Ohita navigaatiot ja siirry sisältöön

tervesuomi.fi

Apunavigaatio

Apunavigaatio

(informationssida)

Syö hyvin ja terveellisesti

  • Musakka, Päivi
Julkaistu 26.5.2008

Syö hyvin ja terveellisesti

Mistä tietää, mikä ruokamuoti on terveellistä, mikä ei? Suomalaiset ovat jo 50 vuotta voineet tukeutua virallisiin ravitsemussuosituksiin: ne eivät seuraa muotia, eivätkä muutu jatkuvasti. Ne pohjautuvat laajaan kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimustietoon; niitä täydennetään ja täsmennetään jatkuvasti. Suositukset edustavat parasta käytettävissä olevaa tietoa.

Kesällä voi keventää helposti

Moni päättää uimakauden alkaessa keventää ruokavaliotaan. Kun kotimaisia vihanneksia ja marjoja on kesällä runsaasti tarjolla, keventäminen on myös helppoa ja terveellistä. Kesällä suomalaisten kolestrolitaso on talvea alhaisempi. Mutta ruoka on myös tunnetta ja makua, ei vain terveyttä. Syöminen on mukavaa, varsinkin kesällä yhdessä pihagrillin äärellä.

Suomalaiset ruokatottumukset ovat muuttuneet aiempaa terveellisemmiksi. Lihan kulutusta ei ole syytä kasvattaa nykyisestä, mutta kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä kalaa voisimme popsia nykyistä enemmän. Ravitsemus- ja terveysliikuntasuositusten tavoitteena on suojella ja parantaa suomalaisten terveyttä ja ehkäistä lihavuutta ja suuria kansansairauksia: muuan muassa sydän- ja verisuonisairauksia ja kakkostyypin diabetesta.

KTL: Kansanterveys-lehti > Ajatuksia ravintokeskustelusta
KTL: Kansanterveys-lehti > Ravitsemussuositukset ruokakulttuurin muutoksissa

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset voi kiteyttää:
1. Syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja useita kertoja päivässä
2. Syö täysjyväleipää ja -puuroa
3. Käytä leivälle kasvirasvalevitettä ja suosi kasviöljyjä
4. Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa
5. Nauti rasvatonta maitoa tai piimää päivittäin, mutta janoon vettä
6. Valitse vähäsuolaisia elintarvikkeita
7. Liiku päivittäin ainakin puoli tuntia

Suomalaiset ravitsemussuositukset – ravinto ja liikunta tasapainoon (pdf)
KTL: Elintavat > Ravitsemus ja terveys
© TerveSuomi.fi 2008About us