Publisher

Savonia-amk / Terveysala Kuopio

Vanhempien tulee seurata mm. vastasyntyneen navan paranemista, ihoa, silmiä ja elimistön toimintaa. Synnytys voi aiheuttaa vauvalle ohimeneviä muutoksia tai vaurioita, tai lapsella voi olla synnynnäisiä vaurioita.

Napatynkä

Navan tynkä kuivuu ensimmäisten päivien aikana ja irtoaa parin ensimmäisen viikon kuluessa. Navan pohja on usein jonkin verran kostea. Sitä puhdistetaan vedellä ja kuivataan pumpulipuikolla. Jos napa alkaa erittää nestettä tai jos erite on sameaa ja haisevaa, selvitetään, onko kyseessä bakteeritulehdus.

Iho

Normaali iho

Vastasyntyneen iho on ohut. Lapsen syntyessä ihoa peittää talimainen lapsenkina. Sitä ei tarvitse hangata pois. Pienestäkin kosketuksesta ja pesuista voi iholle nousta nokkosrokkotyyppisiä paukamia ja punotusta (”ihopuhti”). Nämä häviävät itsestään, eivätkä vaadi mitään hoitoja.

Ihon bakteeritulehdus

Vastasyntyneen märkärupi ilmaantuu tavallisesti ihopoimujen alueille, kuten kaulaan, korvanlehtien taakse, nivustaipeisiin ja vaippa-alueelle. Kyseessä on ihon bakteeritulehdus, jonka tyypillisin aiheuttaja on stafylokokki-bakteeri. Aluksi iholle ilmaantuu pieniä pistemäisiä märkänäppyjä, jotka leviävät laakeammiksi märkärakkuloiksi. Useimmiten hoidoksi riittää paikallishoito desinfioivalla ihonpuhdistusaineella ihorakkuloiden kohdalta. Mikäli rakkuloita on kauttaaltaan vartalolla, voidaan lapsi kylvettää vedessä, johon on lisätty desinfioivaa pesunestettä. Mikäli tämä paikallishoito ei riitä, lapselle annetaan antibioottihoito suonensisäisesti 5 - 7 vuorokauden ajan.

Luomet

Punertavat ns. mansikkaluomet ovat tavallisia ja viattomia. Ne häviävät tai vaalenevat iän myötä, eikä niistä jää arpia. Ruskeat luomet näytetään lastenlääkärille, joka päättää luomen koon ja sijainnin perusteella jatkoseurannan tai hoidon tarpeesta.

Silmien sidekalvon verestys ja tulehdukset

Synnytyksen yhteydessä silmien sidekalvolle saattaa muodostua verenpurkaumia, jotka näkyvät ensimmäisten elinpäivien ajan. Verenpurkaumat katoavat kuitenkin itsestään. Silmien rähmiminen on tavallista ja hoidoksi riittää silmien siistiminen veteen kostutetulla vanulla useita kertoja vuorokaudessa. Mikäli erite muuttuu paksummaksi, vihertäväksi rähmäksi ja silmäluomet punoittavat puhdistamisesta huolimatta, aloitetaan antibioottisilmätipat. Oireilun jatkuessa on selvitettävä, onko kyseessä varsinainen tulehdus vai kyynelkanavan tukkeutuminen.

Elimistön toiminta

Hengitysteiden ja keuhkojen avautuminen

Sikiökaudella hengitystiet ovat täynnä nestettä. Vastasyntyneen ensimmäisen hengenvedon tarkoitus on ilmastoida nestetäytteiset hengitystiet. Keuhkojen ilmastointi vaatii suuria paineita. Tällöin keuhkorakkula voi revetä ja pieni määrä ilmaa voi päästä keuhkopussiin (ilmarinta). Pienet ilmavuodot korjaantuvat itsestään. Mikäli ilmavuotoon liittyy vähäisimpiäkään hengitysvaikeuksia, lapsi hoidetaan vastasyntyneiden teho-osastolla. Tilanne korjautuu yleensä muutamien päivien kuluessa.

Ilmastoitumisen jälkeenkin keuhkokudoksessa on vielä runsaasti nestettä. Ensimmäisinä elintunteina neste imeytyy verenkiertoon ja imuteihin. Jos imeytyminen on hidasta, keuhkokudos jää kosteaksi ja lapselle kehittyy tilapäisiä hengitysvaikeuksia, josta käytetään nimitystä " wet lung" tai TTN (transient tacypnea of neonate). Lapsi tarvitsee usein lisähappea, joskus hengitysavustusta, mutta oireet häviävät yleensä muutamassa päivässä.

Sydämen sivuääni

Sydämen sivuääni on useimmiten viaton, eli ääni muodostuu veren virratessa terveessä sydämessä ja verisuonissa voimakkaina pyörteinä. Joskus sivuääni voi olla merkki sydämen rakenteellisesta poikkeavuudesta. Tämän asian selvittämiseksi tutkitaan sydänfilmi, kaikkien raajojen verenpaineet sekä sydämen ja keuhkojen röntgenkuva. Tarvittaessa lapsi ohjataan sydämen ultraäänitutkimukseen.

Vastasyntyneen keltaisuus

Noin kolmannes lapsista kellastuu ensimmäisinä elinvuorokausina. Vastasyntyneen kellastumisella tarkoitetaan tilaa, jossa punasolujen hajotessa bilirubiinia kertyy elimistöön. Vastasyntyneen punasolujen elinaika on lyhyempi kuin aikuisilla. Vanhat punasolut hajoavat elimistössä vapauttaen keltaista bilirubiinia, jonka maksa käsittelee vaarattomaksi. Vastasyntyneen maksa ei toimi täysitehoisesti, joten bilirubiinin käsittely on hidasta ja bilirubiinia kertyy elimistöön eli lapsi kellastuu. Lievä keltaisuus on normaalia. Mikäli kellastuminen on voimakasta, lapsi voi olla unelias. Voimakkaan kellastumisen taustalla voi olla monia tekijöitä, tavallisimmin äidin ja lapsen eriverisyys.

Silmämääräisesti ei voi erottaa, onko keltaisuus lievää vai voimakasta. Siksi bilirubiinin määrää elimistössä voidaan seurata ihon pinnalta erityisellä mittarilla. Mikäli mittari näyttää korkeita arvoja, määritetään bilirubiinipitoisuus verestä. Jos bilirubiinipitoisuus on korkea, aloitetaan sinivalohoito. Sinivalo hajottaa bilirubiinia iholla ja muuttaa sen muotoon, joka poistuu elimistöstä nopeammin.

Äidin ja lapsen eriverisyys (veriryhmäimmunisaatiot)

Isän perimän takia äidin ja sikiön veriryhmät eroavat joskus toisistaan. Jos sikiön punasoluja pääsee raskausaikana äidin verenkiertoon, ne voivat aiheuttaa äidin immunisoitumisen eli käynnistää vasta-aineiden muodostumisen. Vasta-aineet läpäisevät istukan, siirtyvät äidistä sikiöön ja aiheuttavat sikiössä punasolujen hajoamista eli hemolyysiä. Punasolujen hajoamisen voimakkuudesta riippuen sikiö saattaa anemisoitua tai kellastua.

Vastasyntyneen lapsen immunisaatio voidaan todeta Coombsin kokeella, joka kertoo, onko lapsen punasoluihin tarttunut vasta-aineita. Lievissä immunisaatioissa testi voi jäädä negatiiviseksi. Lisäksi tutkitaan onko lapsella anemia ja onko bilirubiiniarvo tavallista korkeampi.

Suurin osan immunisaatioista johtuu siitä, että äiti on O-, sikiö A- tai B-veriryhmää (ABO-imuunisaatio). Harvinaisemmassa Rh (anti-D) -immunisaatiossa äiti on Rh (D) -negatiivinen ja lapsi Rh (D) -positiivinen. Rh-immunisaatio on oleellisesti vaikeampi kuin ABO-immunisaatio. Rh (anti-D) -immunisaatiota voidaan estää antamalla Rh-negatiiviselle äidille synnytyksen tai keskenmenon jälkeen anti-D -immunoglobuliinirokote.

Kaikki Coombs-positiiviset (immunisoituneet) vastasyntyneet laitetaan keltaisuutta ehkäisevään sinivalohoitoon. Hoidon kestosta päätetään seuraamalla verinäyttein bilirubiinipitoisuuksia. Lievissä immunisaatioissa hoidoksi riittää pelkkä sinivalohoito, vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan verenvaihtoa anemian korjaamiseksi, keltaisuuden vähentämiseksi ja vasta-aineiden poistamiseksi.

Veriryhmävasta-aineet eivät jää pysyvästi vauvan elimistöön, vaan poistuvat 3 - 6 kk ikään mennessä. Immunisoituneen lapsen hemoglobiiniarvoja tulee seurata neuvolassa 6 kk ikään saakka.

Verensokerin säätely

Raskausaikana äidin verensokeri kulkeutuu istukan läpi lapseen. Kun lapsi syntyy ja napanuora katkaistaan, vastasyntyneen sokerin saanti loppuu ja vauva joutuu ”tulemaan toimeen omillaan”. Tällöin vauvan verensokeri voi laskea liian matalaksi (hypoglykemia).
Matalia verensokeriarvoja todetaan parin ensimmäisen elinvuorokauden aikana. Varhaisimetys synnytyssalissa ja tiheä varhaisruokinta lapsivuodeosastolla estävät tehokkaasti verensokerin laskua.

Matala verensokeri aiheuttaa monimuotoisia oireita: esimerkiksi vapinaa, yliärtyvyyttä tai sinistelyä. Lapsi voi olla myös oireeton. Tilat, joihin liittyy lisääntynyt vastasyntyneen hypoglykemia vaara ovat: äidin insuliinihoitoinen diabetes tai raskauden aikainen diabetes, äidin raskausmyrkytys eli toksemia, ennenaikaisuus, lapsen pienipainoisuus tai huomattava ylipainoisuus (yli 4500 g).

Riskiryhmiin kuuluvilta lapsilta verensokeri tutkitaan säännöllisesti alkaen 2 - 3 tunnin kuluttua syntymästä ja jatketaan 2 - 3 päivän ajan ja tietenkin välittömästi oireiden ilmaantuessa. Hypoglykemia hoidetaan aloittamalla lapselle välittömästi sokeriliuos laskimonsisäisesti. Samanaikaisesti jatketaan lapsen normaalia ruokintaa. Sokeritasapaino korjaantuu muutamassa vuorokaudessa. Yleensä alttius matalaan verensokeriin liittyy elimistön syntymän jälkeiseen sopeutumiseen eikä uusiudu myöhemmin.

Suoliston toiminta

Ensimmäisenä vuorokautena vastasyntynyt ulostaa normaalisti tummaa vihertävää lapsenpihkaa (mekoniumia). Kun äidinmaitoruokinta alkaa, uloste vaalenee ja muuttuu muutaman päivän kuluttua kellertäväksi, hieman makeanhajuiseksi ja ryynimäiseksi. Ulostustiheys vaihtelee. Tavallista on, että lapsi saattaa ulostaa jopa jokaisen ateriakerran jälkeen.

Rintarauhasten turpoaminen

Sekä tytöillä että pojilla rintarauhaset saattavat turvota ja jopa erittää maitoa. Tämä johtuu istukan hormoneista ja menee ohi itsestään.

Synnytyksen aiheuttamia muutoksia

Pään muovautuminen

Synnytyksen aikana lapsen kallo muovautuu aina jonkin verran lapsen kulkiessa ahtaan kanavan läpi. Lapsen pään luut ovat joustavia ja saumat antavat myöten. Kallo muotoutuu synnytyksen jälkeen vähitellen.

Synnytyspahka

Synnytyspahka muodostuu tarjoutuvaan osaan, tyypillisesti takaraivolle. Pahka muodostuu, kun kudosnestettä tihkuu ihon alle. Pahka on vaaraton ja häviää itsestään muutamien päivien aikana.

Joskus synnytyspahka muodostuu päälaen luun kalvon alle, jolloin se tuntuu käteen pehmeänä kohoumana. Tällainen pahka katoaa hitaammin muutamien viikkojen aikana.

Solisluun murtuma

Lapsen ulosauton yhteydessä solisluu voi murtua. Lapsi aristaa solisluun tunnustelua ja voi vältellä käden liikuttamista. Murtuma paranee nopeasti ilman hoitoa. Paranevassa solisluussa tuntuu kyhmy, joka kuuluu murtuman luutumiseen ja häviää aikanaan itsestään.

Hartiapunosvaurio

Joskus hartiapunos voi synnytyksessä vaurioitua. Kyseessä on todellinen hermovamma, jonka aiheuttaa hermon venyttyminen. Oireena on, että lapsi ei liikuttele kyseistä raajaa aktiivisesti, vaan se jää vartalon viereen suoraksi ojentuneena. Ensiavuksi käsi tuetaan vartaloon putkisidoksella. Seuranta ja hoito tehdään lastenkirurgin ohjeiden mukaisesti.

Synnynnäisiä häiriöitä

Lonkkaluksaatio

Synnynnäinen lonkkaluksaatio tarkoittaa vastasyntyneen lonkkaluun sijoiltaan oloa. Osassa tapauksista lonkkanivel on paikoillaan, mutta lonkat ovat löysät. Lastenääkäri tutkii lonkat aina tarkastaessaan lapsen. Varhaishoito toteutetaan tukilastalla. Löysien lonkkien hoitoaika on 7 viikkoa ja luksaation hoito 3 kuukautta. Hoidon aikana lastaa ei saisi omatoimisesti poistaa. Hoidon onnistumista seurataan lastenkirurgisilla poliklinikkakäynneillä. Leikkaushoitoa tarvitaan harvoin.

Huulen ja/tai suulaen halkio

Huulen ja/tai suulaen halkio on yksi tavallisimpia synnynnäisiä häiriöitä. Tämän vuoksi kaikilta vastasyntyneiltä tarkastetaan suulaki heti syntymän jälkeen. Halkioita on kaksi pääryhmää: huuli-ien -halkio ja suulakihalkio.

Halkio hoidetaan leikkaamalla. Hoito on keskitetty Helsingin Yliopistollisen sairaalan Huulisuulakihalkiokeskukseen (HUSUKE). Kirurgisen hoidon lisäksi huuli- ja suulakihalkiopotilaat tarvitsevat opetusta ruokailussa, sillä lapsella voi olla vaikeuksia imeä ja niellä. Lapsuusiällä purentaongelmat voivat myös vaatia hoitoa.

Tyttövauvan erityispiirteitä

Valkovuoto tai verinen vuoto

Tyttölapsella esiintyy usein valkovuotoa ja joskus veristäkin vuotoa emättimestä. Tämä on normaalia ja johtuu istukan estrogeenihormonista. Hoidoksi riittää yleensä normaali pesu ja vuodot loppuvat itsestään.

Pienten häpyhuulten kalvomainen yhteenkasvettuma

Vauvaa tutkittaessa lastenlääkärillä on tapana tarkistaa, onko pienten häpyhuulten välillä kalvomaista yhteenkasvettumaa. Tämän hoidoksi riittää estrogeenisalva muutaman päivän ajan.

Poikavauvan erityispiirteitä

Ahdas esinahka

Ahdas esinahka on täysin normaali löydös. Se ei estä virtsaamista.

Neste kivespussissa

Vastasyntyneellä on usein nestettä kivespusseissa, mikä on täysin normaalia. On myös tavallista ja normaalia, että kivespussin iho on värittynyt tummaksi.

Laskeutumaton kives

Lääkärintarkastuksessa tunnustellaan molemmat kivekset. Mikäli toinen kives on jäänyt laskeutumatta, se saattaa löytyä ylempää nivuskanavasta ja asiaa voidaan seurata neuvolassa. Useimmiten kives laskeutuu itsestään muutaman kuukauden kuluessa. Mikäli kives vielä vuoden iässä on laskeutumatta, neuvola lähettää lapsen jatkotutkimuksiin. Mikäli kumpaakaan kivestä ei löydy, asia on selvitettävä ennen kotiutumista.

Lähteet

• Hofsten, K. & Lindbeck, L. 1995. Lapsi - Käsikirja vanhemmille. Gummerus Kirjapaino Oy.
• Minkkinen L., Jokinen, S., Muurinen E. & Surakka T. 1994. Lasten hoitotyö. Kirjayhtymä Oy. Helsinki.
• Saarikoski, S. 1994. Synnytysopin perustiedot. Kustantaja Legekustannus Oy. Tampere.
• Ylikorkiala, O. & Kauppila, A. (toim.) 1996. Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.
• Kantero R-L., Levo H. & Österlund, K. 1996. Lasten sairaanhoito. WSOY. Porvoo
• Eskola, K. & Hytönen, E. 1997. Naisen elämä ja hoitotyö. Otava. Helsinki.
• Eskola & Hytönen.2002. Nainen hoitotyön asiakkaana. helsinki. WSOY
• Armanto ja Koistinen. Toim. Neuvolatyön käsikirja. Tammi. Helsinki. 2007