Ohita navigaatiot ja siirry sisältöön

tervesuomi.fi

Apunavigaatio

Apunavigaatio

Leivänmurupolku

juvenile type diabetes

Show only results in:Finnish Swedish English

Search results

126 hits

pages

Erityistilanteet

Ketoasidoosin syy on aina insuliinin puute. Hyperglykemian syntyyn vaikuttaa lisäksi insuliiniantagonistien (glukagonin, kortisolin, katekoliamiinien ja kasvuhormonin) lisääntynyt eritys. Ketoasidoosin hoidossa on keskeistä asianmukaisesti toteutettu nesteytys, insuliininpuutteen korvaus ja laukaisevan tekijän (esimerkiksi infektion) hoito.

Diabetesliitto
20.12.2005 → (asiantuntijat (ammattilaisryhmä))
information page

Ruokavalio

Tyypin 1 diabeetikolle oleellista on ruuan verensokeria nostavan vaikutuksen (erityisesti hiilihydraattimäärän) ja insuliinin verensokeria laskevan vaikutuksen yhteensovittaminen. Monipuolinen, koko väestölle suositeltu ruoka ja säännöllinen ateriarytmi sopivat parhaiten myös diabeetikolle. Erityistuotteita ei tarvita. Ruokavalio on mahdollista toteuttaa erilaisissa oloissa ja erilaisiin ruokakulttuureihin kuuluvilla ruuilla, myös kasvisruualla.

Diabetesliitto
20.12.2005 → (asiantuntijat (ammattilaisryhmä))
information page

Medical Certificate

Todistus diabeteksesta matkustamista varten.

Diabetesliitto
20.12.2005 → (asiantuntijat (ammattilaisryhmä))
fill-in form

Tyypin 1 diabetes lisääntyy jatkuvasti

Suomalaisten alle 15-vuotiaiden lasten sairastuvuus tyypin 1 (insuliininpuutos) diabetekseen on ollut suurempi kuin missään muualla maailmassa niin kauan kuin luotettavia tietoja ilmaantuvuudesta on ollut käytettävissä.

Kansanterveyslaitos
1.4.2004 → (asiantuntijat)
magazine article

Hoidon järjestäminen

Tyypin 1 diabetes eli nuoruustyypin diabetes johtuu insuliinin puutoksesta: haiman insuliinintuotanto on vähentynyt tai loppunut kokonaan. Hoidon perusta on insuliinin korvaushoito. Hoitamattomana tyypin 1 diabetes johtaa kuolemaan viikkojen tai jopa muutamien päivien kuluessa. Hyvällä hoidolla voidaan ehkäistä taudin lisäsairauksia ja diabeetikko voi elää lähes normaalin mittaisen elämän. Diabeteksen hoito on pitkäjänteistä, vaatii riittävää kokemusta hoitoon osallistuvilta ja edellyttää monen eri ammattiryhmän yhteistyötä. Tarkoituksenmukaiset, hyvin toimivat hoitoketjut ja jatkuva hoidon laadun arviointi ovat hoitotulosten parantamisen edellytyksiä.

Diabetesliitto
20.12.2005 → (asiantuntijat (ammattilaisryhmä))
information page

Diabeetikon terveelliset ruokavalinnat

Hoitosuositus diabeetikolle sopivasta ruokavaliosta.

Diabetesliitto
20.12.2005 → (asiantuntijat (ammattilaisryhmä))
information page

Diabetes, ajokortti ja liikenneturvallisuus

Tieliikennelain mukaan poliisi myöntää ajo-oikeuden hakijalle, joka täyttää asetuksella säädetyt terveysvaatimukset ja jota ei alkoholin tai muun huumaavan aineen väärinkäytönvuoksi pidetä liikenteessä vaarallisena kuljettajana.

Diabetesliitto
1.5.2006 → (kansalaiset)
magazine article

Pääkirjoitus: Tyypin 1 diabetes - suomalaisten lasten kansantauti

Suomalaisen lapsen riski sairastua tyypin 1 diabetekseen on korkein maailmassa. Vuonna 2001 500 alle 15-vuotiaan lapsen insuliinia tuottava haiman beta-solukko tuhoutui. He ovat riippuvaisia päivittäisistä insuliini-injektioista...

Kansanterveyslaitos
1.4.2004 → (asiantuntijat)
magazine article

Ravintotekijöissäkin ehkä syytä tyypin 1 diabetekseen

Toistaiseksi ei tiedetä minkään ravintotekijän varmasti vaikuttavan tyypin 1 diabeteksen vaaraan. On viitteitä siitä, että imetys ja eräät ravintoaineet kuten D-vitamiini saattavat suojata tyypin 1...

Kansanterveyslaitos
1.4.2004 → (asiantuntijat)
magazine article

Ravitsemuksen yhteyksiä lasten diabetekseen tutkitaan KTL:ssä

Nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa ja yleistyy jatkuvasti. Syitä taudin yleistymiseen ei tunneta. Perintötekijöiden merkitys sairauden synnyssä on tärkeä, mutta ne...

Kansanterveyslaitos
10.1.2004 → (asiantuntijat)
magazine article
126 hits

pages

© TerveSuomi.fi 2008About us