Apunavigaatio
Leivänmurupolku
guidance
Rokoteosaston palvelut
Rokoteosaston palveluihin kuuluvat yleisen rokotusohjelman neuvonta, rokotteiden tilaaminen sekä asta-ainemääritykset (pneumokokki, Hib, meningokokki).
Ikääntyvien lihaskuntoharjoittelu on tutkitusti tuloksekasta
Lihaskuntoharjoittelua on perinteisesti käytetty tuki- ja liikuntaelinvaivojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, yleisimmin nuorilla aikuisilla ja työikäisillä. Tutkimustiedon myötä erityisesti ikääntyvien lihasvoimaharjoitteluun on avatunut aivan uusia näkökulmia.
Matkailuterveys
Matkailurokotusten neuvontaa terveydenhuollon ammattilaisille.
Ruiskuhuumeita käyttävien terveysneuvonta on vaikuttava interventio
Vuonna 1998 Suomessa todettiin ensimmäistä kertaa HIV-epidemia ruiskuhuumeita käyttävillä. Onneksi tilanteeseen oli osattu varautua, ja epidemian katkaisemiseen tähtäävälle interventiolle oli olemassa valmis...
Viritystä ja taitoa neuvontaan
Asiakkaan johdatteleminen omien tottumustensa tarkastelemiseen ja muuttamiseen on terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisten jokapäiväistä työtä. Miten tästä tehtävästä tulisi antoisampaa ja tuloksellisempaa?
Liikuntaneuvonnan työmalli
Hankkeessa kehitetään työterveyshuoltoon ja perusterveydenhuollon tyky-toimintoihin soveltuvaa työmallia ja menetelmää ikääntyvien (45-54 v.) työntekijöiden terveysneuvontaa. varten Tutkimustulosten ja kehittämiskokemusten pohjalta LIVI-työmalli, neuvontamenetelmä ja valmennusohjelma viimeistellään terveydenhoitajien, työterveyshoitajien ja työfysioterapeuttien saataville.
Peliriippuvuus
Lottoaminen ja veikkaus, rahapeliautomaattien pelaaminen ja ravipelit ovat Suomessa suosittuja. Vakavasta rahapelaamisen häiriöstä, peliriippuvuudesta, kärsiviä on Suomessa noin prosentti aikuisväestöstä.
Elintapamuutosryhmät
Elintapojen muuttamisen menetelmiä tutkiva interventio on osa Ikihyvä Päijät-Häme -hanketta. Ikihyvä -elintapamuutosryhmät aikuistyypin diabeteksen ehkäisemiseksi on tarkoitettu 50-65 -vuotiaille päijät...
Infektioepidemiologian yksikön palvelutoiminta
Infektioepidemiologian osaston tarjoamat palvelut ovat HIV-diagnostiikka, epidemiaselvitykset, matkailuneuvonta ja tartuntatautitilastot.
Terveyden edistäminen perusterveydenhuollossa
Terveyden edistämisen toimintakäytännöt perusterveydenhuollossa muodostavat oman tutkimusalansa. Tähän kokonaisuuteen liittyvät liikunta- ja terveysneuvonnan menetelmien ja terveyskasvatuksen tutkimus sekä väestön terveyskyselyt.
guide
- Liikuntapiirakan käyttö asiakasneuvonnassa
- Matkailijan terveys
- Osoitteet ja puhelinnumerot/ Rokottajan käsikirja
information page
event
- Uudista liikuntaneuvonnan taitojasi -koulutuskokonaisuus
- Yhteistyöstä tukea - kehitä liikunnan palveluketju (D)
- Liikkumisesta tottumus - käytä liikuntapiirakkaa (C)
project or campaign
news
- Liikkumisresepti kannustaa liikkumaan
- Satunnaistettu tutkimus elintapojen muuttamisesta perusterveydenhuollossa verisuonisairauksien vaaratekijöiden vähentämiseksi
magazine article
- Terveellistä TV-ruokaa monelle sukupolvelle
- Rintasyöpäpotilaiden liikunta
- Tutustu Fineliin ja Annoskuvakirjaan
research activity
- Terveyden edistäminen perusterveydenhuollossa
- Liikuntaneuvonnan työmalli
- Liikuntaneuvonta terveyskeskuksissa