Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Index
- (verksamhet)
- (muuttaminen)
(muuttaminen)
Sairaalainfektiot kuriin Euroopassa – suositusluonnosta pyydetään kommentoimaan
Euroopan komissio on aloittanut julkisen keskustelun potilasturvallisuudesta ja hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisystä ja torjunnasta. Sairaalainfektiot lisäävät sairastuvuutta, kuolleisuutta ja kustannuksia. Muiden...
Salmonella
Salmonellat ovat yleisiä eläinten kantamia bakteereja. Salmonellat voivat aiheuttaa suolisto- ja yleisinfektioita ja niitä tunnetaan yli 2 000 serotyyppiä.
Rokotusten haittavaikutukset
Rokotteita kehitettäessä pyritään aina saamaan aikaan rokote, jolla olisi mahdollisimman hyvä teho ja mahdollisimman vähän haittavaikutuksia. Pieni osa rokotuksista aiheuttaa reaktioita.
Ajankohtaisesti HIVistä ja AIDSista
Suomessa HIV-epidemia on hyvin monimuotoinen, eikä yhdestä yhtenäisestä epidemiasta oikeastaan voida puhua. Vuonna 1998 puhjennut, ruiskuhuumeiden käyttöön liittynyt epidemia näyttää...
Keinoja kemikaalialtistumisen vähentämiseen
Myrkyllinenkään kemikaali ei aiheuta riskiä, ellei sille altistu. Työntekijän ja kuluttajan altistumista kemikaaleille voi vähentää monin eri keinoin. Tärkeää on, että työntekijä ja työnantaja saavat käyttökelpoisessa muodossa olevaa oikeaa tietoa kemikaalin ominaisuuksista. Arvokasta tietoa löytyy kemikaalin päällysmerkinnöistä ja käyttöturvallisuustiedotteista, mutta riittävätkö ne?Työpaikka- ja prosessikohtainen koulutus ja tiedon soveltaminen ovatkin korvaamattomia, kun altistumista pyritään vähentämään käytännössä.
Rokottajan käsikirja 2005 on ilmestynyt
Yleinen rokotusohjelma uudistui vuoden 2005 alusta. Uuden ohjelman yhdistelmärokotteiden ansiosta neuvolassa annettavien rokotusten määrä vähenee. Rokottajan käsikirja 2005 esittelee uuden rokotusohjelman ja neuvoo, kuinka...
Rokottajan käsikirjan uudistunut painos julkaistu
Kansanterveyslaitoksen toimittama ja Duodecimin kustantama Rokottajan käsikirja ja käytännön kysymyksiä 2003 -kirja on julkaistu tammikuussa 2003. Kirja perustuu sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaan uuteen rokotus...
Vaccinatörens handbok, Basinformation om vacciner
Sidan innehåller länker till följande sidor: Vad är vaccinering?, Vaccinernas sammansättning, Kvalitetskontroll av vacciner, Förvaring och hållbarhet, Beställning och köp av vacciner, Hur vacciner kasseras.
Tupakkaverkko
Tupakkaverkko tarjoaa tupakkaa ja tupakointia monipuolisesti tarkastelevaa asiallista tietoa. Tupakkaverkon taustalla on joukko terveysjärjestöjä, ja varoja sivuston kehittämiseen on saatu sosiaali- ja terveysministeriöltä.
Homealtistumisen arvioiminen sisäilmatyöympäristössä
Kosteusvaurioita on arvioitu olevan ainakin joka toisessa suomalaisessa rakennuksessa ja monessa niistä on homevaurio, joten homeille altistuminen on mahdollista myös ns. sisäilmatyöympäristöissä kuten toimistoissa ja kouluissa. Koulutus-, toimisto- ja hallintotehtävät työllistävät lähes 400 000 työntekijää. Noin 50 000 suomalaisen arvioidaan oireilevan rakennusten homevaurioiden vuoksi. Vuosittain todetaan satoja uusia homealtistukseen liittyviä ammattitautitapauksia, joista suurin osa maataloudessa. Home on kuitenkin ollut yksi yleisimmistä ammattitaudin aiheuttajista esimerkiksi opettajilla viime vuosina.
information page
- Legionellat, ympäristötekijät ja torjuntamahdollisuudet
- Mikrobien jälkikasvu verkostossa/ Talousvesi
- Sterilisaatio
magazine article
- Työuran hallinnalla hyvinvointiin
- Itsemurhien ehkäisy Suomessa valtakunnallisena interventiona
- Nuortenkin tulisi oppia työturvallisuutta
guide
event
- Ikääntyneiden kaatumistapaturmien syyt ja ehkäisy
- Avoin täydennyskoulutus
- Terve luusto läpi elämän - luut lujiksi liikkuen