Publisher

National Public Health Institute

Vuoden 1997 alussa voimaan astuneen terveydensuojelulain mukaan ruoka- tai vesivälitteistä epidemiaa epäiltäessä tulee asiasta tehdä ilmoitus Kansanterveyslaitokselle. Tätä varten on KTL:n verkkosivuilla kaavake, jossa kysytään erilaisia seikkoja liittyen mahdolliseen epidemiaan sekä sitä, haluaako ilmoituksen tekijä Kansanterveyslaitokselta apua asian selvittämisessä. Ilmoitus tulee tehdä, vaikka potilaita olisi vain muutama tai veden epäillään muusta syystä aiheuttavan terveyshaittaa väestölle.

Ilmoitus tavoittaa KTL:ssä useita ryhmiä, joiden asiantuntemus kattaa sekä infektiotaudit ja epidemiologian että erityisanalytiikan ja vesilaitosten tekniikan. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on palvella kunnallisia viranhaltioita ja muita toimijoita, jotka kohtaavat mahdollisen vesivälitteisen epidemian ehkä kerran työuransa aikana. Kansanterveyslaitokseen sen sijaan kertyy osaamista ja kokemusta, jolloin ongelman hoitaminen tehostuu.

Vuodesta 1998 epidemiaepäilyilmoituksia on tullut viikoittain ja useissa tapauksissa KTL:ltä on pyydetty apua. Vaikka apua ei pyydettäisikään, KTL:stä on saatettu ottaa yhteyttä ilmoituksen tultua, jos on ollut syytä epäillä, että tilanteeseen olisi puututtava. Tilanteille on tyypillistä, että ensimmäisten sairastumistapausten ilmaantuessakaan vesivälitteistä epidemiaa ei epäillä tai haluta uskoa mahdolliseksi.

Vuodesta 1998 on esiintynyt 59 vesivälitteistä dokumentoitua epidemiaa, joissa on sairastunut virallisten tilastojen mukaan ennen Nokian tapausta yli 17 000 ihmistä. Epidemioiden lisäksi on todettu kymmeniä juomaveden likaantumistapauksia, joissa sairastumisia ei ole esiintynyt. Kun tiedetään, että ripulissa oleva henkilö ani harvoin etsiytyy hoitoon, voimme todeta, että tilastot kuvaavat vain jäävuoren huipun. Joiltakin paikkakunnilta on pystytty arvioimaan epidemiologisten selvitysten avulla melko luotettavasti sairastuneiden todellinen määrä, mutta usein sitä ei ole tehty. Nokian tapaus tullaan tutkimaan perusteellisesti, jolloin sieltä saamme melko varman tiedon sairastuneista.

Jotta ihminen sairastuu, tarvitaan altistuminen. Ei ole juuri mitään muuta tapaa altistaa kerralla koko kunnan väestö kuin juomavesi. Vesivälitteinen epidemia on tästä syystä erittäin vakava asia, koska pahimmassa tapauksessa myös terveydenhoitohenkilökunta, vesilaitosten hoitajat ja muu avainhenkilöstö saattaa sairastua. Jos kyseessä on suurehko kunta, seuraamukset voivat olla katastrofaaliset. Tuhansia nestevajauksessa olevia potilaita ei mikään kunta pysty nopeasti hoitamaan. KTL neuvoo kunnan vastaavia viranomaisia antamaan hiemankaan epäilyttävissä tilanteissa välittömästi juomaveden keittokehotuksen, koska sillä rajataan epidemian leviäminen jo sen alkuvaiheessa. Keittokehotus annetaan, vaikka vedestä ei olisikaan vielä saatu analyysituloksia.

Tavanomaisessa veden saastumistilanteessa ”likainen” aalto menee verkoston läpi vain muutaman tunnin tai päivän aikana, jonka jälkeen verkostosta on enää vaikeaa löytää mitattavia määriä mikrobeja. Niitä saattaa tosin jäädä verkostoon biofilmeihin pitkäksikin aikaa, sairastuttaen herkimpiä tai paljon vettä juovia henkilöitä. Myös näytteidenotossa pitää olla nopea, jotta pahin tilanne saadaan kiinni. Nopealla keittokehotuksella saadaan vältettyä mahdolliset joukkosairastumiset, joten tehokas tiedottaminen on ehdottoman tärkeää. Kunnissa pitää olla valmiina selvät suunnitelmat siitä, kuka ja miten erilaisissa epidemiatilanteissa tiedottaa. Tarvitaan myös varajärjestelmä, koska avainhenkilöt saattavat itse olla jo sairastuneina. Jos sitten paljastuu, että kahden päivän juomaveden keittokehotus oli turha, ihmiset ovat ymmärtäneet varotoimenpiteen hyvin.

Vesivälitteisiä epidemioita on ollut myös suurehkoissa kunnissa, vaikka suurin osa todetaan joko leirikeskuksen kaltaisissa paikoissa tai kuntoutuslaitoksissa. Kunnallisissa vedenottamoissa tyypillisessä tapauksessa pintavesiä on päässyt kaivoihin. Syynä on kaivon perustaminen liian lähelle rantaa, jolloin rantaimeytys muuttuu tulvavedeksi. Toisinaan kaivo on perustettu soramontun pohjalle, jolloin tulvavedet menevät suoraan kaivoon. Leirikeskuksissa ja muissa oman kaivon varassa olevissa paikoissa viemärivedet ovat päässeet varsinkin tulvatilanteissa sekoittumaan kaivoveteen.

Suurin syyllinen ripuliin on ollut norovirukset, toisena kampylobakteerit ja harvoin jokin muu mikrobi. Norovirustartunta on vallitseva siksi, että infektiivinen annos on äärimmäisen pieni. Jo muutama virus sairastuttaa ihmisen, eikä näin pientä määrää voida havaita vedestä. Vesi saattaa siis saada ”puhtaat” paperit ja siitä huolimatta sairastuttaa. Tämä tekee vesivälitteisistä epidemioista haastavan ongelman, jonka ratkaisemisessa kokemuksella on tärkeä merkitys.

Terttu Vartiainen, tutkimusprofessori
KTL, Ympäristöterveyden osasto