallisen terveydensuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu tehdä epidemiaepäilyilmoitus Kansanterveyslaitokselle (Sosiaali-ja terveysministeriö 1997).

Vesiepidemiatilanteen hoitoon on saatavissa asiantuntija-apua Kansanterveyslaitoksen ympäristöterveyden osastolta Kuopiosta:
Yhteystiedot: Erikoistutkija Ilkka Miettinen, puh. 017-201371

Epidemian havaitseminen

Suomessa on seurattu ruokamyrkytysepidemioita vuodesta 1975 lähtien. Ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden ilmoitusvelvollisuuden voimaan astuminen vuonna 1997 tehosti epidemioiden raportointia. Aiemmin vesiepidemioista ilmoittaminen perustui vapaaehtoiseen menettelyyn. Suurin osa vesiepidemioista (75 %) on ilmennyt pienillä, alle 500 käyttäjää palvelevilla vedenottamoilla. Pienien vedenottamoiden suuri osuus raportoiduista vesiepidemioista osoittaa sen, että ilmoitusjärjestelmä toimii (Kuva 1).

Kuva 1. Vesiepidemioissa 1998-2006 sairastuneiden ihmisten lukumäärä/tapaus.

Vesivälitteisen epidemian nopea havaitseminen on ollut usein vaikeaa käytännössä. Tämä johtuu siitä, että talousveden normaali laadunvalvonta ei aina havaitse juomaveden saastumista. Useimmiten epidemian olemassaolo on ilmennyt vasta ensimmäisten potilastapausten myötä.

Vesiepidemioiden syyt

Suurin osa vesiepidemioista on aiheutunut mikrobien saastuttamista pohjavesistä. Muutama vesiepidemia on aiheutunut myös puhdistamattoman järvi- tai jokiveden käytöstä juomavetenä. Vaikka suurin osa vesiepidemioista on ilmennyt pienillä yhteisöjen ja tai vesiosuuskuntien ylläpitämillä pohjavedenottamoilla, on valtaosa sairastuneista henkilöistä kuulunut kunnallisten vesilaitosten piiriin (Kuva 2).

Pohjavesiesiintymiä ovat saastuttaneet pintavalumat (lumien sulaminen, tulvat, rankkasateet) ja jäteveden pääsy pohjaveteen. Useimmiten vesiepidemioita on esiintynyt keväisin lumien sulaessa maan ollessa vielä roudassa, sekä syksyisin rankkasateiden yhteydessä, jolloin pintavalumien todennäköisyys on suurimmillaan. Kesäaikaan vesiepidemioita on esiintynyt tyypillisesti leiri- ja lomakeskuksissa, koska näissä kohteissa on toimintaa ja veden kulutusta ainoastaan kesäisin.

Kuva 2. Vesiepidemioissa sairastuneiden lukumäärä erilaisissa juomaveden tuotantojärjestelmissä.

Suomessa vesiepidemioita aiheuttaneet mikrobit

Analytiikan kehittymisen ansiosta taudinaiheuttajat kyetään havaitsemaan aiempaa paremmin. Suurin osa viime vuosina esiintyneistä epidemioista on aiheutunut noroviruksista (ent. kalikivirukset, 72 % sairaustapauksista) sekä kampylobakteereista (25 % sairaustapauksista) (Kuva 3). Nämä mikrobit säilyvät varsin pitkiä aikoja luonnossa, kulkeutuvat maaperässä ja vesistöissä hyvin ja niiden taudinaiheuttamiskyky on suuri.

Norovirusten aiheuttamat vesivälitteiset epidemiat ajoittuvat pääosin lopputalveen ja kevääseen, jolloin väestössä on yleensä liikkeellä mahatautia (ns. talvioksennustauti). Talviset olosuhteet edistävät norovirusten säilymistä ja leviämistä.

Kampylobakteeriepidemioiden esiintyminen ajoittuu suurimmalta osalta loppukesään ja alkusyksyyn, jolloin väestössä esiintyy runsaimmin kampylobakteeri-infektioita ( tartuntatautirekisteri). Yhdyskuntien jätevesien lisäksi kampylobakteereita päätyy luonnonvesiin myös eläinten ulosteiden välityksellä.

Kuva 3. Vesiepidemioita aiheuttaneiden mikrobien osuudet sairastuneista.

Vesiepidemian pysäyttäminen

Epidemiaa epäiltäessä kyseessä olevan kunnan epidemiaselvitystyöryhmän tulee kokoontua ja aloittaa epidemiatilanteen hoitaminen. Vesiepidemiatilanteen hoitamisessa on tärkeää päästä torjuntatoimiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tärkeä osa epidemian hallintaa on etukäteen tehtävä varautuminen epidemian hoitamiseen. Tämä edellyttää eri viranomaisten välistä yhteistyötä, jossa eri toimijoiden tehtäväjako on selvillä. Vesiepidemian pääasiallinen selvitysvastuu on aina kunnan terveydensuojeluviranomaisella.

Vesiepidemian pysäyttämisen kannalta oleellista on se, että toimenpiteisiin ryhdytään heti sairaustapausten ilmaannuttua, vaikka täyttä varmuutta juomaveden välityksellä leviävästä epidemiasta ei analyysitulosten puuttuessa ole vielä olemassa.

Tärkein asia vesiepidemian hoitamisessa on siitä tiedottaminen. Tätä ei voi korostaa liikaa. Useimmissa vesiepidemioissa torjuntatoimet ovat onnistuneet hyvin, mutta kritiikkiä seuraa puutteellisesta tiedottamisesta.

Vesiepidemian pysäyttäminen tapahtuu tehokkaimmin antamalla juomaveden kuluttajille kehotus juomaveden keittämisestä tai sen käyttörajoituksista. Juomaveden desinfioinnin avulla voidaan tuhota vesilaitokselta lähtevät mikrobit, mutta desinfioinnin käynnistymisen ajan on juomaveden keittokehotus nopein ja tehokkain keino vaikuttaa juomaveden mikrobiologiseen laatuun.

Potilas- ja vesinäytteiden otto on tarpeen epidemian aiheuttajan ja saastelähteen selvittämiseksi ja varmistamiseksi. Potilasnäytteiden otosta on annettu erilliset ohjeet ( Näytteenotto-ohje vatsatautiepidemioissa). Vesiepidemiatilanteissa vesinäytteistä tulisi tehostetun indikaattorianalytiikan (E. coli - ja enterokokkianalyysit) lisäksi tutkia todellisten taudinaiheuttajamikrobien, erityisesti norovirusten ja kampylobakteerien esiintymistä. Lisätietoja vesinäytteiden otosta ja vesimikrobiologisista analyyseistä epidemiatilanteissa löytyy Kansanterveyslaitoksen Ympäristöterveyden osaston palvelusivuilta: Mikrobiologiset tutkimukset vesiepidemianäytteistä.

Vesilaitoksen tulee yhteistyössä terveydensuojeluviranomaisen kanssa käynnistää verkoston puhdistaminen huuhtelujen, desinfioinnin ja vaihtoehtoisen puhtaan veden toimittamisen avulla. Vesilaitoksen tulee selvittää likaantumisen aiheuttanut syy. Samalla tulee tehdä toimenpiteet, joilla estetään juomaveden likaantumisen uusiutuminen. Vaikeissa verkoston saastumistapauksissa on myös päädytty koko verkoston desinfiointiin ns. shokkikloorauksen (10 mg Cl₂/l) avulla. Tällä toimenpiteellä Voidaan tuhota mikrobit, jotka ovat pesiytyneet verkostojen saostumiin ja biofilmeihin. Shokkikloorauksen ajan täytyy kuluttajille toimittaa puhdasta, juomakelpoista vettä esim. paloautojen avulla.

Epidemiaselvitys (KTL, Infektioepidemiologian osasto)

Ympäristöterveyden erityistilanteiden opas (STM)

Kirjallisuutta

Hatakka, M., Johansson, T., Kuusi, M., Loukaskorpi, M., Maijala, R. ja Nuorti, P. 2002. Ruokamyrkytykset Suomessa vuonna 2001. Elintarvikeviraston julkaisuja 4/2002, Helsinki.

Hänninen, M-L. 2002. Juomaveden mikrobiologiset riskit: alkueläimet: Giardia ja Cryptosporidium. ss. 246-252. Raportti: Finnish Research Programme on Environmental Health 1998-2001 - SYTTY, Kuopio.

Lahti, K.. 1991.Vesiepidemiat Suomessa vuosina 1980-1990. Vesitalous; 5: 30-32.

Miettinen, I., Zacheus, O. ja Vartiainen, T. 2001. Vesiepidemioiden ehkäisy. Vesitalous; 5: 9-11.

Pitkänen, T. 2004. Talousveden mikrobiologiset määritykset. Ympäristö ja terveys –lehti. 6: 39-43.

Sosiaali-ja terveysministeriö. 1997. Sosiaali-ja terveysministeriön ohje nro. 1/021/97. Helsinki

Vartiainen, T., Zacheus, O. ja Miettinen, I. 2001. Vesiepidemiat ja niiden syyt. Vesitalous; 5: 6-8.