Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Index
- (verksamhet)
- (mentaalinen toiminta)
(mentaalinen toiminta)
- cognition (202)
Testistö perustuu tutkimukseen

UKK-terveyskuntotestit on 1990-luvulla syntyneen terveyskuntokäsitteen mukaisesti kehitetty monipuolinen testikokonaisuus väestön terveyskunnon arviointiin. Testit on tarkoitettu terveyden edistämiseen, ei sairauksien diagnostiseksi välineeksi.

Miten työstressin fysiologisia vaikutuksia voidaan arvioida?

Työstressin fysiologisten vaikutusten arviointi on käytännössä työkuorman ja sen aiheuttaman kuormittuneisuuden arviointia. Haitallista työkuormitusta voivat aiheuttaa työn vaatimusten ja niistä selviytymisen välinen ristiriita, liian yksitoikkoinen työ, rasittava fyysinen kuormitus, huonot tai poikkeavat työolot tai hankalat työajat. Fysiologisessa mittaamisessa on kiinnitetty yhä enemmän huomiota työnteon aikaisten mittausten ohella palautumisen ja elpymisen seurantaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan palautumisen monitorointi olisi paras tapa arvioida työstressin aiheuttamia terveyshaittoja.

Terveyden edistämisen hankkeiden painopisteitä pohdittava

Terveyden edistämisen määrärahalla rahoitettuja hankkeita ja niiden toteutumista arvioitiin sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Vuosien 2005 ja 2006 hankkeiden kirjo oli laaja ja taso vaihteleva. Hankkeissa painottui sairauksien ennalta...

Kulttuurien ja myyttien vaikutus seksuaalisuuteen

Jokaisella kulttuurilla on tietty tapa määrittää ja kontrolloida seksuaalisuutta, mikä sitoo seksuaalisen halun tunnistamista ja ilmaisemista. Eri sukupuoliin suunnatut odotukset johtavat naisen ja miehen toisistaan eroavaan seksuaaliseen käyttäytymiseen. Seksuaalisuuden merkitys ja siihen liittyvät käyttäytymismallit ovat molemmille sukupuolille erilaiset, ja tätä voidaan pitää suurelta osalta kulttuurin tuotoksena.

Terminen ruiskutus

Tietoa automaalauksesta

“Olen lisännyt liikuntaa ja stressinhallinta sujuu”

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on yksi kuudesta tunnetusta suomalaisesta, jotka avasivat elämäntapansa ja tottumuksensa kaiken kansan nähtäväksi Elämä Pelissä tv-ohjelmassa.

Rokotusten haittavaikutusten syy-yhteyden arviointi

Rokotteen haittavaikutuksen käsitteeseen sisältyy aina vähintään epäily rokotteen syy-yhteydestä haitalliseen ilmiöön. Syy-yhteyden arvioinnissa keskeistä on ajallinen yhteys rokotteen antamiseen.

Lasten ja nuorten kasvava vyötärön ympärys - tiestikö sen olevan terveysriski?

Lasten ja nuorten lihavuus on hälyttävästi lisääntynyt viime vuosikymmenien aikana eri puolilla maailmaa ja kaikissa ikäryhmissä. Lasten ja nuorten lihavuuden esiintyvyyden yleisyyttä sekä yhteyttä terveyteen on viime vuosina tutkittu yhä enemmän ja lihavuuden yleistymisen rinnalla tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riski näyttää lisääntyneen myös lapsilla ja nuorilla.

Sars-tapausten tunnistaminen ei yksinkertaista

Sars-epidemia näyttää nyt laantuneen ja tapahtumien kulkua ja syitä analysoidaan kiivaasti niin lääketieteelliseltä, yhteiskunnallistaloudelliselta kuin sosiaalipsykologiseltakin kannalta. Eräs kiinnostavimpia ja...

Elämänhallinnan kautta laajaan elintapamuutokseen

Elämänhallinta nousi Elämä pelissä -ohjelman kuluessa keskeiseksi tekijäksi elintapojen muutosta yrittävälle. Jatkuvasta stressistä kärsivän henkilön kyky huomata vinoutumia syömis- ja...

information page
news
magazine article
- Kansanterveys-lehti 10/2007 sisällysluettelo: Elämä pelissä
- Työuran hallinnalla hyvinvointiin
- Vaivaako huono toimintakyky ikääntyviä päijäthämäläisiä?