Publisher

National Public Health Institute
Original page

alcohol use, guidance centres, health promotion, learning difficulties, school health services, young people

Julkaistu 4.1.2007

Lasten ja nuorten terveys – haaste terveyden edistämiselle

Merja Saarinen

Viime vuosikymmeninä Suomessa on totuttu ajattelemaan, että lasten terveydentila paranee jatkuvasti. Rokotuksilla on hävitetty suuri osa lapsuusajan vaikeista sairauksista. Lasten ja nuorten kuolleisuusluvut ovat laskeneet, jotkut jopa maailmanennätystasolle. Tapaturmakuolleisuus on vähentynyt voimakkaasti. Monien sairauksien, kuten lapsuusiän syöpien ja astman hoitokeinot ja -tulokset ovat merkittävästi parantuneet.

Toisaalta yhteiskunnassa, lasten ympäristössä ja perheiden elämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Muuttoliike on muokannut ja harventanut perheiden sosiaalisia verkostoja, sähköiset viestimet vallanneet kasvavan osan ihmisten arjesta ja ajasta ja aikuisten päihteiden käyttö ja mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet.

Vaikka kuolleisuuslukuja tarkastelemalla lasten ja nuorten terveys on parantunut, on myös runsaasti tietoa siitä, että erilaisia oireiluja ja ongelmia esiintyy yleisesti.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja lastensuojelun avohoidon tukitoimien piirissä olevien lasten ja nuorten lukumäärä on 1990-luvun alusta alkaen jatkuvasti kasvanut. Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys näyttäisi sairaalatilastojen valossa 1990-luvulla kasvaneen ja häiriöiden vaikeusaste pahentuneen. Kouluterveyskyselyn perusteella nuorten masennus on melko yleistä. Lasten ja nuorten ylipainoisuus on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä.

Tupakointi on ilahduttavasti kääntynyt laskuun, mutta alkoholia tosihumalaan saakka vähintään kerran kuukaudessa käyttävien yläasteikäisten osuus on ollut kasvussa. Elämänhallinnan ongelmiin liittyvät myös klamydiatartuntojen yleisyys ja osalla nuoria useat seksipartnerit.

Alle 12-vuotiaista ei kerätä imeväisikäisiä ja sairaalahoitojen diagnooseja lukuun ottamatta juuri mitään terveyteen liittyviä tietoja valtakunnalliseen käyttöön. Terveyspalveluista jatkossa saatavien perustietosisältöjen ensimmäisen vaiheen määrittelytyö on käynnissä sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton tuella Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhteistyönä. Tarvetta saattaa jatkossa olla myös tarkemmalle, otospohjaiselle lapsuusiän ja varhaisnuoruuden terveysseurannalle.

Oppimisvaikeudet ovat olleet viime aikoina runsaasti esillä; päivähoitojärjestelmä ja koulut ovat lisänneet tukea lapsille ja nuorille, joilla esiintyy eri syistä johtuvia oppimisen, kehityksen, tarkkaavuuden tai käytöksen häiriöitä. Toisaalta tiedetään, että koulutukselliset erot korreloivat voimakkaasti myös terveyden eriarvoisuuteen. Syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseksi onkin tärkeää selvitellä ja eritellä oppimisvaikeuksiin johtavien ongelmien ja kehityskulkujen kirjoa ja mahdollisimman laajasti ottaa käyttöön niitä tuki- ja kuntoutusmenetelmiä, joista jo on riittävästi kokemuksia ja tutkimustuloksia.

Neuvola- ja kouluterveydenhuoltoa koskevia kansallisia oppaita ja laatusuosituksia on osin palvelujärjestelmästä nousseen kysynnän vuoksi laadittu viime vuosina. Monissa ohjeiden ja suositusten yksityiskohdissa on jouduttu tyytymään parhaaseen saatavilla olevaan asiantuntijoiden tietoon, mikä ei aina täytä näyttöön perustuvan lääketieteen tiukkoja ehtoja. Neuvola- ja kouluterveydenhuollon sisällön kehittäminen on tärkeä tehtävä, jossa tarvitaan tutkimuslaitosten työtä. Joitakin erinomaisia kehittämis- ja tutkimushankkeita on toteutettu myös yliopistoissa ja Niilo Mäki -instituutissa.

Vaikka vuosikymmenten takaiseen tiukkaan normiohjaukseen ei ole paluuta, on käynyt selvästi ilmi, että kunnat tarvitsevat tukea ja ohjausta erityisesti palveluiden sisällön ja vaikuttavien työmenetelmien kehittämisessä. Kansanterveyslaitos ja Stakes ovat tahoja, joilta tukea odotetaan.

2000-luvun vaihteen uusia oppaita ja suosituksia on laajasti pidetty oikeansuuntaisina ja tarpeellisina. Suosituksissa on kannustettu kuntia lisäämään tukea sitä erityisesti tarvitseville perheille. Niissä on korostettu myös vanhempainryhmien ja moniammatillisen yhteistyön tarvetta. Kunnissa on tartuttu kehitystyöhön innolla: esimerkiksi erilaista perhekeskustyyppistä toimintaa on jo yli 60 kunnan alueella.

Sekä neuvola- että kouluterveydenhuollossa on tehtyjen selvitysten perusteella suuriakin eroja alueiden ja kuntien välillä, erityisesti henkilövoimavaroissa. Lähitulevaisuudessa on mahdollista, että vuonna 2005 muutetun kansanterveyslain valtuutusta asetusten antamiseen käytetään lisäämään väestön alueellista tasa-arvoa ja parantamaan lasten ja nuorten ehkäiseviä palveluja.

Merja Saarinen, lääkintöneuvos
Sosiaali- ja terveysministeriö