Apunavigaatio
Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset 1/2005
Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset
Tartuntatautitilanne Suomessa – raportoidut mikrobilöydökset
Viimeisimmän kuukauden mikrobilöydökset täydentyvät myöhemmin niiden mikrobien osalta, joiden diagnoosi perustuu pääosin vasta-aineiden osoittamiseen pariseeruminäytteistä.
Hengitystiepatogeenit
Suomessa on joulukuun puoleenväliin mennessä ilmoitettu vain kaksi influenssa A -tapausta. Myös Euroopassa tilanne on ennallaan; sekä influenssa A- että influenssa B -viruksia on raportoitu vain sporadisesti. Myös parainfluenssaa, adenovirusta ja RSV:tä on edelleen niukasti.
Mykoplasman esiintyvyys on jatkunut tasaisena. Syyskuusta lähtien uusia tapauksia on ilmoitettu yli 160 kuukaudessa, marraskuussa 199; näistä 108 alle 20-vuotiailla. Koko vuonna tapauksia on kertynyt 1 075, kun kahtena edellisenä vuonna niitä oli 630 ja 548. Hinkuyskää on ollut alkusyksyä vähemmän; lokakuussa 88 ja marraskuussa 91 tapausta. Elokuussa niitä oli 188. Koko vuodelle hinkuyskälöydöksiä on 1 524, reilusti yli viime vuoden kokonaismäärän 1 264.
Hepatiittipatogeenit
Uusia hepatiitti A -tartuntoja raportoitiin tammikuussa 11, minkä jälkeen marraskuun loppuun mennessä on kertynyt vain 27 uutta tapausta. Akuuttia B-hepatiittia on joulukuun puoleenväliin mennessä ilmoitettu 48 tapausta. C-hepatiitin ilmaantuvuus on pysynyt tasaisena; uusia löydöksiä on raportoitu marraskuulta toistaiseksi 69.
Resistentit bakteerit
Metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus (MRSA) -löydösten määrä on selvästi laskenut. Marraskuussa niitä oli 105, kun syyskuun huippulukema oli 244. Eniten löydöksiä oli edelleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (marraskuu 39, syyskuu 97), Pirkanmaalla sen sijaan MRSA-löydösten määrä oli marraskuussa enää 13 (syyskuu 29).Vuoden alusta MRSA on todettu 1 329 henkilöltä. Vankomysiiniresistentin enterokokin (VRE) suhteen tilanne on rauhallinen, marraskuussa ilmoitettiin kaksi tapausta.
Muut patogeenit
Myyräkuumeen tapausmäärät ovat vuoden loppua kohden lisääntyneet. Marraskuussa tapauksia oli 293, kun syys- ja lokakuun luvut olivat 118 ja 149. Joulukuulle on kuun puoliväliin mennessä ilmoitettu jo 19 uutta tartuntaa. Metsämyyrien kolmevuotista sykliä seuraavan puumalavirusinfektion esiintyvyyden edellinen huippu oli talvikautena 2001–2002. Huippuvuonna 2002 löydöksiä oli yhteensä 2 603. Vuodelle 2004 tapauksia on tähän mennessä kertynyt 1 115. Tularemiaa eli jänisruttoa raportoitiin marraskuussa enää seitsemän tapausta. Koko vuodelle tapauksia on kertynyt 148, kun viime vuoden kokonaismäärä oli 823.
Punkin välittämiä tauteja on kostean kesän jälkeen todettu edellisvuotta enemmän. Borreliaa ilmoitettiin lokakuussa 108 ja marraskuussa 115 tapausta. Koko vuonna on tapauksia tähän mennessä 1 009, kun viime vuoden kokonaismäärä oli 753. TBE:tä eli puutiaisaivotulehdusta on todettu koko vuonna yhteensä 31 tapausta. Viime vuonna tapauksia oli 16 ja edellisvuonna 38.
Uutisia maailmalta
Marraskuun puolivälin jälkeen on Dominikaaniseen tasavaltaan matkanneilta raportoitu falciparum-malariaa; kahdeksalta eurooppalaiselta, kuudelta kanadalaiselta ja kahdelta yhdysvaltalaiselta matkailijalta. Maa on ollut malariasta vapaa lukuun ottamatta Haitin rajan läheistä maaseutua maan länsiosassa, eikä malarian estolääkitystä ole suositeltu. Nyt todetut tartunnat ovat kaikki itärannikolta Punta-Canasta ja sen lähistöltä. Sinne matkaaville suositellaan nyt estolääkkeeksi klorokiiniä. Samoin estolääkitystä suositellaan aloitettavaksi, jos suunnitelmissa on matkustaa turistikohteiden ulkopuolella.
Noin 19 ihmistä on sairastunut loppusyksyn aikana Salmonella Thompsonin aiheuttamaan infektioon Norjassa. Normaalisti maassa todetaan 2–5 sen aiheuttamaa infektiota, poikkeuksetta ulkomailta hankittuja tartuntoja. Tapaus-verrokki-tutkimuksella osoitettiin yhteys pussitettuihin salaatteihin, jotka sisältävät rucolaa. Myös Ruotsissa on syksyn aikana sairastunut noin kymmenen ihmistä Salmonella Thompsonin aiheuttamaan infektioon. Mahdollista yhteyttä tiettyyn elintarvikkeeseen ei toistaiseksi ole voitu osoittaa. Sen sijaan Salmonella Thompson löytyi Ruotsissa rutiininomaisesti otetusta valvontanäytteestä kaupan valmissalaatista ja jatkotutkimuksissa salaatin raaka-aineista nimenomaan rucola-salaatista. Parhaillaan selvitellään onko sairaustapauksen aiheuttanut bakteeri samaa alatyyppiä kuin elintarvikenäytteiden Salmonella Thompson. Sekä Ruotsi että Norja ovat poistanut markkinoilta kyseisen valmistajan myymän salaatin. Suomessakin Inex Partners Oy veti varotoimenpiteenä markkinoilta pois erän maahantuomaansa italialaista salaattia, koska yrityksen omavalvonnassa kohdistettiin epäily hygieniariskiin salmonellabakteerin löydyttyä pakkaajan muihin pohjoismaihin toimittamissa erissä. Tautia aiheuttaneita eriä ei tiettävästi ole ollut Suomessa myynnissä.
Infektiolääkäri Tea Nieminen
15.12.2004
KTL, infektioepidemiologian osasto
(09) 4744 8557, tea.nieminen@ktl.fi
magazine article
- Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset, 10/2004
- Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset 9/2004
- Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset, 7/2004
information page
guide
- Hepatiitti A -tapausten esiintyminen Suomessa
- Taulukko 26. Toimenpiteet verelle altistumisen jälkeen arvioidun HBV-tartuntariskin1 perusteella
- Näytteenotto ja -käsittelyohjeet