Apunavigaatio
Leivänmurupolku
polio
Poliotapausten esiintyminen Suomessa 1917–2003/ Rokottajan käsikirja

Poliotapausten esiintyminen Suomessa 1917–2003.

Matkailijoille tiedoksi: Afrikan polioepidemia yhä voimissaan

Pitkittyneen polionhävitysohjelman viimeisin takaisku pysäytti vuonna 2003 hyvässä vauhdissa olleen ohjelman Afrikassa. Eräissä Pohjois-Nigerian osavaltioissa viritettiin vailla todellisia perusteita epäluuloa oraalisen

Eläviä polioviruksia sisältävää rokotetta (OPV) tarvitaan polion hävittämiseen

OPV:n sisältämät virukset voivat alkaa kiertää väestössä ja muuntua sekä tautia aiheuttaviksi että immunogisilta ominaisuuksiltaan poikkeaviksi. Alun perin rokotteesta peräisin olevia polioviruksia...

Henkilökuvassa Tapani Hovi: Tapani Hovi: Polio katoaa vuoteen 2015 mennessä

Maailmassa miljoonia ja Suomessa tuhansia ihmisiä halvaannuttanut tai tappanut poliovirus on vähitellen katoamassa maailmasta. Kansanterveyslaitoksen polioasiantuntijan, tutkimusprofessori Tapani Hovin mielestä on jo aikakin.

Ohjeita ja suosituksia

Ohjeita ja suosituksia terveyden ammattilaisille tartuntataudeista, rokottamisesta ja ympäristöterveydestä.

Muuntuneet rokotevirukset polionhävitysohjelman uusi uhka

Maailman terveysjärjestön (WHO) johtaman polioeradikaatio-ohjelman ansiosta luonnonmukainen eli ”villi” poliovirus on vähitellen häviämässä. Viime vuonna sen aiheuttamaa halvausoireista tautia esiintyi endeemisenä..

Poliorokotustehoste tarpeen mukaan kuuluu yleiseen rokotusohjelmaan

Neljän (1 vuoden iän jälkeen aloitettuna kolmen) annoksen poliorokotussarja antaa pitkäaikaisen suojan poliota vastaan, ja tehosteannoksia suositellaan Suomessa 5–10 vuoden välein vain niille, jotka altistuvat ilmeiselle...

Elämäntyönä virukset – tutkimusprofessori Tapani Hovi juoksi eläkkeelle

Tapani Hovi tuli suurelle yleisölle tutuksi kaksi vuotta sitten lintuinfluenssan ja pandemiauhkan myötä kansallisen varautumisryhmän jäsenenä. Kansainvälisesti hänet tunnetaan polioviruksen...

Polioepidemia johti kansainväliseen yhteistyöhön

Viimeinen Suomessa todettu polioepidemia vuosina 1984–5 osui aikaan, jolloin viruskantojen ominaisuuksien kuvaamiseen oli kehitetty uusia molekulaarisia menetelmiä. Suomen yllättävä epidemia herätti suurta mielenkiintoa...

Poliorokotteet

Rokote on tarkoitettu polion ennaltaehkäisyyn henkilöillä, joita ei syystä tai toisesta ole suojattu polioantigeeneja sisältävällä yhdistelmärokotteella.

guide
- Poliotapausten esiintyminen Suomessa 1917–2003/ Rokottajan käsikirja
- Ohjeita ja suosituksia
- Poliorokotteet
magazine article
- Matkailijoille tiedoksi: Afrikan polioepidemia yhä voimissaan
- Eläviä polioviruksia sisältävää rokotetta (OPV) tarvitaan polion hävittämiseen
- Henkilökuvassa Tapani Hovi: Tapani Hovi: Polio katoaa vuoteen 2015 mennessä