Apunavigaatio
Leivänmurupolku
monitoring
Vuoden 2004 rokotusten epäillyt haittavaikutukset Suomessa
Kansanterveyslaitokselle ilmoitettujen rokotusten epäiltyjen haittavaikutusten määrä nousi hieman vuonna 2004. Ilmoituksia tuli n. 1 030 kappaletta, mikä oli noin 8 % enemmän kuin vuonna 2003.
Nokian vesiepidemia
Marraskuun lopussa Nokialla puhtaan talousveden sekaan päässyt puhdistettu jätevesi sisälsi useita erilaisia taudinaiheuttajia ja sairastutti arviolta yli 5000 henkilöä. Terveydenhuoltoon hakeutui noin 1000 sairastunutta.
Aivohalvausrekisteri FINSTROKE
FINSTROKE on aivohalvausrekisteri, jonka tavoitteena on standardoidulla tavalla tutkia ja monitoroida aivohalvauskuolleisuutta, aivohalvausten ilmaantuvuutta, hoitokäytäntöä ja ennustetta.
Biouhkien osaamiskeskus: Kansanterveyslaitos ja Puolustusvoimat lisäävät yhteistyötään
Kansanterveyslaitos ja Puolustusvoimat ovat pitkään toimineet yhdessä erityisesti infektiotautien torjunnan ja tutkimuksen alalla. Uuden Biouhkien osaamiskeskuksen myötä laitokset ovat aloittaneet yhteistyön, jonka...
Eläimistä eristettyjen bakteerien resistenssiseuranta
Resistenssin seurantaohjelma, FINRES-Vet, käynnistyi Suomessa vuonna 2002. Erilaisten eläimistä eristettyjen bakteerien resistenssiä on kuitenkin seurattu jo kauan: esimerkiksi salmonellan resistenssiä on seurattu...
Tartuntatautien seurannan yhteistyö
Tartuntatautien seurannan seminaarin 11-12.12.2008 esittelysivut. Ohjelma, kokousinfo ja ilmoittautuminen.
Tietoa lasten ja nuorten terveydestä – LATE-hanke etenee
Lasten ja nuorten terveysseurannan kehittämishankkeen (LATE) tavoitteena on saada aikaan valtakunnallinen, neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon keräämiin tietoihin perustuva lasten ja nuorten terveysseurantajärjestelmä.
Lasten terveysseurannan kehittäminen
Vaikka Suomi tunnetaan neuvolatyön kehittäjänä ja terveysseurantojen mallimaana, on lasten terveydestä tällä hetkellä saatavilla hyvin vähän valtakunnallista seurantatietoa. Keväällä 2007...
Ajankohtaista, Kansanterveyslehti 7/2005
Euroopan tautikeskus, ECDC, on aloittanut työnsä tartuntatautien seurannan kehittämiseksi. Seuranta EU:ssa on perustunut tautikohtaisiin seurantaverkkoihin, jotka ovat kattaneet tärkeimmät sairaudet, esimerkiksi tuberkuloosin...
MPR-taudit (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko)
MPR- tautien (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) esiintymistä Suomessa seurataan Virusrokotelaboratoriossa. MPR-tautiepäilyt varmennetaan serologisilla menetelmillä, tauteja aiheuttaneiden virusten molekyyliepidemiologisilla...
information page
guide
magazine article
- Ravitsemuskertomus 2003 on ilmestynyt
- EU:n tartuntatautivirasto syntymässä
- Influenssarokotus loka-marraskuussa 2004