Publisher

National Public Health Institute
Original page

BCG Vaccine, chickenpox vaccine, composition, culture techniques, emulsifying agents, excipients, hepatitis b vaccines, immunity, injurious effects, measles-mumps-rubella vaccine, pertussis vaccine, pneumococcal vaccines, poliovirus vaccine, inactivated, poliovirus vaccines, vaccination, vaccines, vaccines, acellular, vaccines, attenuated, yellow fever vaccine

Julkaistu 2.1.2005

Ihanteellinen rokote sisältää vain vaikuttavan aineen eli immunogeenin ja apuaineet. Rokotteiden vaikuttavat aineet herättävät elimistön immuunivasteen. Apuaineet ovat välttämättömiä rokotteiden sopivan koostumuksen, hyvän tehon, helpon käytön ja pitkän säilyvyyden takaamiseksi.

Immunogeenit

Rokotteissa on aktiivisen vastustuskyvyn kehittymiselle tärkeitä mikrobeja tai mikrobien osia, jotka elimistön puolustusjärjestelmä tunnistaa. Rokottamiseen voidaan käyttää kolmen tyyppisiä immunogeenejä. Eri rokotetyypit on lueteltu taulukossa 1.

Tuotantotavaltaan yksinkertaisimmat rokotteet sisältävät inaktivoituja eli tapettuja kokonaisia taudinaiheuttajia. Tuotantoon hyväksytyt bakteerikannat on viljelty ravintoliuoksissa ja viruskannat hedelmöitetyissä kananmunissa tai soluviljelmissä. Mikrobit on erotettu ravintoliuoksestaan tai soluviljelystä sekä kemiallisesti inaktivoitu ja puhdistettu. Rokotteet sisältävät vastustuskyvyn kannalta tärkeät mikrobin osat (antigeenit) mutta usein myös suojan kannalta tarpeettomia osia, jotka saattavat aiheuttaa haittavaikutuksia. Esimerkiksi kokosoluhinkuyskärokote sisältää tapettuja hinkuyskäbakteereja. Sen ongelmana ovat usein ilmenevät paikallisoireet ja kuumereaktiot. Niinpä kokosolurokotteen tilalle on kehitetty uusia, soluttomia hinkuyskärokotteita, jotka sisältävät vain hinkuyskäbakteereista eristettyjä ja puhdistettuja, suojan kannalta tärkeitä antigeeneja. Nämä soluttomat rokotteet ovat hyvin siedettyjä. Sen sijaan tapetuista kokonaisista polioviruksista valmistettu rokote on helppokäyttöinen ja aiheuttaa haittavaikutuksia vain harvoin.

Rokotteen tulisi sisältää vain suojaustehon kannalta oleellisia mikrobin antigeeneja (proteiineja tai pintapolysakkarideja) mahdollisimman puhtaina. Difteria- ja tetanustoksoidit ovat tyyppiesimerkkejä puhtaista antigeenirokotteista. Niissä bakteerin erittämä myrkky, toksiini, on puhdistettu ja kemiallisesti formaldehydillä muutettu myrkyttömäksi toksoidiksi. Pneumokokkirokotteessa on pneumokokkibakteerien pinnalta puhdistettuja polysakkarideja.

Uusinta rokotesukupolvea edustaa hepatiitti B -rokote, jossa viruksen pintaproteiinit on tuotettu hiivasoluissa modernin biotekniikan avulla. Hiivan perintöainekseen on liitetty hepatiitti B -viruksen pintaproteiinin geeni, jolloin hiivasoluviljelmä tuottaa immunogeenia helposti puhdistettavassa muodossa tehokkaasti ja taloudellisesti.

Rokotteessa voi olla myös eläviä mikrobeja, jotka on heikennetty siten, että niiden taudinaiheuttamiskyky on kadonnut mutta immunogeenisuus säilynyt. Suomessa käytössä olevista rokotteista tällaisia ovat BCG (tuberkuloosi)-, MPR (tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokko)-, vesirokko- ja keltakuumerokote sekä rotavirusrokote.

Eläviä, heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävät rokotteet saavat aikaan luonnollista infektiota muistuttavan tilan. Nämä rokotemikrobit tarttuvat ani harvoin rokotetun lähikontakteihin. Koska heikennetyt rokotemikrobit lisääntyvät elimistössä, syntyy riittävä suoja jopa yhdellä rokotuskerralla. Käytettäessä inaktivoituja mikrobeja tai niiden puhdistettuja antigeeneja sisältäviä rokotteita tarvitaan tavallisesti useita rokotuksia riittävän suojan aikaansaamiseksi ja tehosterokotuksia suojan säilymiseksi.

Apuaineet

Rokotteiden apuaineista tärkein on vesi, johon rokotteiden muut aineosat on liuotettu. Muita apuaineita ovat tehosteaineet eli adjuvantit, säilytysaineet, emulgaattorit, stabilointiaineet ja pH-indikaattorit.

A.Tehosteaineet

Rokotteiden tehon parantamiseksi vaikuttavat aineet voidaan kiinnittää (adsorboida) adjuvanttiin, joka vahvistaa rokotteen vaikutusta, tai liittää kemiallisesti (konjugoida) kantajaproteiiniin. Immunogeenin adsorbointi tai konjugointi parantaa immuunivastetta. Adjuvanttina rokotteissa on jokin liukenematon alumiinisuola, esimerkiksi alumiinifosfaatti. Hib-rokotteessa heikosti immunogeenisen Haemophilus influenzae tyyppi b -bakteerin pintapolysakkaridi on liitetty kantajaproteiiniin, esimerkiksi difteria- tai tetanustoksoidiin, jolloin immuunivaste paranee huomattavasti.

B. Säilytysaineet

Säilytysaineet suojaavat rokotteita vierailta mikrobeilta. Yleisimmät säilytysaineet ovat tiomersaali, formaldehydi, fenoksietanoli, fenoli ja neomysiini. Säilytysaineiden pitoisuudet rokotteissa ovat niin pieniä, etteivät rokotteet ole myrkyllisiä.

Säilytysaineista eniten keskustelua on aiheuttanut tiomersaali. Tiomersaali on elohopeayhdiste, jota on 60 vuotta käytetty rokotteiden tehokkaana säilytysaineena. Uusissa ja uusituissa kerta-annospakatuissa rokotteissa sen käytöstä on luovuttu, sillä elohopeayhdisteiden lisäämistä lääkkeisiin vältetään varmuuden vuoksi. Toinen syy nimenomaan tiomersaalin välttämiseksi on, että se voi aiheuttaa kosketusihottumaa: Suomen yliopistollisten sairaaloiden ja Työterveyslaitoksen vuosina 1995 ja 1996 tekemissä epikutaanitesteissä 4 % tutkituista reagoi tiomersaaliin. Tiomersaalin aiheuttama kosketusihottuma ei ole rokottamisen vasta-aihe. Välitön yliherkkyys tiomersaalille on äärimmäisen harvinaista.

C. Muut apuaineet

Rokotteisiin lisätään suoloja, aminohappoja ja orgaanisia happoja, jotta niistä saadaan isotonisia ja neutraaleja injektioiksi sopivia liuoksia tai suspensiota. Pieniä määriä emulgaattoreita (oktoksynolia ja polysorbaattia) käytetään proteiini- ja virusantigeenien liukenemisen parantamiseksi. Useissa kylmäkuivatuissa rokotteissa on säilyvyyttä parantavana aineena (stabilaattorina) glyserolia, sakkaroosia, laktoosia, sorbitolia, mannitolia, liivatetta, pilkottua liivatetta tai ihmisen albumiinia. Rokotteen pH-indikaattorina voidaan käyttää fenolipunaa rokotteen käyttökelpoisuuden osoittamiseksi: väärä happamuusaste näkyy värimuutoksena.

D. Tuotantoprosessin jäämät

Rokotteiden valmistuksen eri vaiheissa käytetään lukuisia biologisia ja kemiallisia aineita. Esimerkiksi rokotevirusten viljelyiden alkuvaiheessa lisätään antibiootteja (neomysiiniä, polymyksiiniä, streptomysiiniä, gentamysiiniä ja/tai tetrasykliiniä) suojaamaan viljelmää bakteerikontaminaatiolta. Soluviljelmistä rokotteeseen voi jäädä kanan tai apinan proteiinia tai vasikan seerumia. Niiden pitoisuus lopullisessa rokotteessa on hyvin pieni laimentumisen ja puhdistusvaiheiden jälkeen. Rokotemikrobien ja toksiinien inaktivoinnissa käytetystä formaldehydistä, glutaraldehydistä, tiomersaalista tai Cetavlonista (setyylitrimetyyliammoniumbromidista) voi pieniä määriä olla jäljellä puhdistuksen jälkeenkin. Jos rokote sisältää mitattavia määriä sellaisia jäämiä tai apuaineita, jotka voivat aiheuttaa allergisia oireita (erityisesti välitöntä yliherkkyyttä), aineet mainitaan Rokottajan käsikirjan kutakin rokotetta käsittelevässä osassa. Jos jäämäpitoisuudet ovat niin pieniä, ettei niitä farmakopean mukaisilla laboratoriomenetelmillä havaita, niitä ei ole mainittu Rokottajan käsikirjassa. Maininnat tällaisista "teoreettisista" jäämistä voi löytää rokotteen pakkausetelistä, Pharmaca Fennicasta tai valmisteyhteenvedosta, joka on nähtävänä Lääkelaitoksen kotisivuilla (www.nam.fi).