Ohita navigaatiot ja siirry sisältöön

tervesuomi.fi

Apunavigaatio

Apunavigaatio

(tutkimustoiminta)

TRIGR-tutkimus

Julkaistu 16.12.2004

TRIGR-tutkimus

TRIGR –tutkimus (Trial to Reduce IDDM in the Genetically at Risk)

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voidaanko tyypin 1 diabetesta ehkäistä poistamalla lehmänmaidon valkuainen 6-8 kuukauden ikään asti lapsen ruokavaliosta. Koehenkilöiksi on valittu vastasyntyneitä, joilla on lisääntynyt perinnöllinen riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Perusehtona on, että lapsen äidillä, isällä tai täyssisaruksella on tyypin 1 diabetes. Lisäksi lapsella on diabetekselle altistava geeni.

Tutkimus toteutetaan 15 maassa. Suomessa on 16 tutkimuskeskusta. TRIGR:n kansainvälinen keskus on Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Kliinisessä laitoksessa. Kansanterveyslaitoksen ravitsemusyksikössä on TRIGR:n ravitsemusepidemiologinen yksikkö. Tutkittavien perheiden rekrytointi aloitettiin keväällä 2002. Rekrytointia jatkettiin vuoden 2006 loppuun.

TRIGR on kaksoissokkotutkimus. Lasten ruokavaliota muutettiin intervention aikana siten, että noin puolet lapsista sai yksinomaisen imetyksen jälkeen tavanomaista lehmänmaitopohjaista äidinmaidonkorviketta ja puolet erityisäidinmaidonkorviketta, jossa valkuaisaine oli pilkottu pieniksi peptideiksi ja aminohapoiksi. Tavallisten äidinmaidonkorvikkeiden lisäksi lapsen ruokavaliosta poistettiin kaikki maitoa, maitojauhetta, herajauhetta, naudan- tai vasikanlihaa sisältävät ruoat. Perheet saivat ravintoneuvontaa ja ilmaiset äidinmaidonkorvikkeet. Lapsista otetaan tutkimusta varten verinäytteitä seurantakäynneillä, jotka jatkuvat 10 vuoden ikään asti.



Kansainvälinen TRIGR WWW-sivusto

Suomalainen TRIGR WWW-sivusto

© TerveSuomi.fi 2008About us