Apunavigaatio
Publisher
Savonia-amk / Terveysala Kuopio
Rintojen hoidon ja imetyksen apuvälineitä
- Tuula Varis
- Tiina halonen
Rintojen hoidon ja imetyksen apuvälineitä
Maidonkerääjä, rintakumi ja rintapumppu ovat imetyksessä ja rintojen hoidossa käytettäviä välineitä. Maidonkerääjää tarvitaan, jos rinnat valuvat vuolaasti. Rintakumia käytetään esimerkiksi silloin, jos rinnanpää on pieni tai sisäänpäin kääntynyt. Rintapumpun avulla rinta tyhjennetään liiasta maidosta.
Maidonkerääjä
Maidonkerääjä on kovera muovikuppi, jota sinun kannattaa käyttää, jos sinulla on vuolaasti valuvat rinnat. Syöttäessäsi ensimmäisestä rinnasta, toisen rinnan maito valuu samalla maidonkerääjään. Näin keräät helposti arvokasta lisäruokaa pakastimeen. Muista asettaa pieni kaatonokka ylöspäin, ettei maito valu hukkaan.
Maidonkerääjää käytetään myös ontelonisän saamiseksi ulospäin ennen imetystä. Tällöin maidonkerääjä asetetaan rintaan 10 minuuttia ennen syöttöä.
Rintakumi
Rintakumi on tarkoitettu ensiavuksi silloin, kun rinnanpää on pieni, matala tai sisäänpäin vetäytynyt (ontelonisä). Rintakumista on todettu olevan apua myös, kun rinnanpää on liian suuri vauvan suuhun tai imetys ei onnistu vauvan uneliaisuuden tai heikon imemisrefleksin takia.
Rintakumin kautta imettäminen voi kuitenkin stimuloida rintaa huonommin kuin suoraan rinnasta imettäminen, joten kumista kannattaakin pyrkiä eroon heti, kun sen käyttöön johtanut ongelma on poistunut. Rintakumi voi muuttaa myös lapsen imemistapaa ja siten vaikeuttaa rinnalle oppimista.
Näin asetat rintakumin paikoilleen:
- Käännä rintakumin lierit ylöspäin "sombreroksi". kuva
- Kostuta kumin lierit sisältäpäin maidolla, jonka voit puristaa suoraan rinnasta.
- Aseta rintakumi siten, että rinnanpää osoittaa keskelle ja käännä lierit alaspäin.
- Jos kumi on ns. muotoiltu, aseta se niin, että lovi osuu vauvan nenän kohdalle, jolloin vauva voi tuntea äidin tuoksun.
Rintapumput
Rintapumput on jaettu imumekanismin perusteella käsi- ja sähköpumppuihin. Sähköpumppu on tarkoitettu toistuvaan ja tehokkaaseen rinnan tyhjennykseen kuten esimerkiksi silloin, kun
- vauva on sairaalassa,
- vauva ei jostain syystä ime rintaa tai
- olet maidonluovuttaja.
Käsipumppu on hyvä apu lyhytkestoiseen ja satunnaisesti tapahtuvaan rinnan tyhjennykseen, kuten esimerkiksi silloin kun
- vauva ei saa otetta,
- rintojasi pakottaa vielä syötön jälkeen tai
- haluat lisätä maidoneritystä.
Muista, että jokaisen äidin tulee osata myös rinnan käsintyhjennys, koska hätätilanteessa pumppu ei välttämättä ole mukana. Itse asiassa useimmat äidit pärjäävät ilman pumppua.
Lähteet
- Katja Koskinen 2007. Imetysohjaus. Edita. Helsinki
- Deufel M, Montonen E & parviainen M. 1996. Rinnalla. Suomen kätilöliitto.
- Kuusisto R. 1989. Imetän ja hoivaan. WSOY. Porvoo
- Armanto ja Koistinen. 2007. Neuvolatyön käsikirja. Tammi . Helsinki.
- Koskinen K. 1999. Onnistunut imetys. Osa 1 ja 2. Neuvolalehti 1-2. Berner oy. Painorauma. 6-7.
information page
guide
- Lihavuus
- Sosiaali- ja terveysministeriön antama D-vitamiinivalmisteiden käyttösuositus
- Suositukset ja toimenpideohjelmat/ Ravitsemus
magazine article
- Mitä suomalaiset vauvat syövät?
- Päätoimittajalta: Keski-ikäisten naisten taakka
- Käyväksi hoidoksi käyvät terveet elintavat
test
organizational info
- Attempted suicide and psychiatric consultation
- The mood disorder questionnaire improves recognition of bipolar disorder in psychiatric care
- Psychiatric treatment seeking and psychosocial impairment among young adults with depression