Publisher

National Public Health Institute
Original page

dietetics, edible fats, educational level, finns, food habits, green vegetables, pensioners, social class, socioeconomic status, standard of living, working age people, young people

Julkaistu 14.1.2005

Ravinnon sosioekonomiset erot

Ruokatottumukset eroavat Suomen väestön sosioekonomisissa ryhmissä. Ravintoaineiden saannissa erot ovat kuitenkin pienemmät kuin erot elintarvikkeiden kulutuksessa. Ruokatottumukset ovat parantuneet kahden viime vuosikymmenen aikana, mutta ruokatottumusten sosioekonomiset erot ovat silti säilyneet. Selvimmät sosioekonomiset erot löytyvät kasvisten kulutuksessa, joiden kulutus on selvästi yleisempää ylimmissä sosioekonomisissa ryhmissä. Ateriointiin liittyvät erot kuten työpaikkaravintolan lounaan nauttiminen voimistavat tätä eroa. Nuorten ja eläkeikäisten erot noudattavat samaa kehitystä kuin aikuisväestön erot.

Työikäisten ruokatottumusten sosioekonomiset erot

Tyydyttyneen rasvan lähteet

Suomalaiset saavat ruokavaliostaan hieman liian paljon rasvaa, erityisesti tyydyttynyttä niin sanottua kovaa rasvaa sekä liian vähän hiilihydraatteja. Koulutusryhmittäiset erot energiaravintoaineiden saannissa ovat vähäisiä. Erot ovat olemattomat tai pienet myös tyydyttyneen rasvan saannissa, mutta sosioekonomiset ryhmät saavat tyydyttyneen rasvan eri ruoista. Erot tyydyttyneen rasvan lähteissä ovat myös muuttuneet vuosien mittaan.

Vuoden 1980-luvun alussa alimman koulutusryhmän naisista ja miehistä suurempi osa käytti voita leipärasvana kuin ylempien koulutusryhmien naisista ja miehistä. Voin käyttö leipärasvana väheni 1980-luvun lopussa kaikissa koulutusryhmissä ja samalla miesten koulutusryhmittäiset erot leipärasvan käytössä pienenivät ja naisten erot hävisivät kokonaan. Juuston koulutusryhmittäiset erot ovat erisuuntaiset kuin voin. Mitä korkeampi koulutusaste, sitä enemmän syödään juustoa. Tällaiset erot havaittiin jo 1980-luvun alussa, eivätkä ne olleet hävinneet 1990-luvun puoliväliin mennessä.

Kasvisten kulutus

Päivittäin kasviksia syövien osuus on kasvanut kaikissa koulutusryhmissä, mutta koulutusryhmittäiset erot kasvisten kulutuksessa ovat pysyneet. Mitä korkeampi koulutusryhmä, sitä enemmän syödään kasviksia.

Suositusten mukaiset ruokatottumukset

Ylimmässä koulutusryhmässä selvästi useammat kuin muissa ryhmissä noudattavat nykyisten ravintosuositusten mukaisia ruokatottumuksia - syövät päivittäin kasviksia ja välttää tyydyttynyttä rasvaa sisältäviä ruokia. Ylin koulutusryhmä näyttää omaksuvan suositusten mukaiset ruokatottumukset ensimmäisenä; muut ryhmät seuraavat ylimpiä koulutusryhmiä noin viiden vuoden viiveellä.

Aterioinnin sosioekonomiset erot

Korkeimmin koulutetut nauttivat lounaansa henkilöstö- tai muussa ravintolassa muita koulutusryhmiä yleisemmin. Matalimmin koulutetut sen sijaan syövät lounaan muita yleisemmin kotona tai olivat kokonaan syömättä lounasta. Erot koulutusryhmien välillä ovat pysyneet lähes muuttumattomina 20 vuoden ajan. Aamiaisen syöntitiheydessä ei ole suuria eroja koulutusryhmien välillä. Korkeimmin koulutetut ovat kuitenkin nauttineet aamiaista hiukan yleisemmin kuin matalimmin koulutetut.

Nuorten ruokatottumusten sosioekonomiset erot

Korkeammin koulutettujen vanhempien lapset syövät enemmän kasviksia ja hedelmiä verrattuna vähemmän koulutettujen vanhempien lapsiin. Tuoreiden kasvisten syöminen on yleisempää silloin kun perheen taloudellinen tilanne arvioidaan hyväksi. Vähiten koulutettujen vanhempien lasten käyttävät useammin voita ja täysmaitoa, mutta vähemmän margariinia rasvatonta maitoa kuin korkeasti koulutettujen vanhempien lapset. Akateemisesti koulutettujen vanhempien lapset syövät säännöllisemmin suositeltavia ruoka-aineita (hedelmiä, kasviksia, ruisleipää ja hapanmaitotuotteita) verrattuna pelkän peruskoulun suorittaneiden vanhempien lapsiin.

Eläkeikäisten ruokatottumusten sosioekonomiset erot

Koulutusryhmittäiset erot eläkeikäisten ruokatottumuksissa ovat säilyneet 1990-luvulta 2000-luvulle. Korkeamman koulutustason omaavien rasvojen, rasvattoman maidon, vihannesten ja hedelmien käyttö on ollut lähempänä terveyssuosituksia verrattuna alempaan koulutusryhmään kuuluviin. Tämä ero on kuitenkin viime vuosina alkanut supistua. Toimistotyössä olleet eläkeikäiset, joiden koulutustaso on selkeästi muiden ammattiryhmien koulutustasoa korkeampi, noudattivat yleisimmin terveellisiä ruokatottumuksia. Entisissä maataloustyöntekijöissä oli vähiten terveyssuositusten mukaisia ruokatottumuksia noudattavia. Tästä huolimatta terveellisten ruokatottumusten noudattaminen yleistyi selvästi kaikissa ammattiryhmissä.

Miten ravinnon sosioekonomisia eroja voisi kaventaa?

Ruokatottumusten sosioekonomiset erot ovat muuttuneet vain vähän kahden viime vuosikymmenen aikana. Leipärasvojen valinnan erot ovat kuitenkin selvästi kaventuneet, ja naisilla erot ovat jopa hävinneet kokonaan. Ei ole tutkimuksellista näyttöä, mitkä toimenpiteet ovat kaventaneet rasvankäytön eroja, mutta muutos on todennäköisesti saatu aikaan yleisellä ravitsemusvalituksella sekä tietoisilla ja ei-tietoisilla poliittisilla toimenpiteillä, kuten hinta-, vero- ja maatalouspolitiikalla.

Ravinnon sosioekonomisten erojen kaventamisessa tehokkaimmalta keinolta vaikuttaa perinteinen universalismi: toimenpiteet kohdistetaan kaikkiin väestöryhmiin eikä pelkästään ns. huono-osaisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa koulujen ja päiväkotien ruokaloiden jatkuvaa ja lisääntyvää tukemista, kansallisia ravitsemussuosituksia ja laajoja terveyden edistämiskampanjoita. Erityisen tehokkaita olisivat ne universalistiset toimenpiteet, jotka kuitenkin hyödyttäisivät eniten matalassa sosioekonomisessa asemassa olevia. Näistä esimerkkinä on kasvisten hinnan pitäminen riittävän alhaalla hinta- ja maatalouspolitiikan keinoin.

Tulevaisuudessa sosioekonomisia eroja tulisi pyrkiä kaventamaan sekä valtakunnallisella politiikalla, kuntatason toimenpiteillä että kansalaisjärjestöjen toiminnalla. Valtio on keskeisessä asemassa, kun vaikutetaan elintarvikkeiden hintaan, saatavuuteen ja kun annetaan kansallisia ravintosuosituksia. Kunta on keskeisessä asemassa huolehtiessaan ateriapalveluista, ja kansalaisjärjestöillä on ratkaiseva merkitys terveyden edistämisohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Lisätietoja:

erikoistutkija Ritva Prättälä

Lähteet:

Prättälä R, Roos E, Roos G. Ravitsemuspolitiikka ja sosioekonomiset erot. Teoksessa Kangas I, Keskimäki I, Koskinen S, Manderbacka K, Lahelma E, Prättälä R, Sihto M (toim.). Kohti terveyden tasa-arvoa. Edita Prima Oy, Helsinki 2002.

Raulio S, Mukala K, Ovaskainen M-L, Lahti-Koski M, Sirén M, Prättälä R. Työaikainen ruokailu Suomessa. Kolmen valtakunnallisen seurantatutkimuksen tuloksia (PDF). Helsinki; Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2004. http://www.ktl.fi/portal/2920

Roos E. Sosiaaliryhmittäisiä eroja suomalaisten ravitsemuksessa. Suomen Lääkärilehti 2000; 55: 3934-35.

Roos E, Karvonen S ja Rahkonen O. Lifestyles, social background and eating patterns of 15-year-old boys and girls in Finland. Journal of Youth Studies 2004; 3: 331-349.

Sulander T, Helakorpi S, Rahkonen O, Nissinen A, Uutela A. Changes and associations in healthy diet among the Finnish elderly, 1985-2001. Age and Ageing 2003;32:394-400.