Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Topic areas
- Exercise
- (hälsomotion)
(hälsomotion)
Nivelrikko
Kasvuikäiset ehkäisevät nivelrikkoa liikkumalla päivittäin monipuolisesti. Terveillä lapsilla liikunta saa sisältää voimakkaita, kipua tuottamattomia kuormituksia, kuten hyppyjä ja ponnistuksia.
Verenpaine
Kestävyysliikunta pienentää lepo- ja kuormitusverenpainetta. Liikunnan suotuisasta vaikutuksesta nauttivat sekä ne, joilla kohonnutta verenpainetta ei ole, että ne, joiden verenpaine on kohonnut.
Pilates edistyneet
Pilates edistyneet -kurssi on tarkoitettu pilates -mattoharjoittelua vähintään vuoden harjoitelleille.
Kävelyn portaat
Kävely on turvallista, helppoa ja halpaa. Aikaakaan ei kulu liikaa, sillä 10-15 minuutin kävelypätkiä voi sirotela päivän aherruksen lomaan.
Tutkimustausta
UKK-kävelytesti on kehitetty tieteellisen tutkimussarjan pohjalta. Eri osatutkimuksissa tunnistettiin ensin ne tekijät ja ominaisuudet, jotka liittyivät kävelysuoritukseen ja henkilöön ja joilla oli yhteys aerobiseen kuntoon.
Aikuisten luuliikuntasuositus
Aikuisilla tavoitteena on luiden vahvistaminen ja lihaskunnon kehittäminen. Tähän heille suositellaan painoa kantavia, erilaisia hyppyjä ja suunnanmuutoksia sisältäviä liikuntamuotoja, kuten maila- ja pallopelejä, step-aerobiciä ja tanssia sekä kuntosaliharjoittelua.
Mieliala
Säännöllinen liikunta ylläpitää tai tuottaa suotuisaa mielialaa. Runsas vapaa-ajan liikunta tai runsas kestävyysliikunta on yhteydessä myönteiseen mielialaan, yleiseen hyvinvoinnin tunteeseen sekä vähäisiin ahdistuneisuuden ja depressiivisyyden merkkeihin.
Terveyshankkeita
Linkkejä koti- ja ulkomaisiin terveyshankkeita käsitteleviin sivustoihin.
Luuliikuntasuositus osteoporootikoille
Osteoporoosia sairastaville suositellaan selän lihasten vahvistamiseen ja ryhdin parantamiseen vastusharjoitteita esimerkiksi vastuskumilla tehtynä. Voimakkaita vartalon koukistus- ja kiertoliikkeitä on ehdottomasti vältettävä.
Tyypin 2 diabetes
Tyypin 2 diabetes (aikuistyypin diabetes) on usein osa metabolista oireyhtymää, johon kohonneen verensokerin lisäksi kuuluvat vyötärölihavuus (ns. omenavatsa), kohonnut verenpaine, poikkeavat veren rasva-arvot, veren lisääntynyt hyytymistaipumus, ja joskus kihti.
information page
guide
event
test
magazine article
- Kunto- ja arkiliikunnan vaikutukset kävelyaikaan ja vyötärönympärykseen
- Liikkuminen on kivaa ja kaiken lisäksi vielä terveellistä!
- Terveysliikunta - ei pakko, vaan mahdollisuus
news
- Suomalaiset terveysliikuntasuositukset ajan tasalla
- 2006: Lasten liikunta
- Eurooppalainen HEPA-verkosto UKK-instituutissa