Apunavigaatio
Leivänmurupolku
guidance
Rintasyöpäpotilaiden liikunta
Liikunta saattaa parantaa- tai ainakin ylläpitää rintasyövän sairastaneiden fyysistä kuntoa, psyykkistä hyvinvointia, jaksamista sekä auttaa painonhallinnassa. Silti ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä liikunnan vaikutuksista em. asioihin rintasyöpäpotilailla.
Liikuntaneuvonta terveyskeskuksissa
Liikuntaneuvonnan tehostamiseksi tarvitaan toimenpiteitä, joilla parannetaan sekä yksittäisen työntekijän ammatillista osaamista että ammattiryhmien yhteisten tavoitteiden, yhteistyön ja toimintakäytäntöjen kehittämistä.
Vuorovaikutus elintapaneuvonnassa
Elintapaneuvonnan vuorovaikutukseen ja asiakaslähtöisyyteen liittyviä kysymyksiä tarkastellaan osana Ikihyvä Päijät-Häme -hanketta. Tutkimuksessa selvitetään paitsi ammattilaisen elintapa...
Terveysneuvontatoiminta tartuntatautien vähentämisessä
HIV-epidemia alkoi suomalaisten huumeiden käyttäjien keskuudessa vuonna 1998. Se näyttää kuitenkin viime vuosina laantuneen. Myös huumeiden käytön välityksellä pääosin välittyvien uusien...
Terveellistä TV-ruokaa monelle sukupolvelle
Moni muistaa Patakakkosen, vuonna 1970 aloittaneen ruokaohjelman, joka kokosi TV:n ääreen parhaimmillaan yli miljoona suomalaista. Ohjelmalla oli alusta saakka selvä tavoite: tehdä maukasta ja terveellistä ruokaa rasvaa...
Matkailurokotusten neuvonta terveydenhuollon ammattilaisille
Matkailijoiden puhelinaika terveydenhuollon ammattilaisille on kesällä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina klo 10.00-12.00, puhelin (09) 4744 8485.
Ruiskuhuumeiden käyttäjien terveysneuvontapisteet – todellista vaikuttavuutta tartuntatautien ehkäisyyn
Suomalaisessa huumepolitiikassa on kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut merkittävä politiikan muutos: vaikka huumeiden käyttöä halutaan yhä rajoittaa aktiivisen kieltopolitiikan kautta, huumeista syntyvien haittojen...
Matkailuneuvonta
Matkailurokotusten neuvontaa terveydenhuollon ammattilaisille.
Yleisen rokotusohjelman neuvonta
Neuvontapuhelimet on tarkoitettu ensisijaisesti terveyden ammattilaisille. Yleisen rokotusohjelman neuvonta, 09 4744 8243, arkisin klo 10-12.
Influenssarokotukset
Kansanterveyslaitoksen influenssarokotussuosituksen mukaisesti maksuttomiin rokotuksiin ovat oikeutettuja perinteisten lääketieteellisten riskiryhmien ohella kaikki 65 vuotta täyttäneet. Kroonisia sairauksia potevilla...
guide
- Liikuntapiirakan käyttö asiakasneuvonnassa
- Matkailijan terveys
- Osoitteet ja puhelinnumerot/ Rokottajan käsikirja
information page
event
- Uudista liikuntaneuvonnan taitojasi -koulutuskokonaisuus
- Yhteistyöstä tukea - kehitä liikunnan palveluketju (D)
- Liikkumisesta tottumus - käytä liikuntapiirakkaa (C)
project or campaign
news
- Liikkumisresepti kannustaa liikkumaan
- Satunnaistettu tutkimus elintapojen muuttamisesta perusterveydenhuollossa verisuonisairauksien vaaratekijöiden vähentämiseksi
magazine article
- Terveellistä TV-ruokaa monelle sukupolvelle
- Rintasyöpäpotilaiden liikunta
- Tutustu Fineliin ja Annoskuvakirjaan
research activity
- Terveyden edistäminen perusterveydenhuollossa
- Liikuntaneuvonnan työmalli
- Liikuntaneuvonta terveyskeskuksissa