Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Index
- (verksamhet)
- (muuttaminen)
(muuttaminen)
Lisää HIV:stä ja AIDS:sta
Lisätietoa HIV:stä ja AIDSista. Sivu sisältää linkit: AIDS-tukikeskus, SPR Pluspisteet, SETA, Positiiviset ry., A-klinikkasäätiö ja HIV/AIDS-tutkimus.
Kuppa
Kuppa on Treponema pallidum -bakteerin aiheuttama yleistulehdus, jossa eri vaiheet seuraavat toisiaan. Kupan oireet vaihtelevat eri vaiheissa ja oireita esiintyy myös muualla kuin sukuelinten alueella. Äidin hoitamaton kuppa voi tarttua...
Sisäilmasto
Valtaosa suomalaisista viettää noin 90 % elinajastaan sisätiloissa. Myös suuri osa työstä tehdään nykyään toimistoissa tai muissa vastaavissa sisätiloissa, jolloin hyvän sisäilmaston merkitys korostuu. Sisäilmasto vaikuttaa työntekijän viihtyvyyteen ja terveyteen.
Esimerkkiluettelo ammattitaudeista
Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat koonneet tähän esimerkkiluettelon sairauksista, jotka voivat olla myös ammattitauteja. Sivuilla kuvataan tavallisimpia ammattitauteja, niiden aiheuttajia, diagnosointia, hoitoa ja ennustetta sekä sitä, miten ammattitauteja voidaan ehkäistä.
Jätealan työtehtävät ja niihin liittyvät terveysvaarat
Jätealalla työskentelee arviolta noin 5000 työntekijää, jotka ovat päivittäin jätteen kanssa tekemisissä. Näille sivuille on kerätty tietoa erilaisista jätealan työtehtävistä ja niihin liittyvistä terveysvaaroista palvellakseen sekä työsuojeluhenkilöstöä työpaikoilla että työterveyshenkilöstöä heidän tehdessään lainsäädännön edellyttämiä työpaikkaselvityksiä ja riskinarviointia.
Mini-interventio
Mini-interventiolla tarkoitetaan terveydenhuollossa tapahtuvaa alkoholin käytön puheeksiottoa, riskikulutukseen kohdistettua neuvontaa ja kulutuksen seurantaa.
Henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen
Kestävä hyvinvointi edellyttää jokaiselta vastuuta omasta elämästään. Henkiseen työhyvinvointiin on parhaat edellytykset silloin, kun sitä edistetään yhtä aikaa työntekijän, työn ja työyhteisön toimilla.
Tupakasta vieroitus
Tupakointi aloitetaan useimmiten aikuistumisen kynnyksellä. Aloittamiseen vaikuttavat paljolti kotoa ja kaveripiiristä saatu esimerkki, mutta vakiinnuttuaan päivittäiseksi tupakointia pitää yllä riippuvuus nikotiinista. Kemiallisen riippuvuuden lisäksi tupakointia ylläpitää sen muodostuminen päivittäisiin toimintoihin ja sosiaalisiin tilanteisiin liittyväksi tavaksi.
Rintatulehdus ja äidin ohjanta
Rintatulehduksen oireita ovat mm. rinnan muhkurat, kuume ja turvotus. Hoito tulee aloittaa heti. Rintatulehduksessa rinta tyhjennetään kolmen tunnin välein, voit käyttää apuna rintapumppua. Hankalaa oloa voi helpottaa viileillä kääreillä, kuten kaalinlehdillä tai maitorahkalla. Lääkäriin on syytä mennä, jos tulehdus ei helpota 1/2 - 1 vuorokauden kuluessa.
Mieliala
Säännöllinen liikunta ylläpitää tai tuottaa suotuisaa mielialaa. Runsas vapaa-ajan liikunta tai runsas kestävyysliikunta on yhteydessä myönteiseen mielialaan, yleiseen hyvinvoinnin tunteeseen sekä vähäisiin ahdistuneisuuden ja depressiivisyyden merkkeihin.
information page
- Legionellat, ympäristötekijät ja torjuntamahdollisuudet
- Mikrobien jälkikasvu verkostossa/ Talousvesi
- Sterilisaatio
magazine article
- Työuran hallinnalla hyvinvointiin
- Itsemurhien ehkäisy Suomessa valtakunnallisena interventiona
- Nuortenkin tulisi oppia työturvallisuutta
guide
event
- Ikääntyneiden kaatumistapaturmien syyt ja ehkäisy
- Avoin täydennyskoulutus
- Terve luusto läpi elämän - luut lujiksi liikkuen