Apunavigaatio
Leivänmurupolku
- Index
- (verksamhet)
- (muuttaminen)
(muuttaminen)
Tupakoinnin vaikutukset vatsaan ja ruoansulatukseen
Tupakoijilla todetaan mahahaava useammin kuin tupakoimattomilla. Tupakoijilla on muita useammin helikobakteeri mahalaukun limakalvolla. Usein se on mahahaavan syynä eikä stressi, kuten ennen luultiin.
Puhtaus on syödessäkin puoli ruokaa
Pihagrillaus on yhä yleistyvää ruuanlaittoa. Ulkona oleminen, ruuanlaitto ja seurustelu yhdistyvät kesäisessä Suomessa pihalla grillin ääressä. Moni grillaa jo muutakin kuin lihaa ja makkaroita, mutta puhtaus kannattaa muistaa, kypsyypä grillissä maissi..
Pitkät työpäivät - terveyshaittojen estäminen
Ylitöiden ja pitkien työpäivien määrä on Suomessa kasvanut 1990-luvulla: syksyllä 1999 kaikista miesten tekemistä työpäivistä hieman yli kolmannes ja naisten työpäivistä joka viides kesti yli yhdeksän tuntia. Pitkät työpäivät ovat muodostumassa vakavaksi terveysriskiksi.
Safe Community -ohjelmat Suomessa
Erityisesti Kotitapaturmien ehkäisykampanja on tehnyt Safe Community –ajattelumallin mukaista toimintaa tutuksi Suomessa. Kotitapaturmien ehkäisykampanja järjesti vuosittain vuosina 1995 – 1999 Turvallinen kunta –kilpailun.
Tupakoinnin vaikutukset sydämeen ja verisuoniin
Kolmasosa kaikista sydän- ja verisuonitaudeista johtuu tupakoinnista.
DEHKO ja Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy
DEHKO on diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma, jolle perustuu diabeteksen hoidon järjestäminen Suomessa vuosina 2000–2010. DEHKOn koordinoijana toimii Diabetesliitto.
Tupakoinnin vaikutukset suuhun ja hampaisiin
Suu joutuu ensimmäiseksi ja eniten tekemisiin tupakansavun kemiallisten aineiden kanssa. Niinpä tupakan terveyshaitat näkyvät ensimmäisinä suussa.
Vaccinatörens handbok
Vaccinatörens handbok 2005 (enbart som webb-version). Vaccinatörens handbok 2005 ger en överblick över grunderna i vaccinering och vanliga frågor som de som arbetar med vaccinationer kan behöva svar på.
Kasvu isäksi alkaa hämmennyksen tunteesta
Isäksi tuleminen on monelle miehelle usein hämmentävä kokemus. Raskausaikaa ja isäksi kasvamista voidaan miehen kohdalla tarkastella kolmen vaiheen kautta: alkuinnostus, tekeytymisvaihe ja valmistautumisvaihe. Alkuinnostuksen ja hämmennyksen jälkeiselle tekeytymisvaiheelle on tyypillistä miehen emotionaalinen etäisyys raskaudesta. Valmistautumisvaiheessa mies havaitsee raskauden todellisuuden ja hän alkaa tutustua lapseen. Isyys konkretisoituu miehelle yleensä vasta lapsen synnyttyä.
Painonhallinta
Liikunnallisella ihmisellä on pienempi riski sairastua korkeaan verenpaineeseen, aikuisiän diabetekseen tai paksusuolen syöpään. Tutkimukset viittaavat myös siihen että alttius sairastua luukatoon, kaatumisesta...
information page
- Legionellat, ympäristötekijät ja torjuntamahdollisuudet
- Mikrobien jälkikasvu verkostossa/ Talousvesi
- Sterilisaatio
magazine article
- Työuran hallinnalla hyvinvointiin
- Itsemurhien ehkäisy Suomessa valtakunnallisena interventiona
- Nuortenkin tulisi oppia työturvallisuutta
guide
event
- Ikääntyneiden kaatumistapaturmien syyt ja ehkäisy
- Avoin täydennyskoulutus
- Terve luusto läpi elämän - luut lujiksi liikkuen