Publisher

National Public Health Institute
Original page

aged, alcohol use, food habits, life style, physical training, smoking

Julkaistu 10.2.2006

Terveydelle viileän elämäntyylin jäljillä

Ikääntyvien elämäntyylejä selvittänyt tutkimus löysi joukon ihmisiä, jotka suhtautuvat terveyteen viileästi. Tämän ryhmän elintapavalintoihin eivät terveyden edistämistoimet välttämättä vaikuta. Terveydelle viileät eivät erityisemmin epäile omaa selviytymiskykyään, vaikka ovatkin keskimääräistä selvästi useammin sitä mieltä, ettei terveyteen voi omin toimin juuri vaikuttaa.

Ikihyvä Päijät-Häme -hankkeessa on tarkasteltu myös ikääntyvien elämäntyylejä (1). Elämäntyylin ymmärrän makumieltymyksiä, orientaatiota, harrastuksia, kulutusta ja elintapoja kuvailevaksi käsitteeksi, kun sen rinnalla käytetty elämäntavan käsite pitää yleensä sisällään myös ajatuksia niiden sosiaalisesta ja kulttuurisesta ankkuroitumisesta.

Elämäntyyli ei ole niin jähmeää ja hitaasti muuttuvaa kuin elämäntapa, vaan siinä on myös muodeille tyypillistä vaihtuvuutta ja omiin harkintoihin pohjautuvaa yksilöllisyyttä. Mutta ei se ole puhtaasti valinnan asiakaan vaan sitä on syytä tarkastella myös mahdollisuuksien kehyksessä (2, 3). Nykyisin puhutaan paljon tapojen ja tottumusten terveellisyydestä, ja niistä virittyvä ”terveyselämäntyyli” miltei samastetaan itse elämäntyyliin. Mielestäni nämä käsitteet on pidettävä erillään, ja käyttäytymistä on hyvä lähestyä myös terveyselämäntyyliä yleisemmästä näkökulmasta. Otetaan esimerkiksi syöminen, joka merkitysvälitteisyydessään on hyvin ilmaisukykyinen elämäntyylin osoitin. Terveellisyys on yksi ja nykyisin tärkeä ruokavalintoihin vaikuttava seikka, mutta ei tietenkään ainoa. Ruokakäsityksemme ovat medikalisoituneet, mutta ne ovat myös estetisoituneet, moralisoituneet tai politisoituneet (4).

Elämäntyylin terveystavoitteellisuus

Ikihyvä-tutkimuksessa tiedusteltiin, ovatko vastaajat vähentäneet tai muuttaneet rasvan, sokerin ja suolan käyttöä, lopettaneet tai vähentäneet tupakointia ja alkoholin käyttöä, lisänneet liikuntaa, laihduttaneet, lisänneet kasvisten, kokoviljatuotteiden sekä marjojen ja hedelmien käyttöä terveydellisten näkökohtien perusteella. Iso osa vastaajista kertoi näin tehneensä, ja pieni osa katsoi aina eläneensä niin terveellisesti, ettei mitään tarvetta muutokseen ole ollut (yksi vastausvaihtoehdoista).

Taulukossa 1 esitetään tottumuksiaan muuttaneiden prosenttiosuudet. Naiset ovat olleet hieman miehiä muutoshakuisempia. Muutokset tupakoinnissa samoin kuin alkoholinkäytössä ovat olleet miehillä yleisempiä, koska he ovat myös polttaneet ja juoneet naisia paljon yleisemmin. Vanhimmissa naisissa tottumuksiaan muuttaneita on vähemmän kuin kahdessa nuoremmassa naisryhmässä, eivätkä he juuri eroa samanikäisistä miehistä.

Kysymykset tuottavat tietoa, joka viittaa paitsi elämäntyylin terveystavoitteisuuteen myös johonkin vastakkaiseen. Taulukossa 2 on esitetty niiden vastaajien prosenttiosuudet, jotka eivät ole muuttaneet eivätkä ole ajatelleetkaan lähiaikoina muuttavansa tottumuksiaan.

Aivan oikopäätä ei muutokseen kielteisesti suhtautuvien tottumuksia voi pitää ongelmallisina, voivathan vastaukset indikoida sitäkin, että on sinut esimerkiksi alkoholinkäyttönsä kanssa. Pari seikkaa puhuu kuitenkin sen puolesta, että taulukossa 2 ollaan ”terveydelle viileän” elämäntyylin jäljillä. Ensiksikin näin vastanneissa on keskimääräistä enemmän tupakoitsijoita, alkoholinkuluttajia ja eri suhteissa epäterveellisesti syöviä. Voita ja suolaa kuluu, ja mieliruoat löytyvät linjalta makkara–karjalanpaisti–läskisoosi. Myös se, että sama kaava toistuu taulukon osiosta toiseen, tukee tulkintaa.

Nuorimmassa ikäryhmässä ei ole tottumuksiaan muuttaneita tai mielestään terveellisesti eläneitä sen enempää kuin muissa ikäryhmissä (yleensä vähemmän), mutta heissä on aina huomattavasti enemmän niitä, jotka eivät ole ajatelleetkaan niitä lähiaikoina muuttavansa, samoin niitä, jotka ovat yrittäneet muuttaa tottumuksiaan siinä onnistumatta. Ainoa poikkeus on liikunta, jonka lisäämisen ajatuksesta on luovuttu useimmin vanhimmassa ikäryhmässä. Myös sukupuolten välillä on selvä ero: miehissä on paljon enemmän niitä, jotka suhtautuvat torjuvasti ajatukseen elintapojensa muuttamisesta terveyssyistä.

Tutkimuksessa havaittiin, ettei ole kyse vain jakaumien samanlaisuudesta vaan siitä, että suhtautuminen yhteen elintapamuutokseen ennustaa suhtautumista toiseen. Siksi voidaan puhua terveydelle viileästä elämäntyylistä tai ”kiistämisen kulttuurista” (5). Terveellisten elintapojen merkityksen rummuttaminen julkisuudessa voi saada aikaan myös tiedostamatonta tai tiedostettua vastarintaa. Terveystavoitteisuuden arvo kiistetään symbolisesti ja käytännössäkin.

Terveydelle viileät

Ilmiöön ja sen taustaan päästään käsiksi summamuuttujan avulla, joka laskee yhteen ”en ole muuttanut enkä ole ajatellutkaan muuttaa tottumuksiani” -vastaukset. Kaikista vastaajista 65 prosenttia ei ”uhitellut” yhdenkään kysytyn asian suhteen, 12 prosenttia vastasi näin kerran, 13 prosenttia 2–4 kertaa ja 10 prosenttia vielä useammin (5–12 kertaa). Jos viimeksi mainittua ryhmää nimitetään terveydelle viileäksi, voidaan havaita, että siihen kuuluu keskimääräistä enemmän vuosina 1946–50 syntyneitä (14 %), miehiä (16 %), naimattomia (16 %), kansakoulun vain osittain käyneitä (18 %), työntekijöitä (13 %) ja maanviljelijöitä (15 %) sekä työttömiä (25 %). Taustalla on myös köyhyyttä: niistä, joiden rahat riittävät huonosti päivittäisiin menoihin, 21 prosenttia kuuluu terveydelle viileisiin. Luetellut ominaisuudet myös vahvistavat toistensa vaikutusta: esimerkiksi naimattomista miehistä 30 prosenttia (vuosina 1946–50 syntyneistä naimattomista miehistä peräti 38 %) kuuluu heihin, mutta eronneista ylemmistä toimihenkilöistäkin hieman keskimääräistä useampi. Terveysongelmat muhivat näiden terveydelle viileiden keskuudessa, sillä esimerkiksi lihavuus on paljon keskimääräistä yleisempää (terveydelle viileistä 41 %:lla BMI > 30, kaikista 29 %:lla).

Se, että terveydelle viileä elämäntyyli on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa, ei ole yllättävää. Ei liioin se, että elämäntyyli paikantuu työntekijöiden ja viljelijäväestön keskuuteen. Yllättävämpää on, että kiistäminen on yleisintä nuorimmassa ikäryhmässä, suurissa ikäluokissa. Terveyspainotteista elämäntyyliä voidaan pitää modernisoitumispiirteenä, jonka luulisi olevan sitä korostuneempi, mitä nuoremmasta ikäryhmästä on kyse. Kulutuksesta pidättäytymisen tai sen laimentamisen voisi ajatella onnistuvan heikoimmin vanhimpien ja niukkuutta eniten kokeneiden keskuudessa. (6)

Ehkä vanhimmissa ikäryhmissä kapinahenkeä on kuitenkin taltuttanut se, että terveys on jo heikentynyt ja siihen on ollut pakko kiinnittää huomiota. Selitystä voi myös hakea iän asemesta pikemmin sukupolven ominaisuuksista. Suuria ikäluokkia on nimitetty “märäksi sukupolveksi” (7), sillä alkoholi on kuulunut heidän arkielämäänsä nuoruudesta lähtien paljon selvemmin kuin aikaisempien sukupolvien.

Suuret ikäluokat ovat myös ”nivelsukupolvi”, joka esimerkiksi työssään on kokenut valtavan yhteiskunnallisen muutoksen (8). He voivat reagoida muutoksiin ”fundamentalistisesti”, vanhoihin tottumuksiin takertumalla. Myös haastateltaessa Ikihyvä-tutkimuksen suuriin ikäluokkiin kuuluvia vastaajia on havaittu ”historiallisen muistin” vaikutus: terveyttä ja hyvää elämää koskevat käsitykset kumpuavat jostakin kaukaa (9). Terveydelle viileät eivät erityisemmin epäile omaa selviytymiskykyään, vaikka ovatkin keskimääräistä selvästi useammin sitä mieltä, ettei terveyteen voi omin toimin juuri vaikuttaa.

Miten lähestyä terveydelle viileitä?

Vaikka tulkitsenkin terveydelle viileyden nyky-yhteiskunnassa viihtymättömyydeksi, siinä ilmenevä vikurointi ja hälläväliä-asenne voivat samalla kertoa myös jostain hyvin nykyaikaisesta ilmiöstä, nimittäin Michel Maffesolin ”preseintistiseksi” kutsumasta elämäntyylistä: Ajatellaan että parempi nauttia elämästä kuin yrittää hallita sitä. Mielekkyyttä etsitään pikemmin hetkellisyydestä ja tekemisestä kuin pitkän ajan päämääristä. Tyydytään elämään sellaisena kuin se on, asioiden annetaan olla. Ollaan haluttomia reagoimaan mihinkään, pettyneitä ja kyynisiä eteenpäin menoa ja edistystä kohtaan (10).

Tulokset ovat kiinnostavia terveyden edistämisen näkökulmasta, sillä ne osoittavat kohderyhmän, johon olisi syytä vaikuttaa. Vaikuttaminen vaatii kuitenkin kulttuurista herkkyyttä. Työttömyysputkeen tungetun, yksinäisen miehen elämässä ei ole etusijalla se, kuinka kevyt on hänen leivänpäällisensä. Työelämä ei häntä tarvitse, esillä olevat elämäntyyli-ihanteet tuntuvat hänestä vierailta, resursseja ja vaikutusmahdollisuuksiakin on vähän. Tässä tilanteessa voi ärsyttää, jos saa kuulla vielä syövänsäkin väärin. Ehkä terveellisistä elintapavalinnoista kieltäytyminen on joillekin kovan elämän koulimille viimeinen tapa säilyttää itsellisyys, autonomia ja oma elämäntyyli.

Taulukko 1. Niiden vastaajien prosenttiosuudet sukupuolen ja syntymävuoden mukaan, jotka ovat terveydellisten näkökohtien perusteella muuttaneet tottumuksiaan.

Taulukko 2. Niiden vastaajien prosenttiosuudet sukupuolen ja syntymävuoden mukaan, jotka eivät ole muuttaneet tottumuksiaan terveydellisten näkökohtien perusteella eivätkä ole ajatelleetkaan muuttavansa

Antti Karisto
professori
Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos
antti.karisto@helsinki.fi

Kirjallisuutta

1. Karisto A, Konttinen R. Kotiruokaa, kotikatua, kaukomatkailua. Tutkimus ikääntyvien elämäntyyleistä. Helsinki,: Palmenia-kustannus, 2004.

2. Abel T, Cockerham WC, Niemann S. A critical approach to lifestyle and health. Teoksessa: Watson J, Platt S (toim.). Researching Health Promotion. London, New York: Routledge, 2000:54–77.

3. Abel T, Cockerham WC. Lifestyle or Lebensfuhrung? Critical Remarks on the Mistranslation of Weber´s “Class, Status, Party”. Teoksessa: Altshuler R (toim.): The Living Legacy of Marx, Durkheim & Weber: Applications and Analyses of Classical Sociological Theory by Modern Social Scientists. University of Nebraska Press; 1998:489–96.

4. Massa I, Lillunen A, Karisto A. Ruokaan liittyvät uudet merkitykset. Teoksessa: Mononen T, Silvasti T (toim.). Ruokakysymys. Gaudeamus:Helsinki, 2006.

5. Karisto A, Prättälä R, Berg M-A. Hyvät, pahat ja rumat. Epäterveellisten elintapojen kasautuminen. Teoksessa: Karisto A, Lahelma E, Rahkonen O (toim.). Terveyssosiologia. WSOY:Juva, 1992:121–39.

6. Karisto A.Tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terveyskasvatuksen perillemenon esteistä. Teoksessa: Tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terveellisten elintapojen edistäminen riskialtteimmissa väestöryhmissä. Sosiaali- ja terveyshallitus, Raportteja 3/1991, Helsinki, 1991:13–80.

7. Sulkunen P. Alkoholin kulutus ja elinolojen muutos toisen maailmansodan jälkeen. Sosiaalipolitiikka-vuosikirja, 1980.

8. Karisto A, Suuret ikäluokat kuvastimessa. Teoksessa Karisto, A, (toim.). Suuret ikäluokat. Vastapaino, Tampere; 17–58.

9. Häkkinen A, Linnamäki E, Leino-Kaukiainen P. Suomi, johon suuret ikäluokat syntyivät. Teoksessa: Karisto A (toim.). Suuret ikäluokat. Vastapaino:Tampere, 2005:61–91.

10. Järvinen-Tassopoulos J. Muukalaisuuden labyrintissa – Kreikansuomalaisten naisten matka jälkimoderniin aikaan. Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitoksen tutkimuksia 3/2005.