Publisher

National Public Health Institute

Sosiaali- ja terveysministeriö uudisti toimeentulotuen turvaavan lainsäädännön vuonna 1997. Samana vuonna ministeriön aloitteesta ja rahoituksella käynnistettiin Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskuksessa (Stakes) vähimmäisturvan taso -projekti, jossa selvitettiin kolmella eri menetelmällä ja kolmesta eri näkökulmasta sitä markkamäärää, joka voisi olla vähimmäisturvan taso. Tähän arviointiin sisältyivät myös laskelmat siitä, mitä ravitsemussuositusten mukainen ruoka maksaa. Laskelmat tehtiin Kuluttajatutkimuskeskuksessa Stakesin tilaustyönä (Aatola ja Viinisalo, painossa).

Esimerkkibudjetin mukainen ruoka on ravitsemussuositusten mukaista ja yleisesti hyväksyttävää. Lisäksi ruoan valmistaminen ei edellytä erityistaitoja tai vaadi kohtuuttomasti aikaa. Myös kohtuullisuus oli arviointiperusta. Laskennassa käytetyn esimerkkiruokakorin lähtökohtana oli Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 1987 esittämät ohjeelliset ruoka-aineiden käyttösuositukset 10 MJ:n (2400 kcal) energiatasolla. Kohtuullisuus puolestaan huomioitiin laskentamalleina käytettyjen ruokalistojen sisällössä, jotka oli laadittu yhteistyössä kuluttajaviranomaisten ja neuvontajärjestöjen kanssa. Lisäksi hyödynnettiin haastattelututkimusta, jossa selvitettiin kansalaisten käsityksiä kohtuullisuudesta. Ruokakorit eivät sisällä ehdotonta vähimmäismäärää elintarvikkeita, mutta niissä ei myöskään ole ylellisyyselintarvikkeita. Laskentamallien sisältämät ateriat kuvaavat tyypillistä suomalaista ruokaa (Aatola ja Viinisalo 1998).

Laskelmissa käytetyt ruokakorit kerättiin Kotitalous- ja kuluttaja-asiain tutkimuskeskuksessa 1980-luvulla laadittujen ruokalistojen ja hyödykeluetteloiden perusteella. Ne eivät sisällä lainkaan makeisia eikä virvoitus- ja alkoholijuomia, vaikka ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio voikin niitä sisältää. Ruokakorit on laskettu nelihenkiselle perheelle. Laskelmat sisältävät viisi päivittäistä ateriaa ja välipalaa, jotka valmistetaan ja nautitaan kotona. Laskennan perusteena oli elintarvikkeiden hinnat pääkaupunkiseudulla loka-marraskuussa 1997. Tällaisten ruokakorien mukaan laskettu keskimääräinen hinta 10 MJ:n ruokavaliolle on 774 markkaa kuukaudessa. Laskelmassa on arvioitu elintarvikkeiden hävikiksi 5 %. Koko päivän ruokailun kattavien ruokakorien hinta vaihtelee 650-810 markan välillä henkilöä kohti kuukaudessa. Työssä käyvien perheiden kotiin ostettu suositusten mukainen ruoka maksaa 465-525 markkaa kuussa henkilöä kohti. Tässä mallissa oletettiin, että perheen pikkulapset nauttivat lounaan ja välipalat päivähoidossa, kouluikäiset lounaan koulussa sekä vanhemmat lounaan ja päiväkahvit työpaikalla (Aatola ja Viinisalo, painossa).

Tilastokeskuksen (1998) kulutustutkimuksen mukaan kotitaloudet käyttivät elintarvikkeiden hankintaan vuonna 1996 kotitaloustyypistä riippuen 545-758 markkaa henkilöä kohti kuukaudessa. Kotitalouksiin hankittavien elintarvikkeiden määrä oli pienempi kuin mitä esimerkkibudjetin perusteena oleva ruokavalio (10 MJ) hyödykeluetteloineen sisältää. Syynä esimerkkilaskelmien suurempaan elintarvikemäärään on se, että siihen sisältyy enemmän lämpimiä aterioita kuin yleensä syödään ja kaikki ateriat on määritelty kotona syötäviksi. Lisäksi leivän, perunan ja kasvisten kulutusmäärät ovat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeellisissa kulutusmääräsuosituksissa suuremmat kuin todellinen kulutus. Vastaavasti esimerkkilaskelmista puuttuvat niin makeiset kuin virvoitus- ja alkoholijuomatkin (Aatola ja Viinisalo, painossa).

Vuoden 1996 ravintotaseen mukaan suomalaisten käyttämät elintarvikkeet sisälsivät 11,4 MJ (2720 kcal) energiaa henkilöä kohti päivässä (MMM:n tietopalvelukeskus 1998). Ravintotaseet yliarvioivat todellista kulutusta, koske ne kuvaavat bruttokulutusta, jossa hävikkiä ei ole huomioitu. Vastaavasti ruoankäyttötutkimukset antavat aliarvion todellisesta kulutuksesta. Työikäisten miesten keskimääräinen energian saanti Finravinto 1997 -tutkimuksessa (Kansanterveyslaitos 1998) oli 9,5 MJ. Näin ollen vähimmäisturvalaskelmissa käytetty 10 MJ:n energiataso vastannee työikäisen miehen energian tarvetta. Sen sijaan naisen energian tarpeeseen nähden energiataso on varsin korkea. Vähimmäisturvalaskelmissa eri-ikäisten miesten, naisten ja lasten ruokamenot arvioitiin energian tarpeen viitearvojen perusteella. Yleisperiaatteena oli, että erilaisten väestöryhmien ravintoaineiden saanti on riittävää, kun jokainen syö suositusten mukaista ruokaa energian tarpeensa mukaan (Aatola ja Viinisalo, painossa). Energian tarpeen viitearvoina käytettiin uusimpia pohjoismaisia (Sandström ym 1996) ja suomalaisia (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 1998) suosituksia.

Lähde ja viitteet

Lahti-Koski,M. 1999: Ravitsemuskertomus 1998. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/1999