Publisher

National Public Health Institute

Tartuntatautitilanne Suomessa – raportoidut mikrobilöydökset

Matkailijoita tartunnanvälittäjänä uhkaavat hyttyset voivat Suomessakin aiheuttaa harmeja.

Hyttysten välittämiä tauteja

Pogostantaudin aiheuttaa Sindbis-virus, jonka reservuaari luonnossa ovat linnut. Myöhäiskesän hyttyset toimivat viruksen levittäjinä. Tautitapauksia esiintyy heinä-lokakuussa. Pogostantautia esiintyy koko maassa, eniten kuitenkin Itä- ja järvi-suomessa. Vuosittain pogostantautitapauksia diagnosoidaan kymmeniä tai satoja, joka seitsemäs vuosi esiintyy epidemia. Edellinen pogostantautiepidemia oli syksyllä 2002. Tuolloin pääosa tartuntatautirekisteriin päätyneistä 597 tapauksesta todettiin Itä-Suomessa. Tänä vuonna tartuntatautirekisteriin on 22.7. mennessä raportoitu kahdesta Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa todetusta pogostantautitapauksesta.

Pogostantautiin sairastuu yleensä 30–60-vuotias nainen, joka altistuu loppukesän hyttysille esimerkiksi sieni- tai marjametsässä. Taudin itämisaika on 7–14 vuorokautta ja se alkaa tyypillisesti kutiavalla makulopapulaarisella kokovartaloihottumalla. Yhtä aikaa ihottuman kanssa ilmaantuvat nivelkivut, usein ranteissa, polvissa ja nilkoissa. Lisäksi voi esiintyä nivelten turvotusta, kuumetta, päänsärkyä ja pahoinvointia Tauti kestää noin viikon, ihottuma häviää muutamassa päivässä. Nivelvaivat saattavat pitkittyä. Lapset sairastavat yleensä lievän taudin. Raskaudenaikainen pogostantauti saattaa aiheuttaa keskenmenoriskin. Pogostantautia seuraa todennäköisesti elinikäinen immuniteetti, reinfektioita ei ole kuvattu. Taudin ei ole todettu tarttuneen ihmisestä toiseen. Diagnoosi perustuu kliiniseen taudinkuvaan ja serologiaan. Hoito on oireenmukaista eikä tautiin ole rokotetta. Seroprevalenssi on endeemisillä alueilla jopa kymmeniä prosentteja.

Jänisruton eli tularemian aiheuttaa gramnegatiivinen sauvabakteeri, Francisella tularensis. Ihmiseen tauti tarttuu jyrsijöistä hyttysten välityksellä. Tartunnan voi saada myös sairasta eläintä käsiteltäessä tai puutteellisesti kypsennettyä lihaa syödessä. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen. Tautitapauksia esiintyy heinä-syyskuussa eniten Keski- ja Pohjois-Suomessa. Vuosittain tularemiaa diagnosoidaan kymmeniä tai satoja tapauksia. Edellinen epidemia oli vuonna 2000. Tuolloin tartuntatautirekisteriin ilmoitetuista 926 tapauksesta suurin osa todettiin Oulun ja Länsi-Suomen läänissä. Tänä vuonna tartuntatautirekisteriin on 22.7. mennessä ilmoitettu seitsemän Länsi-Suomessa todettua tularemiatapausta. Kuuleman mukaan Pohjois-Satakunnassa on tularemiaryvästymä.

Tularemian kliininen taudinkuva voi olla moninainen. Oireet alkavat keskimäärin 3–5 vuorokautta hyönteisen pistosta. Ensin pistoskohtaan ilmaantuu papula, 2–4 vuorokauden kuluttua haavauma. Läheiset imusolmukkeet suurenevat ja märkivät ja potilas on kuumeinen. Tauti saattaa ilmetä myös nielun alueen tulehduksena, pelkkänä kuumetautina, keuhkokuumeena tai harvoin meningiittinä. Kolmasosalla potilaista esiintyy myös sekundaarisia ihomuutoksia kuten erythema nodosumia, urtikariaa tms. Septinen kuumeilu saattaa hoitamattomana jatkua kuukauden, laihtuminen ja rauhasturvotukset kuukausia. Ihon haavaumat paranevat viikoissa.

Diagnoosi perustuu kliiniseen taudinkuvaan. Vasta-aineet kehittyvät 2–3 viikon kuluttua infektiosta, joten serologia vahvistaa diagnoosin. Bakteeri voidaan viljellä märkänäytteestä, likvorista tai verestä, mutta viljely vaatii erikoismenetelmiä ja märkänäytteen otto turvajärjestelyjä. Laboratoriotartuntoja on kuvattu. Taudin hoitoon suositellaan fluorokinoloneja (siprofloksasiinia tai levofloksasiinia) ja vaihtoehtoisesti doksisykliiniä tai aminoglykosidejä, stereptomysiiniä tai netilmysiiniä. Hoitoaika on 10–14 vuorokautta. Myös lapsia (1–10-vuotiaita) on hoidettu siprofloksasiinilla (15–20 mg/kg) (Ped Infect Dis J 2000).

Punkkien välittämiä tauteja

Borrelia burgdorferi tarttuu ihmiseen punkin pureman välityksellä. Varastoeläiminä toimivat pienet jyrsijät ja valkohäntäpeurat. Heinikossa viihtyvät punkit ovat erittäin yleisiä Ahvenanmaalla ja saaristoalueella, mutta niitä esiintyy koko Etelä- ja Keski-Suomessa. Ne ovat aktiivisia huhtikuusta marraskuuhun asti. Punkkien borreliakantajuus vaihtelee alueittain huomattavasti. Helsingin virkistysalueilla tehdyssä tutkimuksessa keskimäärin kolmannes punkeista osoittautui borrelian kantajiksi. Tartuntariskiin vaikuttaa myös punkin kiinnittymisaika; yleensä tartunta vaatii tunteja.

Vuosittain Suomessa arviolta 2 000–3 000 ihmistä sairastuu borrelioosiin. Suurin osa on ihoon rajoittuneita infektioita. Levinneitä infektioita on 300–900 vuodessa. Tänä vuonna tartuntatautirekisteriin on 22.7. mennessä kuukausittain ilmoitettu 23–58 tapausta, yhteensä 257. Kliininen taudinkuva on varhaisvaiheessa punkin pureman ympärille ilmaantuva vaeltava punoitus, erythema migrans. Erythema migrans (EM) voi olla rengasmainen tai koko alueelta punoittava. Se voi olla hailakka, jolloin sitä on vaikea havaita tai voimakkaasti punoittava, jolloin se saattaa muistuttaa erysipelasta. Se voi laajeta kymmenien senttien laajuiseksi renkaaksi ja hälvetä itsestään tai olla soikea tai jopa nauhamainen esimerkiksi taivealueilla. Sen lähistölle voi muodostua kasvannainen, punoittava ja hitaasti paraneva lymfosytooma. Laajalle levinneen taudin oireita voivat olla hyppivät lihas- ja nivelkivut, mono- tai oligoartriitti, kasvohermohalvaus, meningoradikuliitti, epätyypilliset halvaukset, mono- tai polyneuropatiat. Myös silmä-(iriitti, optikusneuriitti) ja sydänmanifestaatioita (AV-johtumishäiriö, kardiitti) on kuvattu.

Borrelioosin diagnoosi on kliininen, anamneesi on tärkeä. Tueksi voidaan käyttää joitakin epäspesifisiä laboratoriolöydöksiä ja borreliavasta-aineiden mittausta. Taudin varhaisvaiheessa vasta-ainetuotanto on heikkoa ja vasta-ainepitoisuuksien muutokset hitaita. Seronegatiivisia tapauksia voi esiintyä taudin kaikissa vaiheissa. Matalan tiitterin vääriä positiivisia tuloksia esiintyy mononukleoosia, LEDiä tai reumaa sairastavilla. Kuppa voi aiheuttaa ristireaktion.

Vasta-ainetasoissa tapahtuu lasku yleensä puolen vuoden-vuoden kuluessa hoidon jälkeen. Osalla potilaista tavataan vasta-aineita vuosia menestyksellisesti hoidetun infektion jälkeenkin. On epäselvää ovatko vasta-aineet serologinen arpi vai kytevän infektion merkki, mutta ym. syistä niitä ei käytetä hoidetun potilaan seurantamenetelmänä. Samoista syistä oireettoman henkilön borreliavasta-aineita ei kannata määrittää eikä oireetonta vasta-ainepositiivista henkilöä hoitaa, ellei anamneesista löydy viimeisen puolen vuoden ajalta todennäköistä EM. Vasta-aineita voidaan mitata seerumista tai likvorista. Koholla olevan vasta-ainelöydöksen varmistukseen voidaan käyttää Western-blotting-analyysiä.

Ennalta ehkäisevää antibioottikuuria ei suositella, koska borreliatartuntariski on punkinpureman jälkeen pieni. Doksisykliini kerta-annoksen (200 mg) on osoitettu suojaavan jonkin verran EM kehittymiseltä, mutta ehkäisevä lääkitys olisi annettava 36:lle punkin puremalle henkilölle, jotta yksi välttyisi infektiolta. Raskaana oleville ennaltaehkäisevä lääkitys (amoksisilliini 3 vrk) kannattaa antaa, jos punkki on ollut kiinnittyneenä useita tunteja. Borreliat pääsevät istukan läpi ja ovat aiheuttaneet jopa sikiön kuoleman. Varhaisvaiheen infektion hoitoon käytetään amoksisilliiniä, doksisykliiniä, kefuroksiimiasetiiliä tai atsitromysiiniä. Penisilliiniallergisille lapsille suositellaan jompaakumpaa kahdesta viimeksi mainitusta. Hoidon kesto on kaksi viikkoa, atsitromysiinillä kuusi vuorokautta. Yleisoireisille suositellaan kolmen viikon hoitoa. Disseminoituneen infektion hoidossa käytetään keftriaksonia 2–3 viikon ajan suonensisäisesti. Hoitoa voidaan täydentää suun kautta otettavalla 1–3 kuukauden doksisykliini- tai amoksisilliinikuurilla.

Borrelioiden antigeeninen vaihtelevuus ja rokotteen autoimmuniteetti ongelmat hidastavat rokotteiden kehittämistä. Borreliainfektion aiheuttamat vasta-aineet eivät pysty suojaamaan uudelta infektiolta.

Puutiaisaivokuume (tick-borne encephalitis, TBE) on flaviviruksen aiheuttama tauti. Virusta kantaa noin joka 300. puutiainen Ahvenanmaan ja Turun saaristossa. Tartunnanvaara on endeemisillä alueilla lumettomana aikana. Päinvastoin kuin borrelia, TBE-virus tarttuu hyvin nopeasti punkin syljestä pureman jälkeen. Suomessa todetaan 10–40 TBE-tapausta vuosittain, vuonna 2002 tapauksia oli 38, joista valtaosa (n=26) oli Ahvenanmaalta. Esiintymishuippu sijoittui elokuulle. Tänä vuonna tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 22.7. mennessä viisi TBE-tapausta Länsi-Suomen ja Etelä-Suomen läänistä sekä Ahvenanmaalta.

Puutiaisaivokuumen taudinkuva on tyypillisesti kaksivaiheinen kuume. Noin viikko puutiaisen piston jälkeen ilmaantuvat flunssan kaltaiset oireet, kuume, joka kestää keskimäärin 6 vuorokautta. Kaksi kolmasosaa infektioista päättyy tähän. Osalle potilaista kehittyy 3–21 vuorokauden kuumeettoman vaiheen jälkeen toinen kuumevaihe, johon voivat liittyä keskushermosto-oireet, meningoenkefaliitti, enkefalomyeliitti. Vaikean tautimuodon sairastaneista osalle (3–13 %) jää pysyviä komplikaatioita kuten halvauksia. Alle seitsemänvuotiaat lapset sairastuvat harvoin vakavasti. Puutiaisaivokuumeen vaikutuksista raskauden kulkuun ei ole tutkittua tietoa tai edes tapausselostuksia. Taudin sairastaneille jää elinikäinen immuniteetti.

Diagnoosi perustuu kliiniseen taudinkuvaan ja anamneesiin. Oleskelu endeemisellä alueella ja punkin purema antavat aiheen epäilyyn, mutta potilas ei välttämättä huomannut punkin puremaa. Diagnoosi varmistetaan serologisesti neurologisten oireiden ilmaantuessa. Spesifistä hoitoa ei ole. Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote, sataprosenttiseen suojaan tarvitaan kolmen rokotuksen sarja. Tehosteet tarvitaan ensimmäisellä kerralla kolmen, sitten viiden vuoden välein.

Miia Valkonen, infektiolääkäri
KTL, infektioepidemiologian osasto
(09) 47448557, miia.valkonen@ktl.fi