Publisher

National Public Health Institute
Original page

(annostelu), adults, BCG Vaccine, blood diseases, CD4 Lymphocyte Count, CD4 Lymphocyte Count, chickenpox vaccine, children, conscripts, haemophilus vaccines, hepatitis a vaccines, hepatitis b vaccines, HIV-positive people, immune system diseases, immunization schedule, immunization, secondary, influenza vaccines, injurious effects, leukemia, lymphoma, meningococcal vaccines, organ transplantation, pneumococcal vaccines, radiotherapy, spleen, splenectomy, stem cell transplantation, vaccination, vaccines, vaccines, inactivated, yellow fever vaccine, young people

Julkaistu 2.1.2005

Immuunipuutteisille henkilöille tulee antaa rokotukset, joista rokotettava voi hyötyä ja joiden antaminen on turvallista. Päätöksen rokottamisesta tekee hoitava lääkäri. Rokotteiden aikaansaamasta suojatehosta immuunipuutteisilla on olemassa niukasti tieteellistä tutkimusnäyttöä. Nykyiset rokotussuositukset perustuvat toistaiseksi enemmän immunogeenisuuden tutkimuksiin tai kliiniseen kokemukseen kuin varsinaisiin tehon tutkimuksiin.

Eläviä, heikennettyjä viruksia tai bakteereita sisältävät rokotteet saattavat aiheuttaa vakavia seurauksia immuunipuutteisille, esim. leukemiaa, pahanlaatuisia veritauteja tai lymfoomia sairastavat, elimensiirtopotilaat, sädehoitoa, solunsalpaajahoitoa (syöpälääkkeet), siklosporiini A:ta, takrolimuusia, sirolimuusia, mykofenolaattimofetiilia tai suuria kortikosteroidiannoksia pitkään saavat, T-lymfosyytteihin kohdistuvia vasta-ainehoitoja saaneet (antilymfosyyttiglobuliinihoidot, alemtutsumabi), reuman ja tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa käytettäviä TNF-vasta-ainehoitoja (mm. infliximab) saavat sekä HIV-tartunnan saaneet. Kortikosteroidihoidon katsotaan aiheuttavan merkittävän immuunipuutoksen, mikäli hoito jatkuu vähintään kaksi viikkoa ja annos on vähintään 20 mg (alle 10 kg painavalla lapsella 2 mg/kg) prednisolonia vuorokaudessa (tai vastaava annos muuta kortikosteroidia, taulukko 17). Näille potilasryhmille ei tulisi antaa eläviä rokotteita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Seuraavat hoidot eivät yleensä aiheuta infektioalttiutta lisäävää immuunipuutosta:

- lyhytaikainen, alle kahden viikon hoito kortikosteroidivalmisteella
- pitkäaikainen steroidihoito lyhytvaikutteisilla steroideilla silloin kun keskimääräinen vuorokausiannos on taulukossa 17    mainittua annosta pienempi
- paikallinen kortikosteroidihoito (iho, hengitettävät valmisteet)
- nivelensisäinen, limapussin tai jänteen ympäristön kortisoni-injektio

Hoitava lääkäri voi yksilöllisin perustein suositella vesirokkorokotetta immuunipuutteiselle potilaalle, koska immuunipuutteisilla vesirokkotartunta saattaa johtaa henkeä uhkaavaan yleistyneeseen infektioon.

Immuunipuutteisen potilaan rokottaminen inaktivoituja mikrobeja ja niiden puhdistettuja antigeeneja sisältävillä rokotteilla on turvallista. Rokottamisessa noudatetaan tavanomaista annostusta ja aikataulua. Suoja voi kuitenkin jäädä immuunipuutteen vuoksi tavallista heikommaksi. Immuunipuutteisten potilaiden vasta-ainetasot saattavat laskea muita nopeammin erityisesti hepatiitti A ja B -rokotusten jälkeen. Immuunipuutteiset henkilöt saattavat tarvita useampia annoksia tehosterokotuksia riittävän immunisaation aikaansaamiseksi. Mikäli altistumisen vaara on olemassa, suositellaan suojaavien vasta-aineiden pitoisuuden määrittämistä 1-2 vuoden välein ja tarvittaessa tehosterokotusten antamista. Tietyille immuunipuutteisille potilasryhmille suositellaan erityisesti influenssa-, meningokokki- ja pneumokokkirokotuksia (ks. kyseiset rokotteet).

Kantasolusiirtojen (luuytimensiirto, veren kantasolusiirto) jälkeen siirteen saaneen immuniteetti rokotuksin ehkäistävissä olevia tauteja (esim. tetanus, polio, tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko ja kapselillisten bakteerien aiheuttamat infektiot) vastaan häviää ilman rokotuksia 1-4 vuodessa. Sekä allogeenisten että autologisten kantasolusiirtopotilaiden rokotukset on syytä toteuttaa siirron suorittaneen yksikön ohjeen mukaan.

HIV-tartunnan saaneet

HIV-tartunnan saaneille inaktivoidut rokotteet annetaan samoin indikaatioin kuin HIV-negatiivisillekin. Rokotusvaste on sitä parempi, mitä korkeampi rokotettavan veren CD4-lymfosyyttiarvo on. Aikuisten rokotusvaste on yleensä huono, jos veren CD4-lymfosyyttimäärä on alle arvon 0,2 x 10⁹/l . HIV-tartunnan saaneelle voidaan antaa immunoglobuliinivalmisteita. Rokotesarjan uudelleenaloitusta ja ylimääräisiä tehosterokotteita on harkittava herkemmin kuin muissa potilasryhmissä. Lisäksi kaikille HIV-tartunnan saaneille suositellaan pneumokokkirokotetta; alle 5-vuotiaille konjugaattirokote, 5 vuotta täyttäneille polysakkaridirokote. Vuosittaisen influenssarokotuksen tarpeen ratkaisee hoitava lääkäri.

Elävistä heikennetyistä rokotteista oraalinen polio-, oraalinen lavantauti- ja BCG-rokote ovat kontraindisoituja HIV-tartunnan saaneille. Keltakuumerokote voidaan antaa, jos veren CD4-lymfosyyttien määrä on yli arvon 0,4 x 10⁹/l. Keltakuumerokotteen antamista tulee harkita tapauskohtaisesti, jos veren CD4-lymfosyyttimäärä on 0,2-0,4 x 10⁹/l. Tällaisessa tilanteessa kannattaa miettiä mahdollisuutta matkustaa keltakuumealueelle vasta sen jälkeen, kun HIV-hoidon avulla CD4-solujen määrä on saatu nostettua turvalliselle tasolle, jolloin myös rokotevaste paranee. Vesirokkorokote voidaan antaa yhden vuoden täyttäneille lapsille, joiden CD4-lymfosyyttien määrä on vähintään 25 % T-solujen kokonaismäärästä. MPR-rokote voidaan antaa myös HIV-infektoituneille lapsille, jos tauti ei ole pitkälle edennyt.

HIV-infektoituneen äidin lapselle ei anneta BCG-rokotetta vastasyntyneenä, vaan vasta kun on selvinnyt, että lapsi ei ole saanut tartuntaa. Muuten noudatetaan normaalia rokotusohjelmaa. Jos lapsi on saanut tartunnan, annetaan pneumokokkirokote ja harkitaan vesirokkorokotusta.

Potilaat, joilta puuttuu toimiva perna

Pernalla on tärkeä tehtävä ensilinjan puolustuksessa kapselillisia bakteereita vastaan. Henkilöillä, joilla ei ole normaalisti toimivaa pernaa, on lisääntynyt vaara sairastua vakaviin bakteeri-infektioihin. Vakavan pneumokokki-, hemofilus- tai meningokokki-infektion vaara on 50-1 000-kertainen muuhun väestöön verrattuna. Riskisuhde riippuu pernanpoistoon johtaneen sairauden laadusta ja pernanpoiston ajankohdasta. Suurentuneen infektioriskin vuoksi tällaiset henkilöt on suojattava rokotuksin septisiltä infektioilta. Rokotukset vähentävät vakaviin bakteeri-infektioihin sairastumisen vaaraa, mutta eivät poista sitä kokonaan.

Pernan puuttuminen ei ole este rokotusten antamiselle. Kaikille pernanpoistopotilaille on annettava pneumokokki-, meningokokki- ja Hib-rokotteet, mikäli heillä ei ennestään ole riittävää rokotussuojaa. Lisäksi olisi suositeltavaa antaa syksyisin myös influenssarokote vähentämään influenssaan liittyviä pneumokokkikomplikaatioita. Palvelukseen astuvien varusmiesten meningokokkirokote (MenACWY) on annettava vähintään 2 viikkoa ennen varusmiespalveluksen alkamista. Ennen palvelukseen astumista rokotuksista vastaa hoitava lääkäri (ks. Rokotukset puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa).

Elektiivisissä pernanpoistoissa ensimmäiset pneumokokki-, meningokokki (MenACWY)- ja Hib-rokoteannokset suositellaan annettavaksi vähintään kaksi viikkoa ennen leikkausta. Potilaat, joilta perna joudutaan poistamaan yllättäen, rokotetaan kahden viikon kuluessa toimenpiteestä. Pneumokokkirokotus (polysakkaridirokote, ks. Pneumokokkirokotteet) on syytä uusia ainakin kerran viiden vuoden kuluttua, meningokokkirokotuksen uusimista voidaan harkita 3-5 vuoden välein. Hib-rokotusta ei nykykäsityksen mukaan tarvitse uusia.

Pernanpoistopotilaat joutuvat sairaalan ulkopuolella kustantamaan rokotteensa itse, jollei kuntatasolla ole sovittu rokotteiden korvaamisesta. Jotkut vakuutukset kattavat myös pernanpoistopotilaan rokotteet.