Publisher

National Public Health Institute
Original page

genes, light, prophylaxis, research , symptoms, winter depression

Julkaistu 1.11.2007

Olosuhteet ympärillämme muuttuvat jatkuvasti. Päivä vaihtuu yöksi, ja kesä vaihtuu talveksi. Sisäisten kellojen avulla elimistömme sopeutuu vallitsevaan ympäristöön. Näköhermoristin yläpuolella sijaitsevat hermosolut kertovat kudoksille, mitä aikaa niiden tulee käydä. Uni ja valve, ruumiinlämpö sekä sokerien ja rasvojen aineenvaihdunta seuraavat tämän aivoissa sijaitsevan keskuskellon ohjastamaa vuorokausirytmiä. Soluhengitys ja solukierto ovat myös tiukasti sidoksissa sisäisten kellojen toimintaan.

Aivojen keskuskello pysyy ajassa ulkoisten aikamerkkien avulla, joista tärkein on valon ja pimeän vaihtelu. Aamun niukka valo jouduttaa etenkin syksyisin elimistön sisäisten kellojen luonnollista taipumusta jätättää. Nyt Kansanterveyslaitoksen ja kansainvälisten tutkijoiden ryhmä havaitsi, että kaamosmasennuksen taustalla on ainakin kolmen perintötekijän eli geenin tietty kirjoitusmuoto (1). Nämä kellogeeneiksi kutsutut geenit (PER2, ARNTL ja NPAS2) vaikuttavat vahvasti ihmisen sisäisen kellon toimintaan. Jos geenien kirjoitusmuoto poikkeaa tavanomaisesta, sisäisen kellon toiminta voi häiriintyä.

Tutkimusjoukkona oli 189 kaamosmasennusta sairastavaa potilasta, ja heitä verrattiin 189 sukupuolen ja iän mukaan kaltaistettuun terveeseen henkilöön. Tutkimuksessa ilmeni, että kolmesta tutkitusta kellogeenistä jokaisesta tunnistettiin kaamosmasennukselle altistava kirjoitusmuoto. Jos ihmisellä on tietty yhdistelmä näiden kolmen geenin kirjoitusmuodoista, kaamosmasennuksen riski on yli nelinkertainen. Tämä löydös viitoittaa tutkimusta jatkossa yhä vahvemmin biologian suuntaan. Olennaista lisäksi on tutkia geenejä systeemibiologian keinoin osana säätelytekijöiden porrastamaa verkostoa.

Todellinen kaamosmasennus vie toimintatarmon

Kaamosmasennus sekä lievät kaamoksen aiheuttamat oireet alkavat yleensä lokakuussa, kun valon määrä vähenee ulkona. Oireet ovat tavallisesti pahimmillaan marraskuussa ja tammikuussa ja helpottavat helmikuun jälkeen. Kaamosmasentuneet ovatkin selvästi kesäihmisiä.

Todellisesta kaamosmasennuksesta, jonka oireita ovat esimerkiksi toimintatarmon menetys, masentunut mieliala, vetäytyminen ja ärtyneisyys, kärsii joka sadas suomalainen. Sen sijaan noin 2,5 prosentilla on runsaasti kaamosoireita ja jopa 40 prosenttia suomalaisista kärsii masentumatta joistakin kaamosoireista, kuten liikaunisuudesta, painonnoususta ja makeanhimosta. Noin 15 prosenttia suomalaisista puolestaan kokee, ettei vuodenaikojen vaihtelu vaikuta lainkaan heidän mielialaansa tai käyttäytymiseensä.

Valo aamuisin auttaa

Valo on tehokas keino kaamosmasennuksen hoitoon ja oireiden ehkäisyyn. Parasta olisi liikkua aamupäivällä ulkona, mutta myös kirkasvalohoito tai sarastusvalohoito auttaa. Kirkasvalo pitäisi ottaa aamun aikana: yleensä 30–60 minuuttia riittää. Sarastusvalo otetaan yöunen viimeisen 30 minuutin aikana. Myöhemmin päivällä riittää tavallinen valaistus ja illalla voi tunnelmoidakseen oleilla vaikka kynttilän valossa. Kaamosoireista kärsivät hyötyvät ja tarvitsevat talvella lisää valoa nimenomaan aamuisin, jolloin valo tehokkaimmin tahdistaa elimistön sisäiset kellot.

Ihmiset, joilla on sisäisen kellon rytmihäiriöitä kokevat terveytensä huonommaksi kuin ne, joilla sisäinen kello käy tavalliseen tapaan (2). Sisäisen kellon toiminnalla on merkitystä paitsi terveyteen liittyvälle elämänlaadulle myös pitkäikäisyydelle. Selitys pitkäikäisyyteen voi löytyä immuunivasteen heikentymisestä, umpierityssairauksista tai imukudosperäisistä syöpäsairauksista.

Eläimillä keskuskellon rytmihäiriöt lyhentävät elinikää, mikä voidaan kumota sisäisen kellon hermosoluja sisältävällä kudossiirteellä. Ehkä myös ihmiselle tullaan jonakin päivänä tekemään keskuskellosiirteitä tai keskuskellon rytminsiirtoja osana sisäisten kellojen rytmihäiriöistä johtuvien sairauksien hoitoa.

Timo Partonen, akatemiatutkija
Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto
timo.partonen(at)ktl.fi

Kirjallisuutta
1. Partonen T, Treutlein J, Alpman A, ym. Three circadian clock genes Per2, Arntl and Npas2 contribute to winter depression. Ann Med 2007;39:229–38.
2. Taillard J, Philip P, Chastang JF, Diefenbach K, Bioulac B. Is self-reported morbidity related to the circadian clock? J Biol Rhythms 2001;16:183–90.