Publisher

National Public Health Institute
Original page

(annostelu), adult, babies, cancerous diseases, chickenpox, chickenpox vaccine, child, child, preschool, composition, effects, HIV-positive people, immunity, cellular, injurious effects, leukemia, organ transplantation, packages, pregnancy, prophylaxis, target groups , vaccination, young people

Julkaistu 2.1.2005

Vesirokkorokote

Kauppanimi ja valmistaja

Varilrix; GlaxoSmithKline, Belgia.

Koostumus

Rokote sisältää immunogeeninä elävää heikennettyä varicella-zostervirusta (Oka-kanta). Yksi rokoteannos sisältää vähintään 2 000 yksikköä (plaque forming units, PFU) elävää virusta, lisäksi rokote sisältää inaktivoituneita viruspartikkeleita. Rokotevirus on kasvatettu ihmisen fibroblastisoluissa. Apuaineena on humaanialbumiini ja säilytysaineena neomysiinisulfaatti.

Käyttöaiheet

Seuraavat suositukset koskevat vesirokolle alttiita henkilöitä. Alttiiksi katsotaan ne, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai joita ei ole asianmukaisesti rokotettu.

Immuunipuolustukseltaan normaalit henkilöt

Vanhempien antama tieto lapsen vesirokon sairastamisesta tai sairastamattomuudesta on yleensä varsin luotettava. Sen sijaan useimmat aikuiset, jotka eivät tiedä vesirokkoa sairastaneensa, ovat todellisuudessa immuuneja taudille. Alle 13-vuotiaiden lasten vesirokkovasta-aineita ei ole tarpeen määrittää ennen rokottamista. Sitä vanhempien vesirokkoa sairastamattomien nuorten ja aikuisten vasta-aineiden tutkimista voidaan kustannusten säästämiseksi harkita ennen rokottamista. Vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei kuitenkaan ole haittaa.

1-12 vuoden ikäiset

Vesirokkorokotus voidaan antaa kaikille lapsille 12 kk:n iästä alkaen. Rokotteen turvallisuus ja teho tässä kohderyhmässä on osoitettu useissa tutkimuksissa (näytön aste = A, ks. liite Näytön asteen luokitus rokotussuosituksissa).

13 vuotta täyttäneet

Vesirokkorokotus suositellaan annettavaksi kaikille 13 vuotta täyttäneille taudille alttiille henkilöille. Tässä ikäryhmässä vesirokon taudinkuva voi olla raju ja komplikaatiot ovat yleisempiä kuin nuoremmilla. Rokote on osoittautunut turvalliseksi ja tehokkaaksi myös tässä ikäryhmässä (näytön aste = B). Tarvitaan kuitenkin kaksi rokoteannosta, jotta yli 90 %:lle rokotetuista muodostuisi vasta-aineita vesirokkoa vastaan.

Immuunipuutteisten potilaiden lähikontaktit

Vesirokkorokotusta suositellaan immuunipuutteisia potilaita hoitaville ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuville. Lähikontaktien rokottaminen vähentää potilaan vaaraa altistua vesirokolle. Rokoteviruksen siirtyminen rokotetusta perheenjäsenestä potilaaseen on epätodennäköistä ja siitä seuraava vakava tauti vielä epätodennäköisempää (näytön aste = C).

Immuunipuutteiset potilaat

Vesirokkorokotusta voidaan yksilöllisin perustein harkita myös immuunipuutteisille potilaille. Rokote annetaan vain vesirokkoa sairastamattomille, joskaan vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei ole haittaa. Mikäli potilas oman tai lähipiirinsä kertoman mukaan on epäilyksettä sairastanut vesirokon, rokotusta ei tarvita. Jos potilas ei tiettävästi ole sairastanut vesirokkoa, häneltä on syytä tutkia varicella-zostervirusvasta-aineet. Rokotusta voidaan harkita, mikäli vasta-aineet ovat negatiiviset.

Vesirokkoon sairastuminen aiheuttaa vakavan vaaran nimenomaan synnynnäisestä tai hankitusta soluvälitteisestä immuunipuutoksesta kärsiville ja heidän suojaamisensa vesirokolta olisi siksi erityisen tärkeää. Rokote aiheuttaa kuitenkin tässä ryhmässä haittavaikutuksia todennäköisemmin kuin terveillä ja rokottaminen edellyttää usein varotoimia, lähinnä taudin hoidon lyhytaikaista keskeyttämistä. Siksi rokottamisen hyödyt on aina yksilöllisesti punnittava mahdollisia haittoja vasten. Ainakin leukemiaa (näytön aste = A) ja lymfoomaa (näytön aste = D) sairastavat sekä muut immunosuppressiivista hoitoa saavat syöpäpotilaat (näytön aste = C), elinsiirtopotilaat (näytön aste = B), oireettomat tai vähäoireiset HIV-infektoituneet (näytön aste = C) ja systeemistä steroidihoitoa saavat (näytön aste = D) voisivat hyötyä vesirokkorokotuksesta. Primaaria soluvälitteistä immuunipuutosta (esim. suomalaiseen tautiperintöön kuuluvaa rusto-hiushypoplasiaa) sairastavien rokottamisesta ei ole kokemusta (näytön aste = D).

Pelkästään humoraalista immuunipuutosta sairastavat saattavat hyötyä rokotuksesta, eikä se ole heille vasta-aiheinen. Tutkimustietoa rokotteen tehosta ja turvallisuudesta näillä potilasryhmillä ei ole (näytön aste = D).

Käyttövalmiiksi saattaminen

Liuotinneste ruiskutetaan injektiopulloon ja sekoitetaan, kunnes liuos on kirkas. Käyttövalmis, väriltään vaaleanpunainen rokote on käytettävä heti.

Annostus ja antotapa

Rokoteannos on 0,5 ml. Terveille alle 13-vuotiaille annetaan yksi rokoteannos. Immuunivajavuuspotilaille ja 13 vuotta täyttäneille suositellaan yhteensä kahta rokoteannosta kolmen kuukauden välein. Rokote annetaan ihon alle (s.c.), tavallisesti olkavarteen. Jos ihoa halutaan puhdistaa ennen rokottamista, rokotuskohta on kuivattava tai puhdistusaineen on annettava haihtua, koska puhdistusaineet voivat inaktivoida rokotetta.

Vesirokkorokote voidaan antaa samanaikaisesti muiden rokotusten kanssa, mutta eri pistoskohtiin. Myös MPR-rokote voidaan antaa samaan aikaan vesirokkorokotteen kanssa eri olkavarteen. Vesirokkorokotetta ei saa sekoittaa samaan ruiskuun MPR-rokotteen kanssa.

Suojateho

Lähes kaikkien pienten lasten vereen ilmestyy varicella-zostervirusvasta-aineita jo yhden vesirokkorokoteannoksen jälkeen. Aikuisina ja yli murrosikäisinä rokotetuista noin 90 %:lle kehittyy vasta-aineita yhden ja lähes 100 %:lle kahden rokotuskerran jälkeen.

Onnistunutkaan vesirokkorokotus ei anna suojaa varicella-zosterviruksen tartuntaa vastaan eikä täydellistä suojaa kliinistä vesirokkoa vastaan, mutta rokoteimmuniteetti suojaa vaikealta vesirokolta. Rokotteen suojatehoa voidaan arvioida käyttämällä mittarina kaikkia kliinisesti havaittavia vesirokon kaltaisia tauteja (1 iholeesio) tai esim. "tyypillistä" vesirokkoa (30 iholeesiota).

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa rokotetuilla lapsilla esiintyi vesirokkoa keskimäärin 2,7 ± 0,6 %:lla ja rokottamattomilla 11,6-13,8 %:lla seurantavuotta kohti seitsemän seurantavuoden aikana. Suomalaisessa tutkimuksessa todettiin runsaan kahden vuoden seuranta-aikana vesirokko 25,5 %:lla lumerokotetuista ja 3,0 %:lla korkeatitteristä rokotetta saaneista (eli hiukan vähemmän kuin Yhdysvalloissa). Rokotteen rekisteröinnin jälkeisessä seurannassa Yhdysvalloissa kliinisesti havaittavaa vesirokkoa on rokotetuilla todettu 2,5 tapausta 100:aa henkilövuotta kohti. Kaikkien seurantatutkimusten tulokset ovat siis hyvin samansuuntaiset.

Suomalaisessa aineistossa ei yhdelläkään rokotetulla lapsella, jolle kehittyi vesirokko seurannan aikana, ollut yli 30 iholeesiota. Tämän perusteella voitiin todeta, että rokote antoi 100 % suojan tyypillistä vesirokkoa vastaan.

Leukemialapsilla vesirokkorokotteen teho on alhaisempi. Perhekontakteissa noin 10 % rokotetuista on saanut jonkinasteisen, yleensä lievän vesirokon (ilman rokotusta ilmaantuvuus olisi 80-90 %), ja joissakin tapauksissa tällöin on annettu asykloviirihoitoa. Todella vakavia tauteja ei kuitenkaan ole esiintynyt, joten vesirokkorokotteesta on ollut leukemialapsille hyötyä silloinkin kun suojaava immuniteetti on osittain pettänyt.

Vesirokkorokotteen antamasta mahdollisesta suojatehosta vyöruusua vastaan ei toistaiseksi ole todisteita.

Haittavaikutukset

Terveillä henkilöillä vesirokkorokote aiheuttaa vain vähän oireita. Yksittäisiä näppylöitä tai (harvoin) rakkuloita esiintyy 1-2 viikon kuluttua rokotuksesta noin viidellä prosentilla rokotetuista. Yleisoireet ovat erittäin harvinaisia.

Leukemiaa sairastavilla lapsilla rokotusreaktioita esiintyy jopa puolella rokotetuista; noin joka viidennelle ilmaantuu yli 50 rakkulaa. Muissa riskiryhmissä reaktioita on vähemmän.

Oka-rokotevirus kykenee aiheuttamaan piilevän infektion ja aktivoitumaan vyöruusuna tavallisen varicella-zosterviruksen tapaan. Ei kuitenkaan tiedetä, jääkö rokotevirus kaikilla rokotetuilla henkilöillä elimistöön. Vyöruusutapaukset terveillä rokotetuilla ovat hyvin harvinaisia. Rokotetuilla leukemialapsilla vyöruusua esiintyy vähemmän kuin vesirokon sairastaneilla. Vyöruusun todennäköisyys näyttää myös liittyvän iholeesioiden esiintymiseen rokotuksen jälkeen. Vyöruusu on epätodennäköinen leukemialapsilla, joille ei rokotuksen jälkeen tule ihoreaktioita.

Varotoimet ja vasta-aiheet

Yleiset vasta-aiheet. Voimakas soluvälitteisen immuniteetin vajavuus on rokottamisen vasta-aihe. Osittaista soluvälitteisen immuniteetin vajavuutta sairastavia voidaan rokottaa yksilöllisin perustein varotoimia noudattaen. Immuunivajavuutta sairastavaa rokotettua tulee aina kehottaa ottamaan yhteyttä lääkäriin, mikäli hänelle kehittyy vesirokkoa muistuttava ihottuma. Immuunivajavuuspotilaan rokotevirusrokko suositellaan hoidettavaksi asikloviirilla, mikäli iholeesioita on yli 50. Yleensä tällöin riittää viiden vuorokauden hoito suun kautta annoksella 20 mg/kg × 4.

Soluvälitteisen immuniteetin toimintakyvyn osoittaminen ennen vesirokkorokotusta voi olla tarpeen riskiryhmiin kuuluvilla potilailla. Karkeana mittarina voidaan pitää lymfosyyttitasoa yli 1 200 mm³.

Leukemiapotilaille voidaan antaa vesirokkorokote, kun potilas on ollut täydellisessä remissiossa vähintään 12 kuukautta. Kemoterapia keskeytetään viikkoa ennen ensimmäistä rokotusta ja voidaan aloittaa uudestaan viikko sen jälkeen. Kemoterapiaa ei tarvitse keskeyttää toisella rokotuskerralla.

Muille syöpäpotilaille (kiinteät tuumorit) vesirokkorokote voidaan antaa kemoterapiajaksojen välissä. Sädehoidon aikana rokotetta ei anneta. Lymfoomaa ja Hodgkinin tautia sairastavien rokottamista harkittaessa voidaan soveltaa leukemiapotilaita koskevia ohjeita. Lisäksi on erityisen tärkeää varmistautua soluvälitteisen immuniteetin toiminnasta ennen mahdollista rokotusta.

Harkittaessa elimensiirtoa olisi saaja rokotettava hyvissä ajoin (6-8 viikkoa) ennen suunniteltua siirtoa. Mikäli siirtoelimen saaja on alle 13-vuotias ja immunologisesti normaali ennen siirtoa, yksi rokotuskerta riittää. Muussa tapauksessa annetaan kaksi rokotusta kolmen kuukauden välein.

Oireettoman tai vähäoireisen HIV-infektioituneen rokottamista voidaan harkita, jos CD4-lymfosyyttien määrä on normaali.

Systeemistä steroidihoitoa saavan, immuunipuolustukseltaan muuten normaalin henkilön voi yleensä rokottaa varotoimia noudattaen, jos steroidihoitoannos on alle 2 mg/kg/vrk ja alle 20 mg/vrk prednisonia tai vastaavaa lääkettä. Jos annos on suurempi ja hoito on jatkunut vähintään 14 vrk, on rokotusta lykättävä, kunnes hoitava lääkäri arvioi potilaan oman lisämunuaistoiminnan palautuneen riittävästi. Yleensä tämä vie ainakin kuukauden hoidon lopettamisesta.

Raskaana olevia ei tule rokottaa. Rokotetta ei pidä antaa neomysiinistä yleisoireita saaneille; neomysiinin aiheuttamat paikallisoireet eivät ole rokotuksen vasta-aihe.

Rokoteviruksen leviäminen vesirokolle alttiiseen toiseen ihmiseen on mahdollista mutta harvinaista. Rokotevirus voi tarttua iholeesiosta, joka on kehittynyt rakkulaksi. Rakkuloita tavataan lähes yksinomaan immuunipuutteisten potilaiden rokotuksissa. Yhdysvalloissa on raportoitu vain kolme transmissiotapausta immuunipuolustukseltaan normaalista rokotteen saajasta siihen mennessä kun 15 miljoonaa rokoteannosta oli käytetty.

Interaktiot

Gammaglobuliinipistoksen tai verensiirron jälkeen vesirokkorokotusta on syytä lykätä vähintään kolme kuukautta, plasma- ja trombosyyttivalmisteiden antamisen jälkeen jopa seitsemän kuukautta. Suuriannoksisen gammaglobuliinihoidon (0,4-2 g/kg i.v.) jälkeen rokotusta tulisi lykätä 8-11 kk. Jos rokotus kuitenkin on annettu tuona aikana, siitä ei ole haittaa. Tässä tapauksessa suositellaan kuitenkin uuden rokotteen antamista riittävän suojan varmistamiseksi.

Säilytys

Kylmäkuivattu rokote säilytetään +2-+8 °C:ssa valolta suojassa. Rokote voidaan säilyttää myös pakastimessa. Ohjeenmukaisesti säilytetty rokote pysyy tehokkaana 24 kuukautta. Liuotin voidaan säilyttää joko jääkaapissa tai huoneenlämmössä.

Pakkaus

Rokotetta on saatavissa yhden annoksen pakkauksessa, joka sisältää injektiokuiva-aineen ja liuottimen ruiskussa (0,5 ml).

Lisätietoja

Suomessa käytännöllisesti katsoen kaikki sairastuvat vesirokkoon. Aikuisväestössä on sairastumattomia vain 1-3 %. Valtaosa vesirokkotapauksista ilmaantuu ennen kouluikää, jolloin tauti on yleensä lievä. Vesirokon vakavuus nousee iän myötä. Vesirokon vuoksi joutuu Suomessa sairaalaan vuosittain 200-300 potilasta. Useimmilla heistä ei ole entuudestaan todettua immuunivajavuutta tai perussairautta. Vesirokon tärkeimmät komplikaatiot ovat sekundaariset bakteeri-infektiot, viruskeuhkokuume, enkefaliitti ja verenvuototaipumus.

Vaihtoehtoinen vesirokon ehkäisy on antizosterimmunoglobuliini, jonka käyttö on kuitenkin rajoitettu riskiryhmiin. Se on annettava 72 tunnin sisällä kontaktista.Vesirokon hoidossa voidaan käyttää asikloviiria. Asikloviiria voidaan antaa myös ennalta ehkäisevästi 7-9 vrk todetun vesirokkokontaktin jälkeen.

Vesirokkorokotteen antamisesta vesirokkotartunnan jälkeen on jonkin verran kokemusta. Yhdysvalloissa ja Japanissa tehdyissä tutkimuksissa saavutettiin vähintään 90 %:n suojateho vesirokkoa vastaan, jos rokote annettiin kolmen vuorokauden kuluessa altistuksesta. Jos vesirokkokontaktista ehtii kulua yli viisi vuorokautta, rokotteella ei ole suojavaikutusta.